torstai 29. joulukuuta 2011

Ihmemarjoja ja kansainvälisiä munuaisia

Asuapa nyt autuaammilla istutusmailla! Kitchen Gardenin sivut pursuaa kaikkea jännää kevätuutta: wonderberryä, jonka keltaiset marjat maistuvat makealle viinimarjalle, ja jonka lehtiä voi syödä kuin pinaattia; fourberryä, joka on sekä koristeellinen, että satoisa ja maukas; persikkaa Peche de vigneä, joka on kuulemma "most glorious peach on earth"; maailman vanhinta sitrusta Buddha's Handia, joka on syötäväksi kelpaamaton, mutta jösses minkä näköinen :-0

Sitten ne on keksineet mennä risteyttämään luumun ja aprikoosin (Suttonsilla nimeltään pluot; Dobiesilla aprium). Ei kuulemma yhtään kitkeryyttä, vaan aromaattinen ja hyvin makea hedelmäliha. Katkeraa.

Pottujakin oli niillä taas vaikka minkälaista; keltaista, pinkkiä ja violettia. Jopa ällösti nimetty ja kalvakka International kidney vaikutti mielenkiintoiselta, kun sitä niin kehuttiin salaattiperunana.

No, oli meilläkin tuossa juuri keväinen kokemus: tukkakoira kaivoi vartin verran myyränkoloa, ja jääkylmän mudan peseminen pois tassuista ja kuonosta toi hyvät kevätaromit nenään.

tiistai 27. joulukuuta 2011

+8 ja paistaa

Kyllä tähän vois hyvinkin tottua, että joulukuussa aurinko paistaa, ja lämpötila kipuaa +8:aan. Ei haittaa edes 12 tassun järjetön kuraantuminen, kun pääsee möyhimään sulaa kompostia ja nyppimään muutaman rikkaruohon pois kasvimaalta. Hiukan tuo tuuli tosin rajoittaa harrastamista, kun kasvihuoneen pleksit lentelee pitkin kylää ja metsälenkillä joutuu väistelemään pudonneita oksia.

Mutta siis että keskellä talvea pääsee tekemään puutarhahommia auringonpaisteessa :-0 Luksusta! Melkein tekis mieli vetää aurinkotuoli nurmikolle ja heittäytyä siihen virkistävän valkoviinin kanssa. Sitten kun vielä ois ekat siemenluettelot jo ilmestyneet, voisi löhötä tuolilla ja suunnitella istutuksia ja jopa käydä jo merkkaamassa kasvimaihin kasvien istutuspaikat. Toukokuussa ei tarttis kuin käydä ripottelemassa siemenet kohdilleen. Huippua!

No, kaiken tämän ilakoinnin jälkeen tietysti tulee vuosisadan kylmin kevät, ja vielä kesäkuussakin lumipeite koristelee kasvimaat...

torstai 22. joulukuuta 2011

Tuplajuhlat

Tänään juhlitaan! On vuoden pimein päivä, ja huomenna lähdetään taas menemään valoa ja esikasvatusta kohti. Tänään on myös kuubalaisen puutarhakoristeen ja hirvenmetsästäjän 1-vuotispäivä, minkä kunniaksi hän sai aamulla pinkin pupun, ja iltapäivällä chef valmistaa hänelle ikioman siivun lohta.

Kävin jo varastossa hivelemässä esikasvatustarvikkeita. Ihan kohta päästään taas puuhiin. Ihan kohta.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Rupista suutuntumaa

Ens kesän teema sen kuin laajenee. Ensin oltiin vain rustiikkisia; sitten lisättiin mukaan vielä viininpunaista väriä. Mutta eihän ruoka ole mitään ilman erilaisia suutuntumia! Niinpä sileiden sokeriherneiden joukkoon lisättiin rosoa ja rupea chefille kesän ruokahaasteeksi.

Seeds of Italyn kesäkurppari Rugosa friulanaa piti tilata jo viime vuonna, mutta se unohtui kyydistä. On kuulemma rumuudestaan huolimatta makoisa. Haluan tosiaankin nähdä tuon kelmeän olmin livenä kasvamassa kasvimaalla (vaikka lupasinkin, että viime kesän jättimäisen kesäkurpitsasadon jälkeen en laita kasvimaalle kuin 1-2 yksilöä kasvamaan).

Ja kun chefin kanssa päästiin tänä vuonna viimeinkin selville kurpitsan syvimmästä sielunelämästä (ikinä en ole noin hyvää risottoa syönyt!), ostoskoriin päätyi myös venetsialaista rupea Marina di chioggian muodossa. Eikä tuo papu Anellino giallokaan siitä sileimmästä päästä ole.

Ostoskoriin päätyi myös sinappia, krassia, fenkolia, borlottoa, kyssäkaalta....

tiistai 13. joulukuuta 2011

Tavarajoulu

Ehtihän ne jouluksi kotiin! Ja saivat postilaatikossa kylmä- ja kosteuskäsittelyn, kun räntää oli päässyt luukusta sisään. Kauhea pettymys, kun suurin osa pussukoista oli geneerisiä T&M -pusseja, eikä niissä ollut nättiä kuvaa. Eihän tuollaiset houkuttele mitään kasvattamaan, ja epäkäytännöllistäkin, kun joutuu takaa lukemaan, mitä siemeniä pussukan sisällä oikein on. Kuvasta sisällön huomaisi kertasilmäyksellä.

Mutta uudesta Shirazista olen ylpeä. Nyt sitä rummutetaan joka lehdessä, kun se on T&M:n vuoden 2012 vihannes (jotenkin musta tuntuu, että tällä työ- ja YT-tahdilla meikäläinenkin kohta ansaitsee saman tittelin...). Toivottavasti se viihtyy meidän pihassa ja tuottaa paljon sattumia salaatteihin ja wokkeihin. Ja toivottavasti naukseri suostuu tummanpunaisia sokeriherneitä syömään - naukserin takia kun meillä sokeriherneitä lähinnä kasvatetaan. Mikä sen kivempi ääni kesäpäivässä kuin herneen rouskuminen partaisessa kuonossa.

Tarkkasilmäisimmät varmaan huomaavat kuvasta pussillisen San Marzanoa. Kitchen Garden se siellä osoitti kohtalon ivaa sujauttamalla pussin lehden mukaan joululahjaksi. Eihän sitä murheenkryyniä mulla ollutkaan ennestään kuin 3 pussia. Joudun siis kasvattamaan sitä ainakin seuraavat 5 vuotta, kun en henno kuitenkaan heittää siemeniä pois.

Pinkki joulu

Luigi della casa tahtoi taloon hyasintin tuoksua, joten kurvasimme kaupan pihaan ja kipitimme kukkaosastolle. Oi, mikä valikoima! Viherturaajalla oli ollut jo pitkään iili saada pinkkejä joulutähtiä, ja löytyihän niitä punaisten ja valkoisten joukosta. Samalla osui katse noihin pinkillä sudittuihin valkoisiin versioihin, joten niitäkin lennähti ostoskärryyn. Ja yks oikein tummanpunainen. Ja amaryllis. Ja sitten niitä hyasinttejakin.

Eikä siinä vielä kaikki: me saatiin palvelua :-0 Ystävällinen kukkatäti huikkasi pakkaavansa kukat valmiiksi, eikä ilmekään värähtänyt, kun lastasin tiskille kukan toisensa jälkeen.

Nyt on pöydät ja ikkunalaudat kukkasia täynnä. Hyasintteja tosin täytyy urakalla kastella, jotta aukaisevat kukkansa ja alkavat levittää joulun tuoksua. Sitten kun chef vielä kerkiäisi työkiireiltään suunnitella joulun menun (savukalkkuna on jo tilattu), oltaisiin yhtä kauppareissua vaille valmiita talvipäivänseisauksen juhlaan.

torstai 8. joulukuuta 2011

Laventelia hangessa

Ja muita välimerellisiä ihmetyksiä. Siskolla kukkii (!) rosmariini parvekkeella, ja meidän laventeli (on siellä pieni rosmariinikin samassa ruukussa) sen kun sinnittelee ruukussaan terassilla, vaikka lämpötila on jo käynyt -10:ssä. Vähän eksoottisempia joulukukkia siis tänä vuonna.

Vielä eilen chef talikoi perunoita lumen alta ja tarjosi niitä chilimajoneesin kanssa. Maku oli yhä kohdillaan.

Kitchen Gardenin mukaan kaikki itseään kunnioittavat puutarhurit tarjoavat joulupöydässä tuoreita palsternakkoja omalta kasvimaalta. Kyllä mä muutaman luirun jätin kasvimaalle ens kevättä varten, mutta eiköhän maa jäädy jouluun mennessä. Eikä niistä luiruista ruuaksi asti olisi kokonsakaan puolesta. Mutta tietysti jos kunnioitus on niistä kiinni, niin tokihan sieltä muutama tahmainen Gladiator täytyy joulupöytään tuoda.

Viimeinen savoijinkaali jäi myös lumen alle. Hyvin sitä näköjään tottui kuraan ja sateeseen, kun ei sen tarkemmin pitänyt sadostaan huolta. Kaali oletettavasti tosin pärjää lumen alla, mutta pitää silti se käydä poimimassa ennen kuin jänikset ehtii apajille.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Joulujuhlat tiedossa

Meiliin kolahti kutsu joulujuhlaan, jossa saa hehkuviiniä, panettonea ja lämpimän italialaisen tervetulon. Harmi vain, että tapahtuma on Harrowssa, eikä ihan just nyt ole menoa Lontooseen.

Seeds of Italy se siellä muistutteli olemassaolostaan (ja siitä, että mulla on vielä tomaatti Costoluto di Parma, borlotot & muut pavut ja vihreä kurppari tilaamatta).

Ajatella, jos Suomessa järjestettäisiin vastaavanlaisia tapahtumia (tai jos järjestetäänkin, niin ainakaan Mrs U ei ole ollut kutsulistalla, mikä tietysti on suuri vääryys): pääsisi kesken kamalimman vuodenajan suunnittelemaan puutarhaa ja seuraavan vuoden menua muiden hurahtaneiden kanssa. Hyvässä lykyssä kauppias voitelisi Visan vinkumaan hyvillä tarjouksilla, uusilla ideoilla ja parilla lasillisella hehkuviiniä. Tuolla konseptilla tältä akalta irtoaisi kymppi jos toinenkin.

Harmi, että Suomessa kaupallinen puutarhakausi alkaa vasta huhti-toukokuussa, vaikka lyhyen kasvukauden takia puutarhurit kaivavat esikasvatuspotit esille jo tammikuussa. Jos näistä YT:stä ei selviä työllistettynä, voisi tietysti perustaa konsulttiyhtiö "#%!:n, joka neuvoisi puutarhaliikkeitä, siemenkauppiaita ja TV-yhtiöitä saamaan maksimaalisen voiton: for fxxxx's sake, panostakaa myyntikautenne ja puutarhaohjelmien näyttö talveen, jolloin puutarhurit ovat lähtökuopissaan ja seuraavan vuoden suunnittelu ja ideointi maksimissaan. Turha tarjota meille mitään enää keväällä tai kesällä, kun me ollaan silloin jo ihan pihalla ja kasvihuoneissa, teidän ulottumattomissa. Mitä järkeä tilata tomaatinsiemeniä huhtikuussa, kun esikasvatuksen ois pitänyt alkaa jo 2 kk sitten.

Vaikka kasvukausi päättyi jo kuukausi sitten, puutarhurit eivät vetäydy talviunille. Tästä viisaudesta puutarhaliikkeet saavat maksaa 100 €. Tilinumero ilmoitetaan myöhemmin.

Rusticum rosso 2012

Thompson & Morganin "Just for you Mrs U" tarkoitti kymmenen punnan alennusta siementilauksesta. Kun kerran tässä vesisateen keskellä ei ole pelkoa siementen tahattomasta kylmäkäsittelystä Itellan huomassa, aloin nakutella tilausta.

Shirazin ja Crimson floweredin lisäksi ensi vuoden leguumeiksi valikoituivat vanhat perinnelajikkeet (juu, rustiikkia, rustiikkia)  Alderman-herne ja Scarlet empire -ruusupapu, sekä uutuushärkäpapu De Monica ja hyväksi ja nätiksi havaittu parsaherne.

Vanhoista tutuista kasvariin muuttavat keväällä tomaatti Sungold, paprika Gourmet ja kurkku Burpless tasty green. Nämä on niin hyviksi havaitut, etten helpolla niistä luovu. Ja onhan ne jo rustiikkiset näillä seuduilla, jossa niitä on viljelty monta vuotta.

Maailman parhaimman pinaatin jahti jatkuu ens vuonna Apollolla, joka kenties joskus päätyy samalle lautaselle chili Pinocchio's nosen kanssa. Ja koska viime yönä näin enneunen jättimäisistä kukkakaaleista, ajattelin vielä kerran yrittää kukkakaalin kasvatusta All year roundilla. Sen luvattiin olevan helppo kasvattaa. Yeah, right.

