Mahtavaa, että isot pojat ja tytöt tekevät nykyään telkkuohjelmia ja kirjoja keittiöpuutarhasta. Tai ehkä isot pojat ja tytöt ovat sitä tehneet jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta tulokset näkyvät Suomessa. Monty, Jamie, Carol, ja viimeisimpänä Nigel kasvattavat oman ruokansa ja jakavat sekä puutarha- että ruuanlaittovinkkinsä tavallisten kuolevaisten kanssa. Paljon mielenkiintoisempaa kuin pelkkä kukkien kanssa näpertely!
Montyn ja Carolin puutarhuritausta näkyy ohjelmissa vahvasti, eikä ruokareseptit ole mitään maata mullistavia, mutta hyviä vinkkejä niistäkin on saanut, kuten esim. minttupuntin lisääminen höyryävään perunakattilaan, kun perunat ovat jo hiukan kuivahtaneet. Myös keitetyn perunan donkkaaminen oliiviöljyyn ja suolaan innosti kokeilemaan moista - kunhan vain perunalajike ja oliiviöljy ovat tarpeeksi maukkaita.
Nigel on kyllä keittiöpuutarhureista hellyyttävin. Jamppa puhuu avoimesti puutarhan tuholaisista (niitähän Briteissä riittää) ja tuo esille sen, ettei ruuan kasvatus aina mitään auvoa ole - itsekin poimin innoissani eilen nauriita ja parsakaalta lautaselle vain huomatakseni, että kuivuus oli tehnyt naurista tikkumaisia ja lautaselle päätyi enemmän kaaliperhosen toukkia kuin parsakaalta...
Nigelin ruokaohjeet ovat hyvin lähellä sitä, mitä meidän chef kutsuu hässäköiksi: mitä puutarhasta ikinä irtoaakin, donkataan ne pannulle ja katsotaan, mitä tulee. Ja hyväähän niistä tulee, jopa puisista nauriista. Jotenkin järkyttävää, että peruna pitäisi poimimisestaan tunnin sisällä kokata, jotta maku säilyisi hyvänä, eikä sokerit ehtisi muuntua tärkkelykseksi. Moinen nopeus ei todellakaan ole mahdollista muualla kuin omalla pihalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti