lauantai 17. heinäkuuta 2010

Munakoisot ja mummokoira

Siinä kaksi kasvarissa viihtyvää. Muilla näyttää olevan vähän hankalaa: kurkuista vain 2 selvisi kasvariin asti, ja niistäkin toinen nikottelee kitukasvuisena. Toinen on yhden kurkun tehnyt, vaikka normaalisti tähän aikaan vuodesta ollaan pulassa suuren kurkkusadon kanssa.

Pavut eivät tuota satoa, vaan kuihduttavat lehtiään tai ovat kokonaan itämättä. Paprikat ovat jämähtäneet niin pieniksi, että niistä tuleva sato mahtuu Barbien lautaselle. Helteestä huolimatta ilmankosteus on niin kova, että mätäneminen uhkaa tomaatteja.

Munakoisot ovat muhkeita ja hyvinvoivia, vaikka joutuivatkin alkukesästä vihannespunkki-invaasion kohteeksi. Vielä ei yhtään hedelmän alkua kuitenkaan näy, joten täytyy käydä vilkaisemassa Kitchen Gardenista, miten munakoisoja tulikaan kohdella. Muistaakseni viiden kukan jälkeen latvus tuli katkaista, jotta tyyppi keskittyy munimiseen, eikä kukkimiseen.

Ens vuodelle sellainen muistutus, että basilikat kannattaa istuttaa altakasteluruukkuihin. Tavisruukkujen kosteus ei riitä kasvattamaan bassuista tarpeeksi tuuheita. Saiskohan jostain nättejä tai edes nätin värisiä altakasteluruukkuja?

2 kommenttia:

  1. Ihanaista, Ulla, todeta, että samanlaisia viherturaajia on todella olemassa. Kiitos kivasta blogista! Altakasteluruukkujen rumuusongelman kanssa olen paininut minäkin. Monena vuonna olen jättänyt chilit (ja muut) laittamatta altakasteleviin, kun tarjolla on ollut vain valkoisia (tai vielä kamalampia "harmaahomeisia") muovihässäköitä. Keväällä törmäsin mustiin (muovisiin) altakasteluruukkuihin, joita siedän. Mustia Pauliinoita on nyt sievässä rivissä kasvarissa. Terran mustat kasvattavat loistavaa chilisatoa!

    VastaaPoista
  2. No arvaa, kuka just tänään joutui sortumaan niihin "harmaahomeisiin", kun ei muun värisiä enää ollut saatavilla tarpeeksi suurikokoisina :-D Basilikat rupesivat sen verran huonosti voimaan kasvarissa, että oli pakko saada niille ensiapua estetiikan kustannuksella. Toivon kovasti, että basilikat jaksavat kasvaa niissä sen verran isoina, ettei harmaata väriä kohta enää huomaa... Tai sitten käytän kynsilakkojen loput altakasteluruukkujen koristeluun - puutarhurin multaisia ja tomaattien värjäämiä kynsiä kun ei edes lakalla pelasteta :-D

    VastaaPoista