Kukkiakin mää tilasin! Älysin yhtäkkiä, että Sweet William tarkoittaa harjaneilikkaa, jonka kukkia ja tuoksua rakastan, joten arvoin aikani lajikkeiden välillä ja päädyin punaiseen Summer sundaeen. Sarvileukoijaakin laitoin listalle, kun Appleblossom on ihanan vanhan roosa ja hörsyläinen, ja sarvileukoijien tuoksu on kesäiltaisin niin mausteisen huumaava. Onnistuin joskus saamaan Appleblossomin kasvamaan, tosin sen kauniit kukkaset peittyivät toisten kasvien lehtien alle. Tupsupäinen, hipahtava unikko Tallulah belle blush näytti sen verran hullulta, että se ansaitsi paikkansa tilauksessa. Ja keski-iän velvoittamana tilasin vielä Durange tangerine -samettikukkaa.

Yllätykseksi monessa siemenpussukassa oli kahden viikon toimitusaika, joten taitavat siemenet tulla sopivasti joululahjaksi itselle.

torstai 24. marraskuuta 2011

Ne on KAAMOSvalot

Luigi koristeli pihan ja blogin kaamosvaloilla (ne EI suinkaan siis ole jouluvalot). Valontuiketta tähän kaamokseen tarvitaankin valaisemaan savilöllöä, joka aiemmin tunnettiin nimellä "puutarha". Tehokkaasti on nurmikko rullautunut pois 12 käpälän alla ja jättänyt jälkeensä neliökaupalla tahmeaa savea.

Mutta kuukauden päästä ollaan jo kovaa kyytiä menossa taas valoa kohti, ja siitä vielä kuukausi, niin paprikat ja munakoisot sukeltavat esikasvatusruukkuihin. Maaliskuussa voi jo ehkä näkyä aurinko ja aamulla olla tarpeeksi valoisaa, jotta pystyy lukemaan Aamulehden etusivun matkalla postilaatikolta kotiin.

Thompson & Morgan pommittaa nyt tosissaan siementarjouksilla. Viimeisin "Just for you" -tarjous oli kyllä niin houkuttava, että pläräsin siemenpussukkani läpi ja kirjasin ylös mitä puuttuu. Lista (pitkä) on tuolla käsilaukussa odottamassa rauhallista hetkeä tehdä tilaus. Vaikka päätinkin ens vuoden teemaksi rustiikkisuuden, ei kai kuitenkaan haittaa tilata uutuussokerihernettä? Shiraz vain on niin hurjan näköinen ja nimeltäänkin houkutteleva. Hmm, jos teemaksi muokkautuisikin rustiikki punaviini, niin voisin tilata myös härkäpapu Crimson floweredin.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Lisää houkutuksia

Kamalia ystäviä ihmisellä, kun kesken palaveriputken huomauttavat, että Korpikankaalla on sipulikukkia puoleen hintaan. Juha Föhr kyllä sanoi, että ens viikolla tulee pakkaset, mutta kai tuo litimärkä maa vielä vähän aikaa pysyy muokattavana. Tai sitten pitää vain laittaa luigi vääntämään rautakangella tulppaaneille, narsisseille ja krookuksille aukkoja nurmikkoon.

Se ihana jäätelötulppaanikin oli tarjouksessa!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Hyvin ajoitettu houkutus

Kyllä ne Thompson & Morganilla osaa: juuri kun puutarhuri on vajoamassa apatiaan, masennukseen, rapaan ja kuraisiin tassunjälkiin, pläjähtää postilaatikkoon iloisenkeltaisesti kukkiva siemenluettelo. "Hurry, Mrs U! £5 off when you spend £30 or more!"

Brittien kiihkeästä 5 a day -kampanjasta (= syö 5 annosta kasviksia päivässä) huolimatta Thompson & Morgan tuntuu vähentäneen vihannesten siemenien määrää valikoimassaan ja keskittyy koristekasveihin. Mrs U ei tästä kamalasti tykkää, joten käytän £30 or more ensi kesän rusticumin hankkimiseen Seeds of Italylta. Viime kesästä oppineena hankin Italian kotiini siltä varalta, ettei taaskaan päästä luigin kanssa paikan päälle.

Mutta siis tokihan käyn tuon Thompson & Morganin katalogin läpi. Ihan sillai vaan harrastuneisuuden takia.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Rairuohosta ruokapöytään

Purjon esikasvatus meni tuttuun tapaan poskelleen. Gigante d'Inverno oli kaikkea muuta kuin gigante: lötköä rairuohoa, joka valui maata pitkin. Esikasvatteet lensivät kompostiin, mutta muutaman siemenen tökkäsin kasvimaahan ihan vain koemielessä.

Ja katso: sieltä tuli purjo! Ei edelleenkään gigante, mutta ihan purjoksi tunnistettava kasvi, joka tosin olisi pitänyt jossain vaiheessa peittää valolta, jotta valkoista osaa olisi tullut enemmän. Ens keväänä unohdan esikasvatuksen ja laitan siemenet suoraan kasvimaahan.

Yllättäen ruusukaalit vielä jatkavat ruusujensa kasvattamista. Liekö kaatosateilla vaikutusta asiaan tai sitten sillä, että lajikkeen nimi Maximus viittaakin koon sijasta kasvukauden täyteen hyödyntämiseen. Alimpia ruusuja on joku käynyt nakertamassa, mutta ylimmät ovat hyväkuntoisia - tähän aikaan vuodesta ei enää tuholaiset ole hengissä. Pari kourallista ollaan ruuaksi saatu, ja maku on ollut tutun pieruisa, mutta ah, niin mahtavan hyvä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Mieletön herkkusaalis

Että tätä lajia tänä vuonna piisaa :-0 Aikaisempina vuosina ollaan vain saatu yksittäisiä kuusenherkkusieniä, mutta nyt niitä ollaan kuskattu kotiin jo kymmenkunta litraa. Ihan kummallisista paikoista niitä popsahtelee esiin, ja joka lenkillä täytyy varmuuden vuoksi pitää paria pussukkaa mukana, jotta saa eteen tulleet herkkarit kyytiin. Muutenkin tämä tuntuu olleen valkoisten sienien vuosi, kun valkoisia sieniä on joka paikassa - lampaankääpäkin kasvaa lautasen kokoisina laattoina ympäri metsiä.

