Makoisaa lämpöä

Altakasteluruukut yllättivät tässäkin sadossa: altakastellut chilit olivat huomattavasti suurempia kuin tavisruukuissa kasvaneet sisaruksensa, ja kypsyivätkin aikaisemmin!

Tulisuudesta en pidä - ruuan tulee tuottaa nautintoa eikä kipua - mutta chilin maku on vain niin hyvä, että sitä tulee kasvatettua ja syötyä. Chefin huolellisissa käsissä onneksi Cayenne osoittaa parhaat puolensa: makua on riittämiin, ja tulisuus taipuu pienoiseksi lämmöksi. Cayenneilla ollaan lämmitetty jo loppukesän keittoja ja dippejä, ja lisää on vielä tulossa.

Ne yksilöt, joita ei ehditä tuoreina syödä, saavat kuivua keittiön pöydällä rapsakoiksi. Niitä on talvella sitten helppo murentaa ruokiin mukaan, kunhan ensin kopistelee siemenet sisältä pois (ja jos ois fiksu, niin säästäis siemenet ens kesän istutuksiin).

Kypsä!

Kuulkaa, kypsä se on! Eikä mennyt hallan mukana (toisin kuin perunanvarret). Nyt se tönöttää tuossa keittiön pöydällä odottamassa kohtaloaan. Nigel Slaterin Tenderissä oli hurmaavia kurpitsareseptejä ja nälkää herättäviä kuvia. Tartuttiin chefin kanssa siihen versioon, johon tulee kikherneitä (tai kuten legendaarisessa kokkausohjelmassa sanottiin: kik- eli kahviherneitä. Ei kauhean appetisoivaa.), inkivääriä, korianteria, kardemummaa, kookosmaitoa ja chiliä. Tosin viikonlopuksi luvattiin helteitä, joten voi olla, että kurpitsa saa pitää henkensä ensi viikkoon, kun ei helteitä haluta hukata hellan ääressä seisomiseen.

Chefin makunystyröitä on jäänyt kaihertamaan myös jo edesmenneessä tamperelaisravintolassa tarjottu, Hans Välimäen reseptoima kurpitsakeitto, joten jonkinlainen keitto tulee olemaan kurpitsalistalla seuraavaksi. Jamien kirjassa olikin muheva versio, johon tuli paljon parmesania. Tuosta kurpparista kyllä riittää keittoonkin asti, ja kasvimailla noita palluroita on lisää oranssoitumassa, joten hyvässä lykyssä saadaan käytyä sekä Nigelin että Jamien reseptit läpi ennen pakkasia.

Kirveli - körvel

Urbaanisinkkuaikoina ystävä kutsui kylään ja pyysi ruokahaastetta. Jostain mielen syövereistä putkahti kirveliperunat, jotka osoittautuivat lautasella yllättävän hyviksi. Maaseutunaima-aikoina kirveli unohtui vuosiksi, lähinnä siitä syystä, ettei sitä kaupasta koskaan saa. Mikä lie ruoka-artikkeli sai aiheesta innostumaan viime vuonna, ja ripottelin kirvelin siemeniä ympäri tonttia. Kosteimmassa ja pimeimmässä kukkapenkin kulmassa se kasvaa rehotti pitkälle syksyyn, ja me saimme nauttia kirveliperunoiden lisäksi kirveli-vähän-siitä-sun-tästä.

Tänä vuonna ostin 2 pussillista kirvelin siemeniä ja jälleen istuttelin niitä joka puolelle, mutta missään eivät itäneet. Chef alkoi jo huokailla kirveliperunoiden perään, ja minä kävin toistamiseen roiskimaan siemeniä jokaiseen vapaaseen multaplänttiin. Mutta yhtään kirveliä ei noussut. Kasvihuoneessa ruukkuun istutetutkin olivat laihan näköisiä ruippanoita, eikä niistä mausteeksi riittänyt.

Vasta kun älysin kirveliä istuttaa tuohon kuvassa olevaan peltisankoon, alkoi saalista syntyä, ja nyt siinä rehottaakin muhkea puska, josta riivitään melkein joka aterialle muutama oksa. Ihanan raikas, hiukan anismainen yrtti.

Epätervettä menoa

Näin Kanervan jälkeisenä aikakautena on hirvittävän vaikea puhua omista harrastuksistaan. Aika noloa esitellä itseään uudelle esimiehelleen: "Moi! Mä oon Ulla ja harrastan puutarhanhoitoa ja käsitöitä." Ei kuulosta enää niin tervehenkiseltä ja kirkasotsaiselta vapaa-ajanvietolta kuin mitä vielä muutama vuosi sitten. Täytyy väkisin keksiä kiertoilmaisuja: "Kasvattelen vihanneksia ja kudon." "Mulla on kasvihuone ja kasvimaita, ja talvet istun sisällä kutomassa."

Mutta kyllä näissä sensuroiduissa harrastuksissa on oma viehätyksensä: oli ihana aamulla pistäytyä kasvarissa hakemassa paprikaa ja kurkkua aamiaispöytään, eikä telkkarin katsominen tunnu niin turhalta, kun voi samalla tyydyttää tukkakoiran villasukkafetissiä nyhertämällä luigille sukkia.

Oranssia! Joka paikassa!

Paprikaa on tänä vuonna tulossa hyvin. Oranssi Gourmet on tehnyt isoja hedelmiä, jotka näyttävät ehtivän kypsyäkin. Pari olemme saaneet jo ruokapöytään, ja maku oli tutun makea ja mehevä. Paprikakin näköjään viihtyy altakasteluruukussa, sillä altakasteluruukun hedelmät ovat melkein kaksinkertaisia ämpäreissä kasvaneisiin verrattuina. Pitää muistaa ens vuonna tämäkin seikka.

Toinen oranssi sato kasvaa tyrnipuskissa. Pienin puska jo kypsytti marjansa, joten helteestä ilahtuneena kirmasin niitä eilen poimimaan (viime vuonna marjat kypsyi vasta syyskuun järkyttävässä kylmyydessä, ja tyrnimehu jäädytti poimiessa näpit). Pari marjaa ehdin riipiä (ja saada yhden piikin peukalon kynsinauhan alle), kunnes tajusin, että varpaissa on menossa invaasio. Gaziljoona mustaa muurahaista kiipeili pitkin kenkiä, varpaita ja lahkeita. Villin intiaanitanssin jälkeen siirryin toiseen kohtaan vain huomatakseni, että muurahaisia oli ihan joka paikassa.

Apuun tuli puutarhatuoli, jonka päällä otin Lindaakin paremman kyykkyviulistiasennon ja jatkoin poimimista. Murkut keksivät sillä välin kasvattaa siivet ja lentää tukkaan & puseron alle, eivätkä millään tarkertuneet hyppyhämähäkin massiivisiin verkkoihin, joita tyrni oli täynnä.

Tunnin poimimisen jälkeen kasassa oli ainakin 2 kourallista marjoja, joten kipasin soseuttamaan ne. Turskis vaan, ja sauvasekoitin roiskautti soseet silmille. Ois pitänyt olla syvempi astia. Ja kun käännyin ottamaan uutta astiaa, sauvasekoitin kaatoi loput soseet pöydälle.

Että chefille vaan tiedoksi, minkä takia meidän keittiörätti on tänään oranssi. Mutta sain mä ainakin 2 desiä tyrnimehua aikaiseksi!

Keittiö puutarhassa

Tämän kesän projektina on ollut kesäkeittiön rakentaminen. Ollaan jo pitkään haaveiltu kunnon ulkoruokailutilasta, johon tulisi meidän uskollinen  Misa, sekä autokatoksessa muutaman vuoden odotellut ruokailuryhmä. Chef mielii kesäkeittiöön vielä muurattua grilliäkin, jonka mallia ollaan googleteltu ahkerasti. Kesäkeittiön paikka oli jo alusta asti selvä: pois paraatipihalta ja ohikulkijoiden katseilta, ja suht. lähelle kasvimaita ja -huonetta, jotta saadaan raaka-aineet nopsaan kiikutettua valmistettaviksi.

Tärkeämpien asioiden takia raksaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta ollaan saatu sentään pohjatyöt tehtyä ja betonilaatta valettua. Laatalle tulee kaikki kuuma toiminta, eli grillaus ja savustus; hiekalle asennetaan kivilaatat ja niiden päälle ruokailuryhmä. Ja joo, en saanut lupaa maalata kehikkoa pinkiksi :-/

Kun tähän taloon muutettiin, teetettiin puutarhasuunnitelma, jossa oli kesäkeittiön kylkeen laitettu ristikko viinirypälettä varten. Kokeilemisen arvoinen idea! Ja tietysti muutenkin tuota ympäristöä pitää puutarhoittaa, jottei leskenlehti ja ohdake valtaa liikaa alaa - kumpainenkin kun jo puskee hiekasta läpi. Hyvä syy siis käydä puutarhaliikkeiden syysalessa, kun muualle pihaan ei kasveja enää mahdukaan.

Toisenlaista pihvihärkää

Pari Cuore di buea ollaan saatu jo kypsiksi asti, mutta suurin osa vielä sinnittelee vaaleanvihreinä tertussaan. Kovin suuriksi ei pihvitomaatit ämpärissä kasva, mutta ihan kiva kokeilla niitä kasvattaa, kun eivät näköjään ole kovinkaan nirppanokkaisia.

San Marzanot nimittäin jatkavat temppuiluaan. Vaikka säännöllisesti kastelen niitä, ne ovat edelleen sitä mieltä, että kosteus on liian epätasaista ja mädättävät hedelmänsä. 2 kappaletta olen onnistuneesti neljästä puskasta saanut saaliiksi; loput ovat menneet kompostiin. On kyllä viimeinen kerta, kun niitä kasvatan. Ehkä sitten joskus, kun saadaan kasvihuone 3.0 ja investoidaan kastelujärjestemään, voidaan kokeilla San Marzanoja uudestaan.

Moneymakerkin on tehnyt runsaasti mätiä hedelmiä, mutta tuottaa kuitenkin joka päivä muutaman ihan ehjänkin tomskun. Red cherry ja Sungold kasvattavat runsaasti kauniita ja terveitä kirsikkatomaatteja, ja niitä ollaan jo väännetty kastikkeeksi ja piirakaksi. Oli jännä huomata aiemmin kesällä, kun ensin ahmi mansikoita ja sen jälkeen nappasi suuhunsa Sungoldin, että Sungold on mansikkaakin makeampi. Harmi vain, että ruuanlaitossa se muuttuu silkaksi hapoksi ja korventaa kiilteetkin hampaista.

Kesäkurpitsaa, anyone?

Taas olivat Lungot menneet selän takana kasvamaan jättimäisiksi. Tuo suurin oli paksuimmalta kohdaltaan havannankoiran hanurin kokoinen (ja melkein yhtä kiinteä). Ovat pirulaiset niin kiemuraisia, että onnistuvat lehtien suojissa kasvamaan yli kasvimaan laitojen, joten hedelmiä ei tahdo millään huomata, ellei tarkastele kasvia ihan joka puolelta.

Noista tehty sose on kyllä mahdottoman hyvää, joten kunhan sitä talvella pimpataan gorgonzolalla tai vuohenjuustolla ja lurpautetaan kermaa perään, niin saadaan maukkaita sosekeittoja. Ja sitten kun se alkaa tursuta korvistakin, loput soseet menevät koirien kuppeihin.