Kuusenherkkusieni ei sovellu pakastamiseen, kun pakastin vie sen huikean aniksenmaun, mutta koska herkkareita on tullut niin paljon, ettei olla jaksettu kaikkia syödä heti, ollaan saalista donkattu kuivuriin. Kuivatuista herkkareista lähtee järjettömän huumaava tuoksu. Talven pimeydessä voi sitten ripsotella kuivikkeita risottoihin, munakkaisiin ja pastakastikkeisiin. Nälkä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Haastavat tomaatit

San Marzanothan ne vasta vitsikkäitä ovat: mädännyttävät hedelmänsä, kaivavat paksut juurensa ämpärin pohjan läpi kasvihuoneen hiekkaan, kypsyttävät pienimmät hedelmänsä, mutta jättävät suurimmat ilkkumaan vihreinä oksille. Nyt nuo suurimmat olivat niin suuria, että oksat alkoivat taipua maahan.

Vaikka kasvari yhä pullisteli vihreistä tomaateista, en aikonut ottaa raakileita sisätiloihin kypsymään, kun eihän niihin sillä tavalla tule makua ensinkään. Mutta ajatus marzojen paiskaamisesta kompostiin riipaisi, kun kerrankin sai ne kasvamaan suuriksi. Ja kun nuo ovat muutenkin suht. mauttomia kastiketomaatteja, päättelin ettei sisätilamauttomuus suuremmin haitanne ja kannoin marzat keittiöön.

Joskus chefin kanssa kokeiltiin paistaa vihreitä tomaatteja. Ihan hauska kokemus, jota voisi kokeilla toistaa, ellei nuo marzat tuosta ala pikapuoliin kypsyä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ohikesä ohi

Vielä oli nurmikko rehahtanut niin, että piti ajaa se - jahka kuura oli ensin sulanut alta pois. Kesäkukat ovat yhä hyvässä kunnossa, mutta pariin ruukkuun vaihdoin tilalle kanervia ja syklaameja. Huikeasti kasvaneen laventelin nostin terassille suojaan, ja ikkunaan koputteleville tiaisille perustin pähkinäbaarin.

Tomaatit saivat häädön kasvihuoneesta kompostiin ja kasvuämpärit kunnon kuurauksen. Nyt pitäisi vielä napata kattoluukun automaattiavaaja pois ja pestä koko kasvari painepesurilla.

Luigi della casan kanssa nimettiin tämä kesä ohikesäksi. Loma hurahti muissa prioriteeteissa, eikä kummallakaan energia riittänyt puutarhaan tai ruuanlaittoon. Kasvimailta hyödynnettiin vain pakolliset, eikä jaksettu jatkojalostaa kuin basilikat ja kirvelit pestoksi ja tomaatit kastikkeeksi. Jospa ens kesänä kukaan ei kuolisi, niin voisi taas keskittyä olennaiseen.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Rupikonnakurpitsa

Thompson & Morgan pommittaa lähes viikoittain hyvillä tarjouksilla. Välillä saa postituskulut ilmaiseksi, välillä 3 siemenpussukkaa 2:n hinnalla tai kaiken puoleen hintaan. Mutta kun niillä ei ole vihreää kurpitsaa myynnissä, ja mä TARVITSEN sellaisen.

Sitten tuli Seeds of Italylta viesti: "New varieties for next year will include a new tomato Costoluto of Parma which is an ugly misshaped variety, rustic, perfect for eating with Parma ham or Parmesan cheese..." Ruma, rustiikki tomaatti! Sopii kaiken parmalaisen kanssa!

Pakkohan sitä oli käydä katsomassa. Muina naisina tsekkasin myös kurpitsaosaston, ja sieltähän se mun kurpitsani löytyi: Berrettina piacentina. Kalmanvärinen, rupinen kurpitsa. Pakko saada.

Ens vuoden siementilaus lähtee siis Seeds of Italylle, ja teemana tulee olemaan ruma rustiikkisuus. Täytyy ihan alkaa opiskella, mitä kaikkea voikaan saada rumana ja rustiikkisena.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Mitä patut edellä

...sitä puutarhurit perässä: tulkoon tästä kansallinen kakanlevityspäivä!

Jo pidemmän aikaa on takaraivossa painanut ajatus kompostin tyhjentämisestä talvea varten, etenkin kun vielä on ollut mukavan lämpimiä päiviä. Puutarhuri ei vain ole ollut henkisesti kypsä moiseen. Mutta kun naapurin patu tuli muhevan kakkakuorman (että tekis mieli käydä pihistämässä pari ämpärillistä!) kanssa tuohon touhuamaan pellolleen, on sitä puutarhurinkin reipastuttava ja osallistuttava kylän hajusinfoniaan omalla panoksellaan. Jahka keksii keinon pitää tukkakoira pois kummankin kakanlevittäjän talkoista.

Yhdellä kasvimaalla kasvaa vielä kaalta ja palsternakkaa, mutta suurimman osan kasvimaista voi jo kääntää ja haudata niiden pohjalle komposti kypsymään ens kevään ravinteeksi.

Iiriksen kuva on tuossa siksi, että se vähän kaunistaisi aihetta ja ehkä myös peittäisi hajuja.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kaktuskennel

Joulukaktusihastuksellani on myös mustanpuhuva puolensa, kun näköjään olen erikoistunut pistokkaiden napsimiseen erinäisten äitivainajien kukista. Mutta onhan se kaunis ja elävä muisto, ja myös eräänlaista kierrätystä, sillä muistan tämän viimeisimmän äitivainaan ottaneen aikanaan pistokkaan pikkusiskolta saamastani kaktuksesta, jonka onnistuin jo tappamaan. Hyvässä lykyssä saan nyt kaktukseni mutkan kautta takaisin.

Sekin hauska puoli tässä pistokkaiden istutuksessa on, että ei ole aavistustakaan, minkä värisiä kukkia nuo kaktukset aikanaan tekevät. Tosin viimeisimmän äitivainaan tuntien ne ovat vaaleita, haaleita ja hillittyjä, kun taas meikäläinen pitää väristä, säkenöinnistä ja kirkunasta. Mutta ei ole muistopistokkaan karvoihin katsomista, vaan pitää toivoa, että saa noista poikasista kasvatettua yhtä muhkeita kaktuksia kuin mitä viimeisin äitivainaja, joka onnistui kasvattamaan kasvin kuin kasvin pelkästä DNA:n puolikkaasta.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Leuhkat eväät

Kyllä nyt on leuhkimisen paikka: olen saanut kasvatettua ainakin 20 San Marzanoa. Maailman hankalin nirppanokkatomaatti nöyrtyi viimein ja suostui kypsyttämään muutaman hedelmän ilman, että alaosa mätänee. Makua niissä ei ole nimeksikään, mutta kastiketomaattejahan ne on, eikä tuorekäyttöön. Kastikkeeseen ne sopivatkin mainosti mössöisen tekstuurinsa ja vähäisen siemenistönsä vuoksi.

Tomaatit kypsyvät nyt tiuhaan tahtiin, joten kasvarista saa melkein joka päivä hakea saalista. Suurin osa menee tomaattikastikkeeksi talven varalle (tomaatteja, paprikajauhetta, muscovadoa, suolaa, mustapippuria); loput sellaisenaan suoraan suuhun tai chefin rakastamaan Joanne Harrisin tomaattipiirakkaan (muropohjan päällä ranskankermaa ja dijonia, ja niiden päällä tomaatteja, suolaa, timjamia ja mustapippuria).

Keittiössä leijuu huumaava tuoksu. Myös banaanikärpästen mielestä. Ne eivät osaa päättää kumpi on parempaa: tomaattikastike vai luigin punkku.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kimalletta kurtuilla

Kevään kaalimopo yskähti kirppojen takia pelkäksi pappatuntsaksi. Ensimmäinen vuosi, ettei edes kyssäkaalta saatu lautaselle. Muutama savoijinkaali kasvoi syömäkelpoiseksi, eikä niissä, ihme kyllä, ole edes toukkia. Liekö vieressä kasvaneet tillit karkoittaneet nekin (jep, ens keväänä meidän kasvimaalla kasvaa tukoittain tilliä). Ensimmäinen käkkäräpää wokattiin omien paprikoiden, siian ja kalakastikkeen kanssa, ja hyvältä maistui.

Yksi ruusukaalikin tököttää kasvimaalla ja on kasvattanut muutaman pienen ruusun varrelleen. Kunpa se nyt jaksaisi vielä vähän kokoansa kasvattaa, vaikka kasvukausi lähenee loppuaan. Yleensä ruusut ovat olleet täynnä pieniä toukkia, mutta nyt näyttävät mukavan napakoilta ja siisteiltä. Olisi kiva kerrankin saada niitä ruuaksi asti.

Jossain puutarhalehdessä oli vinkki, että toukat saa kaalista pois ennen ruuanlaittoa kastamalla kaali hetkeksi veteen, jossa on tilkka etikkaa. Kokeilukelpoinen vinkki, sillä aika monta kertaa on tullut lautaselta nypittyä höyrytettyjä toukkia...

Ens vuonna on pakko esikasvattaa kaalit kasvarissa ja istuttaa ne kasvimaalle mahdollisimman myöhään. Jospa se hämäisi kirpat muuttamaan meiltä pois. Pysyvästi.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Pompomfiilis

Dahliat alkoivat kukkia vasta näin myöhään, mutta ovat kyllä häikäisevä näky syvänpunaisine kukkineen. Ens keväänä pitää muistaa istuttaa ne heti esikasvatuskippoihin, niin alkavat kukkia vähän aikaisemmin.

Vaikka sää on vielä lämmin, tulee jo syksyfiiliksiä. Puutarhalehtiä lukiessa alkaa kynä käydä ja paperille piirtyä ideoita ens vuoden istutuksiin. Kaikki "tried and tested" -artikkelit täytyy lukea tarkkaan ja tehdä merkintöjä hyvistä lajikkeista. Melonia ois hauska kokeilla. Fenkolille pitää jättää reilusti tilaa kasvimaalla, jotta se saa tarpeeksi valoa. Rucolat, pak choit ja mizunat pitää istuttaa kasvarissa isoihin astioihin. Ja joka viikko pitää istuttaa jotakin, jotta syötävää riittää lumentuloon asti.

Varauduin jo kevääseen tilaamalla Kukkarilta isot säkilliset multaa ja kuorikatetta, jotta ei tarvi toukokuussa tuskailla roudan rikkoman tien painorajoituksen takia. Huikeaa palvelua Kukkarilta: tein tilauksen iltapäivällä, ja seuraavana aamupäivänä oli säkit pihassa. Kuorikaterumban vois tietysti aloittaa jo, mutta maa on niin märkää, että kottikärryt uppoavat nurmikkoon, jos niillä nyt lähtee huristelemaan, joten vetreytetään toimistoselkää sitten megalomaanisella kevätlapioinnilla.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Yläkarppaajan keltainen päivä

Kukapa olisi uskonut, että harmaan ja sumuisen päivän teemaksi nousee keltainen. Ensin aamulenkin jälkeen sai nyppiä tukkakoiran turkista keltaisia koivunlehtiä. Aamupäivän puhdetöinä ompelin koirien hihnoihin keltaiset heijastimet. Sillä välin hihnojen paremmat päät päättivät, että jahka tuo akka tuosta neulansa ja lankansa kerää kasaan, lähdetään kosteutta uhmaten päivälenkille.

Muina naisina rämmimme läpi pöpeliköiden ja metsien, ja haistelimme ah, niin muikeaa mädän tatin tuoksua. Yhtäkkiä jalkojen juuressa ja tassujen alla oli kanttarelleja. Olen samaa mieltä sieniguru Lasse Kososen kanssa, ettei kanttis mikään hääppöinen ruokasieni ole, mutta kun sitä nyt nenän edessä oli, nappasin ne mukaan. Ja niin alkoi päässä muhia ajatus pasta-ateriasta. Tämä nainen kun ei ilman pastaa pärjää paria päivää kauemmin (tässä kohti karppaajat tukehtuvat laardiinsa).

Sen verran älykäs olen jossain vaiheessa heinäkuuta ollut, että olen istuttanut vahapapua ämpäreihin siinä toivossa, että syksystä tulee lämmin, ja saamme vielä toisen papusadon. Iloisenkeltaiset palot vilkkuivat lehtien alta sillä välin, kun suihkuttelin kuraa pois 12 tassusta, joten keltainen pasta-ateria kohosi potenssiin kaksi (kuran himmentämänä).

Ja potenssiin ties mitä, kun kaivoin keltaisesta Martellin pussista spaghettinia, keitin pastat, ryöppäsin keltaiset pavut, paistoin sienet keltaisessa voissa ja raastoin annoksen päälle keltaista, 3 vuotta kypsynyttä Parmesania. Valkoviini valitettavasti oli grüner veltlineriä, joten siinä keltaisuus hiukan onnahti. Tosin viininjuontihan aiheuttaa jossain vaiheessa keltaisuutta maksasairauden muodossa, joten sinällään teema säilyi.