Nigel Slaterin Tenderistä huomasin, että Nigelkin kasvattaa Lungoja. Ja tomaattilajikkeena Nigelillä on Sungold, joten tässähän voi ihan alkaa mahtailla kasvattavansa huippukokkien suosimia lajikkeita. Koirankuppeihin.

Saksalaista huumoria

Ei ollut ihan loppuun asti ajateltu tämä meidän papukaari. Nimittäin näin sadonkorjuun hetkellä persjalkainen pohjalainen huomaa, ettei yletä poimimaan papujansa, vaikka kuin ois proteiinia ihimises (joo, olen äskettäin viihdyttänyt itseäni Orvokki Autiolla). Etenkin Blauhildet tykkää tehdä palkonsa yläilmoihin - tyypillistä saksalaista "huumorintajua".

Viimeiset härkäpavut tuli poimittua eilen. Samalla huomasin, että kettu oli keksinyt tassutella kasvimaiden päältä. Vahapapua tulee vielä, ja Blauhildet ja ruusupavut vasta aloittelevat satoaan. Cobrakin innostui kiemurtelemaan kasvarin seinällä ja tekemään huikean määrän palkoja. Reppana kärsi identiteettikriisistä, kun ensin luulin istuttaneeni papuja, joiden pavut syödään. Niinpä odottelin kovasti palkojen kypsymistä, kunnes muistin, että Cobrahan se siinä. Nyt täytyisi äkkiä keksiä käyttöä reilulle kilolle pavunpalkoja.

Härkäpavut ovat tietysti maultaan ihan ykkösiä, mutta viime aikoina ovat myös ruusupavut alkaneet ihastuttaa. Niissä on mukavan raikas maku. Harmi vain, että palot ovat karvaisia, joten niiden tekstuuri ei suussa ole se kaikkein mukavin, vaan aiheuttaa välillä vilunväristyksiä.

Julkinen anteeksipyyntö

Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi Listada da gandalta ja Black enormalta, että menin julkisesti haukkumaan heitä munattomiksi. Kävin pläräämässä lehtiä, ja katso: niiden alta pilkotti muutama muna. Asianomaisia varmasti helpottaa tieto, että olen brittipropagandan uhri ja uskon, että suurella koolla ei ole väliä; britit kun väittävät, että pienet munakoisot ovat parhaita ja ne isot ovat vain jenkkien ja aussien mautonta hapatusta.

Hiukan munankasvatus sai kolauksen, kun luin kesälomalukemiseksi (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) ostamaani Nigel Slaterin Tenderiä. Nigel ylistää munakoison maasta taivaaseen, mutta ainoastaan tekstuurin osalta, eikä maun. Nigel on sitä mieltä, että munakoisossa on parhautta juuri sen öljyä imevä rakenne ja öljystä litsahteleva tekstuuri. Ja minä kun luulin kasvattavani jotain über gourmetia! Kaikki tämä vaiva ja tuska vain sen vuoksi, että saa litsuteltua öljyä suussaan! Kenelle saa tehdä valituksen, kysynpähän vaan!

Säilöntä-ähkyä

Burpless keksi tekaista niin monta kurkkua, ettei jaksettu kaikkia tuoreena syödä. Olin ehtinyt hukata hyvien maustekurkkujeni reseptin, mutta netissähän niitä on pilvin pimein. Tämän ekan satsin maustoin perinteisesti tillillä ja sinapinsiemenillä, mutta seuraavasta voisi tehdä eksoottisemman, kun puutarha vielä pukkaa yrttejä, valkosipulia ja chiliä. Liemi oli perussetti: 5 dl vettä, 2 dl etikkaa, 2 dl sokeria ja vajaa 0,5 dl merisuolaa.