Keltaisuus voi yllättää vielä tänään, sillä Aamulehdessä oli torstaina yllättävän hyvä kurpitsapiirakan ohje. Piirakkaan tuli kurpparin lisäksi chiliä, inkivääriä ja seesaminsiemeniä. Pakko kokeilla.

torstai 8. syyskuuta 2011

Muumioita ja punaposkia

9 vuoden ihmettelyn jälkeen punakanelit päättivät ruveta tehtailemaan omenia. Sato ei ole yltiöpäisen runsas, mutta sen verran iso, että täytyy oikein miettiä, mitä noilla tekisi. Ehkä vain pitää leipoa pakastimet täyteen omppupiirakkaa ja -muffareita, joilla sitten talven mittaan kerryttää rasvavarantoja, jottei tule kylmä. Luonto toki hoitelee osan sadosta istuttamalla lintujen nokkimiin reikiin muumiotautia, joten nurmikkoa täplittää joka päivä ruskeat, valkopilkulliset ompunraadot.

Harmittaa kyllä, että aikanaan tuli istutettua näitä leipomisomenoita herkutteluomenoiden sijaan. Mutta siinä vaiheessa ei tajunnut, että täällä päin voi kasvattaa makeampiakin lajikkeita, kuin noita pohjoisen kuivia ja kirpakoita vaivaisomenia.

Luumusatokaan ei päätä huimaa, eikä niitä harvoja hedelmiä suuhun asti meinaa saada, kun kuoret halkeilevat runsaiden sateiden takia, ja home hiipii halkeamista sisään. Mutta hyviä ne harvat ehjät ovat. Kasvavat vain niin korkealla, ettei tällaisella tappijalalla ole asiaa niiden poimimiseen.

Se toinen luumupuu on vielä hankkimatta, vaikka paikka sille jo löytyi. Jospa viimeistään ens kuussa puutarhaliikkeet alkaisivat tyhjentää varastojaan huippualennusten kera.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Karvoja kurkussa

Viidakoksi kasvarin muokanneet minikurpitsa ja melonikurkku alkoivat jo olla heikossa hapessa, joten rupesin niitä siirtämään autuaille kompostimaille, kun kerran eivät olleet satoakaan tuottaneet. Hirveä urakka setviä niiden toisiinsa takertuneita lonkeroita, etenkin kun ovat niin piikikkäitä pirulaisia kumpainenkin. Luigin hanskat ja oksasakset osoittautuivat parhaimmaksi arsenaaliksi, joskin käsivarret raapiutuivat niistä huolimatta kauniin kirjaviksi.

Viimeistä melonikurkkuämpäriä siirtäessäni huomasin ämpärin takana nököttävän, suloisen karvapalleron: ihka elävä Cetrolo melone! Täytyi heti kiikuttaa se chefille ihmeteltäväksi. Varovasti viilsimme vauvanvihreän kuoren halki, ja sen sisältä paljastui täydellinen risteymä kurkkua ja melonia: raikas, makeahko, rapea ja miellyttävä pullero. Tosin hyvin karvainen sellainen. Mainio lisä salaatteihin, mutta liian makea chefin hapanleivän päälle.

Söisinkö lisää? Si, certamente! Kasvattaisinko uudestaan? Ainoastaan sen takia, että siemeniä on vielä jäljellä. Kauhea vaiva ja paapominen moisen tilaa vievän pörrön takia.

tiistai 30. elokuuta 2011

Makoisaa lämpöä

Altakasteluruukut yllättivät tässäkin sadossa: altakastellut chilit olivat huomattavasti suurempia kuin tavisruukuissa kasvaneet sisaruksensa, ja kypsyivätkin aikaisemmin!

Tulisuudesta en pidä - ruuan tulee tuottaa nautintoa eikä kipua - mutta chilin maku on vain niin hyvä, että sitä tulee kasvatettua ja syötyä. Chefin huolellisissa käsissä onneksi Cayenne osoittaa parhaat puolensa: makua on riittämiin, ja tulisuus taipuu pienoiseksi lämmöksi. Cayenneilla ollaan lämmitetty jo loppukesän keittoja ja dippejä, ja lisää on vielä tulossa.

Ne yksilöt, joita ei ehditä tuoreina syödä, saavat kuivua keittiön pöydällä rapsakoiksi. Niitä on talvella sitten helppo murentaa ruokiin mukaan, kunhan ensin kopistelee siemenet sisältä pois (ja jos ois fiksu, niin säästäis siemenet ens kesän istutuksiin).

lauantai 27. elokuuta 2011

Kypsä!

Kuulkaa, kypsä se on! Eikä mennyt hallan mukana (toisin kuin perunanvarret). Nyt se tönöttää tuossa keittiön pöydällä odottamassa kohtaloaan. Nigel Slaterin Tenderissä oli hurmaavia kurpitsareseptejä ja nälkää herättäviä kuvia. Tartuttiin chefin kanssa siihen versioon, johon tulee kikherneitä (tai kuten legendaarisessa kokkausohjelmassa sanottiin: kik- eli kahviherneitä. Ei kauhean appetisoivaa.), inkivääriä, korianteria, kardemummaa, kookosmaitoa ja chiliä. Tosin viikonlopuksi luvattiin helteitä, joten voi olla, että kurpitsa saa pitää henkensä ensi viikkoon, kun ei helteitä haluta hukata hellan ääressä seisomiseen.
Chefin makunystyröitä on jäänyt kaihertamaan myös jo edesmenneessä tamperelaisravintolassa tarjottu, Hans Välimäen reseptoima kurpitsakeitto, joten jonkinlainen keitto tulee olemaan kurpitsalistalla seuraavaksi. Jamien kirjassa olikin muheva versio, johon tuli paljon parmesania. Tuosta kurpparista kyllä riittää keittoonkin asti, ja kasvimailla noita palluroita on lisää oranssoitumassa, joten hyvässä lykyssä saadaan käytyä sekä Nigelin että Jamien reseptit läpi ennen pakkasia.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kirveli - körvel

Urbaanisinkkuaikoina ystävä kutsui kylään ja pyysi ruokahaastetta. Jostain mielen syövereistä putkahti kirveliperunat, jotka osoittautuivat lautasella yllättävän hyviksi. Maaseutunaima-aikoina kirveli unohtui vuosiksi, lähinnä siitä syystä, ettei sitä kaupasta koskaan saa. Mikä lie ruoka-artikkeli sai aiheesta innostumaan viime vuonna, ja ripottelin kirvelin siemeniä ympäri tonttia. Kosteimmassa ja pimeimmässä kukkapenkin kulmassa se kasvaa rehotti pitkälle syksyyn, ja me saimme nauttia kirveliperunoiden lisäksi kirveli-vähän-siitä-sun-tästä.

Tänä vuonna ostin 2 pussillista kirvelin siemeniä ja jälleen istuttelin niitä joka puolelle, mutta missään eivät itäneet. Chef alkoi jo huokailla kirveliperunoiden perään, ja minä kävin toistamiseen roiskimaan siemeniä jokaiseen vapaaseen multaplänttiin. Mutta yhtään kirveliä ei noussut. Kasvihuoneessa ruukkuun istutetutkin olivat laihan näköisiä ruippanoita, eikä niistä mausteeksi riittänyt.

Vasta kun älysin kirveliä istuttaa tuohon kuvassa olevaan peltisankoon, alkoi saalista syntyä, ja nyt siinä rehottaakin muhkea puska, josta riivitään melkein joka aterialle muutama oksa. Ihanan raikas, hiukan anismainen yrtti.

torstai 25. elokuuta 2011

Epätervettä menoa

Näin Kanervan jälkeisenä aikakautena on hirvittävän vaikea puhua omista harrastuksistaan. Aika noloa esitellä itseään uudelle esimiehelleen: "Moi! Mä oon Ulla ja harrastan puutarhanhoitoa ja käsitöitä." Ei kuulosta enää niin tervehenkiseltä ja kirkasotsaiselta vapaa-ajanvietolta kuin mitä vielä muutama vuosi sitten. Täytyy väkisin keksiä kiertoilmaisuja: "Kasvattelen vihanneksia ja kudon." "Mulla on kasvihuone ja kasvimaita, ja talvet istun sisällä kutomassa."

Mutta kyllä näissä sensuroiduissa harrastuksissa on oma viehätyksensä: oli ihana aamulla pistäytyä kasvarissa hakemassa paprikaa ja kurkkua aamiaispöytään, eikä telkkarin katsominen tunnu niin turhalta, kun voi samalla tyydyttää tukkakoiran villasukkafetissiä nyhertämällä luigille sukkia.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Oranssia! Joka paikassa!

Paprikaa on tänä vuonna tulossa hyvin. Oranssi Gourmet on tehnyt isoja hedelmiä, jotka näyttävät ehtivän kypsyäkin. Pari olemme saaneet jo ruokapöytään, ja maku oli tutun makea ja mehevä. Paprikakin näköjään viihtyy altakasteluruukussa, sillä altakasteluruukun hedelmät ovat melkein kaksinkertaisia ämpäreissä kasvaneisiin verrattuina. Pitää muistaa ens vuonna tämäkin seikka.
Toinen oranssi sato kasvaa tyrnipuskissa. Pienin puska jo kypsytti marjansa, joten helteestä ilahtuneena kirmasin niitä eilen poimimaan (viime vuonna marjat kypsyi vasta syyskuun järkyttävässä kylmyydessä, ja tyrnimehu jäädytti poimiessa näpit). Pari marjaa ehdin riipiä (ja saada yhden piikin peukalon kynsinauhan alle), kunnes tajusin, että varpaissa on menossa invaasio. Gaziljoona mustaa muurahaista kiipeili pitkin kenkiä, varpaita ja lahkeita. Villin intiaanitanssin jälkeen siirryin toiseen kohtaan vain huomatakseni, että muurahaisia oli ihan joka paikassa.

Apuun tuli puutarhatuoli, jonka päällä otin Lindaakin paremman kyykkyviulistiasennon ja jatkoin poimimista. Murkut keksivät sillä välin kasvattaa siivet ja lentää tukkaan & puseron alle, eivätkä millään tarkertuneet hyppyhämähäkin massiivisiin verkkoihin, joita tyrni oli täynnä.

Tunnin poimimisen jälkeen kasassa oli ainakin 2 kourallista marjoja, joten kipasin soseuttamaan ne. Turskis vaan, ja sauvasekoitin roiskautti soseet silmille. Ois pitänyt olla syvempi astia. Ja kun käännyin ottamaan uutta astiaa, sauvasekoitin kaatoi loput soseet pöydälle.

Että chefille vaan tiedoksi, minkä takia meidän keittiörätti on tänään oranssi. Mutta sain mä ainakin 2 desiä tyrnimehua aikaiseksi!

tiistai 16. elokuuta 2011

Keittiö puutarhassa

Tämän kesän projektina on ollut kesäkeittiön rakentaminen. Ollaan jo pitkään haaveiltu kunnon ulkoruokailutilasta, johon tulisi meidän uskollinen  Misa, sekä autokatoksessa muutaman vuoden odotellut ruokailuryhmä. Chef mielii kesäkeittiöön vielä muurattua grilliäkin, jonka mallia ollaan googleteltu ahkerasti. Kesäkeittiön paikka oli jo alusta asti selvä: pois paraatipihalta ja ohikulkijoiden katseilta, ja suht. lähelle kasvimaita ja -huonetta, jotta saadaan raaka-aineet nopsaan kiikutettua valmistettaviksi.

Tärkeämpien asioiden takia raksaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta ollaan saatu sentään pohjatyöt tehtyä ja betonilaatta valettua. Laatalle tulee kaikki kuuma toiminta, eli grillaus ja savustus; hiekalle asennetaan kivilaatat ja niiden päälle ruokailuryhmä. Ja joo, en saanut lupaa maalata kehikkoa pinkiksi :-/

Kun tähän taloon muutettiin, teetettiin puutarhasuunnitelma, jossa oli kesäkeittiön kylkeen laitettu ristikko viinirypälettä varten. Kokeilemisen arvoinen idea! Ja tietysti muutenkin tuota ympäristöä pitää puutarhoittaa, jottei leskenlehti ja ohdake valtaa liikaa alaa - kumpainenkin kun jo puskee hiekasta läpi. Hyvä syy siis käydä puutarhaliikkeiden syysalessa, kun muualle pihaan ei kasveja enää mahdukaan.

maanantai 15. elokuuta 2011

Toisenlaista pihvihärkää

Pari Cuore di buea ollaan saatu jo kypsiksi asti, mutta suurin osa vielä sinnittelee vaaleanvihreinä tertussaan. Kovin suuriksi ei pihvitomaatit ämpärissä kasva, mutta ihan kiva kokeilla niitä kasvattaa, kun eivät näköjään ole kovinkaan nirppanokkaisia.
San Marzanot nimittäin jatkavat temppuiluaan. Vaikka säännöllisesti kastelen niitä, ne ovat edelleen sitä mieltä, että kosteus on liian epätasaista ja mädättävät hedelmänsä. 2 kappaletta olen onnistuneesti neljästä puskasta saanut saaliiksi; loput ovat menneet kompostiin. On kyllä viimeinen kerta, kun niitä kasvatan. Ehkä sitten joskus, kun saadaan kasvihuone 3.0 ja investoidaan kastelujärjestemään, voidaan kokeilla San Marzanoja uudestaan.