Kävin vielä viimeiset paarmat hätyyttelemässä marjapuskista ja poimin muutaman ämpärillisen viinimarjoja. Tämän puutarhurin päivä ei lähde käyntiin ilman aamumehua, joten tein sitä pakastimeen pullokaupalla. Karviaisiakin tulee niin, että oksat notkuu. Kukahan keksi niitäkin istuttaa 6 kpl? No, mehuksi meni osa, ja yhden puskan säästin jälkiruokamarjoille, kun karviaiset vain on tuoreina niin hyviä. Vanhin koira keksi omasta mielestään varsin kivan tempun: sillä välin kun äippä kykkii marjapuskissa, voi käydä vääntämässä viereen kakat, niin ei tarvi pelkästään viinimarjoja tuoksutella. Mahtavaa.

Tontin luonnonvaraisessa osassa myyrien ja kyiden ohella on viihtynyt myös vadelma. Jopa sellaiset puskat, joista ei ikinä ole marjan marjaa tullut, ovat viimein älynneet ruveta tuottamaan satoa. Joka toinen päivä on saanut käydä poimimassa marjoja talteen, jotta voi sitten talven pimeydessä tehdä luigille vattumuffareita. Olenpa näköjään onnistunut kasvattamaan vadelmaa myös etupihan kukkapenkissä. Ja tietystikään istuttamani keltavadelmat eivät ole tänä vuonna tuottaneet yhtään mitään.

Eilen huomasin, että kesäkurpitsat ovat pienen hengähdystauon jälkeen alkaneet taas kasvattaa julmetun suuria kurppareita, joten tänään on edessä soseutusoperaatio. Ja tomaattejakin pitäisi taas keittää kastikkeeksi talvea varten ja basilikaa nyhertää pestoksi. Tähän aikaan vuodesta ei aika käy pitkäksi.

French onion seller

Tai pikemminkin garlic seller. Ruokaa varten talvivalkosipulia maasta vääntäessäni huomasin, että sipulit alkoivat jo tehdä sivukynsiä. Oli siis aika nostaa ne ylös maasta.

Kovin isoja sipuleita ei tänä vuonna ole tullut. Liekö syynä kuivuus tai lajike. Veikkaan jälkimmäistä, koska makukaan ei ole niin hyvä kuin vuoden 2008 valkosipuleissa. Mutta toki huomattavasti parempi kuin kaupan versioissa.

Rapsuttelin sipuleista multaa pois, irrotin kukkivista yksilöistä siemenet talteen ja aloin etsiä sipuleille kuivumispaikkaa. Luigin pyörä! Mikäs sen sopivampi kuivausteline! Roikkukoot siinä nyt muutaman päivän kuivumassa, ennen kuin nostan ne sisälle.

Sisällä täytyisi sitten keksiä niille säilytyspaikka ja muistaa jättää osa uudelleen istutettavaksi. Parasta tietysti olisi syödä sipulit mahdollisimman nopeasti. Viikonloppuna tehtiin valkosipuli-sahramikeitto ja tänään olisi tarkoitus tunkea ranskalaisen luomukanan hanuriin kourakaupalla valkosipulia. Työkaverit kiittävät, kun huomenna palaan cubicleen hönkimään.

Puhtaanvalkoista ja kirkkaankeltaista

Syyskuvastoja alkoi pukkaamaan postiluukusta ihan urakalla keskelle hellettä. Ensin tsekkasin Korpikankaan luettelon ja totesin, että eipä siellä mitään ollut. Kauppilan luettelo näytti paljon lupaavammalta. Mutta sitten kun jaksoin paremmin syventyä, tulikin ruksittua aika monta sipulipussukkaa Korpikankaalta, eikä yhtään Kauppilasta.

Yritin tällä kertaa pitää värimopon tiukasti käsissä ja suunnittelin valko-keltaisen kokonaisuuden varaston toiselle sivulle. En kyllä ymmärrä, mikä ihmeen hinku tuli valkoisiin tulppaaneihin, sillä olen aina halunnut välttää valkoisia kukkia - Suomessa kun luonto on suurimman osan vuodesta valkoinen. Että sitä ihminen tulee kummalliseksi vanhentuessaan! Oli pakko ruksia tilaukseen mukaan vielä yksi pinkki tulppaani, tosin se istutetaan sitten kauaksi valkoisista ja keltaisista lajitovereistaan.

Ja ei kun tilausta tekemään. Korpikankaan verkkokauppa tosin onnistui juuri silloin tökkimään, joten laitoin tilauksen meilitse ja sain yllättäen erittäin ystävällisen vastauksen, ja kuulemma verkkokauppakin oli pian korjattu.

PS. Olisin hyvin voinut elää ilman sitä kyytä, joka tänä aamuna kyhjötti pihalla, brrr...

Marsilaisten hyökkäys

Thompson & Morganilta sain Marsin siemeniä ilmaiseksi siitä hyvästä, kun tilaamani kurpitsa oli jo myyty loppuun. Mars on ihan peruskurppari, mutta tokihan sitä piti kasvamaan laittaa, kun ilmaiseksi sai.

Ja kyllä se kasvaakin! Joka paikassa on noita pallukoita möllöttämässä, ja lonkeroitaan Mars levittää niin pitkälle, että valuvat jo ulos kasvimaista. Yksi luikertelee keittiöpuutarhan aidan läpi ja puskee pallukkaa minne sattuu.

Se tässä vain on huono puoli, että meikäläisten tontin tuntien, tässä kuussa tulee ekat yöpakkaset, joten nuo pallukat eivät ikinä ehdi kypsyä. Harsoa on varuilta odottamassa kilometrikaupalla, mutta noin valtavien kasvien ja niiden moninaisten palluroiden suojeleminen hallalta voi olla melkoisen haastavaa.

Vaikka itse en ole osaanut kurpitsasta mitään maukasta ikinä tehdä, ovat parhaat ravintoloissa saadut keitot aina olleet kurpitsakeittoja (paitsi Demon valkopapukeitto, jonka voittanutta ei maailmassa ole), ja siksipä olisi mukavaa, jos saataisiin edes yksi Mars kasvatettua oranssiksi asti. Siemenpussissa tosin mainostetaan Marsia halloween-kurpitsana, joten makuelämys ei liene kummoinen.

Voitoffeeta tähkässä

Tänä vuonna maisseilla on ollut vähän tukalat oltavat herneiden, parsojen ja korianterin puristuksessa. Kyseinen kasvimaa on ollut sellainen sekamelska, että olen mieluummin kääntänyt katseen muulle kuin alkanut setviä, mitä siellä oikein kasvaa.

Maissintähkiä on tullut kuitenkin mukavasti, ja kun muutamat tähkätupsut alkoivat jo tummua, kaivoin kuorten lomasta jyviä esille ja tökin niitä peukalonkynnellä. Ja kas: jyvistä turskahti maitomaista nestettä! Ei kun kiiruusti chefille ilmoittamaan, että päivän lisuke on muuttunut.

Butterscotchin tähkät olivat ihanan puhtaita - ei puhettakaan viime vuoden kirvainvaasiosta. Chef pisti ne pannulle hetkiseksi uimaan voissa, ja sitten kädet jännityksestä täristen ruvettiin järsimään kullankeltaisia tähkiä. Huikea makeus ja täyteläinen maissin maku! Aivan ihana kokemus, joskin parista tähkästä tuli jo niin täyteen, ettei meinannut pääruokaa enää jaksaa syödä.

Butterscotchia täytyy kasvattaa uudestaan, kun kerran maku on kohdillaan ja lajike on sen verran aikainen, että ehtii kypsyä ajoissa.

Pikku-Jaakot kadoksissa

Kasvarin viidakkotunnelma sen kun tihenee, kun italialainen melonikurkku Carosello tondo di manduria ja pikkukurpitsa Jack be little köynnöstävät ympäriinsä. Pitkiä lonkeroita löytyy sieltä täältä, ja kukkia on ollut jo pari kuukautta runsaasti, mutta vain yksi pikku Jack on toistaiseksi ollut satona (oli kyllä mahdottoman suloinen minikurpitsa!). Minkä lie azerbaidzanilaisen karheikkokärpäsen sitten tarvivat pölyttäjäkseen, kun eivät nämä normaalit kotimaiset kimalaiset kelpaa (Vera Pelle ja luigi ehdottavat tähän tietysti seinäjokelaista p****kärpästä...).

Harmittaa vain, kun nuo vievät tuhottomasti tilaa kasvarista, mutta eivät tuota mitään. Tavis kurkku kyllä pukkaa hedelmää ihan kiitettävästi, joten olosuhteiden täytyisi olla riittävän hyvät. Tai sitten nuo ovat jotain myöhäistä lajiketta, joka tuottaa hedelmää vasta sitten, kun kasvari on jo peittynyt lumeen.

Laitoin ne nyt häätöuhan alle, jos eivät ala parin viikon sisällä tuottaa hedelmää. Varjostavat nimittäin ikävästi paria paprikaa, joissa sentään on runsaasti hedelmiä.

Bondagea alelaarista

Sisustuskaupan alesta löytyi kaikille puutarhureille ah, niin tarpeellinen härpäke: sidontanarun pidike! Tähän asti olin ollut täysin epäortodoksinen puutarhuri ja käyttänyt sidontaan chefin paistinarua, mutta nyt päätin ryhtyä suhtautumaan sitomiseen asiaankuuluvalla vakavuudella.

Herraisä, miten paljon puutarhassa onkin sidottavaa! Tujissa kiipeilevät Rouge cardinalit roikkuivat rumasti, joten vyötin ne heti narulla kiinni tujien runkoihin. Lumikärhöt sojottivat miten sun sattuu pergoloiden ristikoissa, joten niihinkin piti näprätä narua. Ja maailman hitaimmin kasvava tuoksuköynnöskuusama oli salaa venähtänyt niin pitkäksi, että se kattoi koko ruusukaaren - jahka sen ensin sitoi siihen kiinni. Luigikin osallistui bondageen, ja keksi sitoa kasvarin kyljessä rojottavat pavunvarret kasvarin kattokouruun.

Kauhavalaisen puukkotehtailijan jälkeläiselle on tietysti noloa käyttää halpahallin euron puukkoa narun katkomiseen, mutta on se nyt ainakin nätin punainen. Vai pitäisköhän tuohon settiin hommata pinkit sakset?

Munan puutetta

Jo on kumma, kun munakoisot ei muni! Koko kesän ovat kukkineet kiihkeästi, ja mehiläisetkin on nähty niiden kimpussa tositoimissa, mutta munia ei vaan näy eikä kuulu. Aika alkaa käydä vähiin koisojen kanssa, sillä muutaman jouduin häätämään kasvarista ahtauden takia, eikä nuo yölämpötilat enää korkealle kipua - viime yönä oli vain +3.

Edes se julmetun suuri, altakasteluruukussa rehottava munakoiso ei muni, vaikka se alkoi kukkia ensimmäisenä, ja sen suhteen olivat odotukset korkealla, kun tuntui niin viihtyvän isossa ruukussaan. Täytyy seuraavan kerran siemeniä ostaessa varmistaa, että kyseessä on joku extra aikainen lajike, joka munii jo toukokuussa.

Kompensoin huonoa munintaa tilaamalla juuri itselleni Kitchen Garden lehden kahdeksi vuodeksi. Ihan oikeutettu kompensaatio minun mielestäni.

Päivän puutarhavinkki: Ei kannata kylvää salaattia, joka näyttää ihan voikukalta, vaikka se ois kuinka maukas, rapea ja klassinen Caesar-salaatin pohja. On nimittäin tullut kitkettyä melkein kaikki Bionda lente a monterot kasvimaalta, ja kun viimein hoksasin, että näähän on niitä salaatinlehtiä, ihmetteli luigi aamiaispöydässä, miksi tarjoan voikukkaa leivän päälle.