Moneymakerkin on tehnyt runsaasti mätiä hedelmiä, mutta tuottaa kuitenkin joka päivä muutaman ihan ehjänkin tomskun. Red cherry ja Sungold kasvattavat runsaasti kauniita ja terveitä kirsikkatomaatteja, ja niitä ollaan jo väännetty kastikkeeksi ja piirakaksi. Oli jännä huomata aiemmin kesällä, kun ensin ahmi mansikoita ja sen jälkeen nappasi suuhunsa Sungoldin, että Sungold on mansikkaakin makeampi. Harmi vain, että ruuanlaitossa se muuttuu silkaksi hapoksi ja korventaa kiilteetkin hampaista.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kesäkurpitsaa, anyone?

Taas olivat Lungot menneet selän takana kasvamaan jättimäisiksi. Tuo suurin oli paksuimmalta kohdaltaan havannankoiran hanurin kokoinen (ja melkein yhtä kiinteä). Ovat pirulaiset niin kiemuraisia, että onnistuvat lehtien suojissa kasvamaan yli kasvimaan laitojen, joten hedelmiä ei tahdo millään huomata, ellei tarkastele kasvia ihan joka puolelta.

Noista tehty sose on kyllä mahdottoman hyvää, joten kunhan sitä talvella pimpataan gorgonzolalla tai vuohenjuustolla ja lurpautetaan kermaa perään, niin saadaan maukkaita sosekeittoja. Ja sitten kun se alkaa tursuta korvistakin, loput soseet menevät koirien kuppeihin.

Nigel Slaterin Tenderistä huomasin, että Nigelkin kasvattaa Lungoja. Ja tomaattilajikkeena Nigelillä on Sungold, joten tässähän voi ihan alkaa mahtailla kasvattavansa huippukokkien suosimia lajikkeita. Koirankuppeihin.

lauantai 13. elokuuta 2011

Saksalaista huumoria

Ei ollut ihan loppuun asti ajateltu tämä meidän papukaari. Nimittäin näin sadonkorjuun hetkellä persjalkainen pohjalainen huomaa, ettei yletä poimimaan papujansa, vaikka kuin ois proteiinia ihimises (joo, olen äskettäin viihdyttänyt itseäni Orvokki Autiolla). Etenkin Blauhildet tykkää tehdä palkonsa yläilmoihin - tyypillistä saksalaista "huumorintajua".

Viimeiset härkäpavut tuli poimittua eilen. Samalla huomasin, että kettu oli keksinyt tassutella kasvimaiden päältä. Vahapapua tulee vielä, ja Blauhildet ja ruusupavut vasta aloittelevat satoaan. Cobrakin innostui kiemurtelemaan kasvarin seinällä ja tekemään huikean määrän palkoja. Reppana kärsi identiteettikriisistä, kun ensin luulin istuttaneeni papuja, joiden pavut syödään. Niinpä odottelin kovasti palkojen kypsymistä, kunnes muistin, että Cobrahan se siinä. Nyt täytyisi äkkiä keksiä käyttöä reilulle kilolle pavunpalkoja.

Härkäpavut ovat tietysti maultaan ihan ykkösiä, mutta viime aikoina ovat myös ruusupavut alkaneet ihastuttaa. Niissä on mukavan raikas maku. Harmi vain, että palot ovat karvaisia, joten niiden tekstuuri ei suussa ole se kaikkein mukavin, vaan aiheuttaa välillä vilunväristyksiä.

perjantai 12. elokuuta 2011

Julkinen anteeksipyyntö

Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi Listada da gandalta ja Black enormalta, että menin julkisesti haukkumaan heitä munattomiksi. Kävin pläräämässä lehtiä, ja katso: niiden alta pilkotti muutama muna. Asianomaisia varmasti helpottaa tieto, että olen brittipropagandan uhri ja uskon, että suurella koolla ei ole väliä; britit kun väittävät, että pienet munakoisot ovat parhaita ja ne isot ovat vain jenkkien ja aussien mautonta hapatusta.

Hiukan munankasvatus sai kolauksen, kun luin kesälomalukemiseksi (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) ostamaani Nigel Slaterin Tenderiä. Nigel ylistää munakoison maasta taivaaseen, mutta ainoastaan tekstuurin osalta, eikä maun. Nigel on sitä mieltä, että munakoisossa on parhautta juuri sen öljyä imevä rakenne ja öljystä litsahteleva tekstuuri. Ja minä kun luulin kasvattavani jotain über gourmetia! Kaikki tämä vaiva ja tuska vain sen vuoksi, että saa litsuteltua öljyä suussaan! Kenelle saa tehdä valituksen, kysynpähän vaan!

torstai 11. elokuuta 2011

Säilöntä-ähkyä

Burpless keksi tekaista niin monta kurkkua, ettei jaksettu kaikkia tuoreena syödä. Olin ehtinyt hukata hyvien maustekurkkujeni reseptin, mutta netissähän niitä on pilvin pimein. Tämän ekan satsin maustoin perinteisesti tillillä ja sinapinsiemenillä, mutta seuraavasta voisi tehdä eksoottisemman, kun puutarha vielä pukkaa yrttejä, valkosipulia ja chiliä. Liemi oli perussetti: 5 dl vettä, 2 dl etikkaa, 2 dl sokeria ja vajaa 0,5 dl merisuolaa.
Kävin vielä viimeiset paarmat hätyyttelemässä marjapuskista ja poimin muutaman ämpärillisen viinimarjoja. Tämän puutarhurin päivä ei lähde käyntiin ilman aamumehua, joten tein sitä pakastimeen pullokaupalla. Karviaisiakin tulee niin, että oksat notkuu. Kukahan keksi niitäkin istuttaa 6 kpl? No, mehuksi meni osa, ja yhden puskan säästin jälkiruokamarjoille, kun karviaiset vain on tuoreina niin hyviä. Vanhin koira keksi omasta mielestään varsin kivan tempun: sillä välin kun äippä kykkii marjapuskissa, voi käydä vääntämässä viereen kakat, niin ei tarvi pelkästään viinimarjoja tuoksutella. Mahtavaa.

Tontin luonnonvaraisessa osassa myyrien ja kyiden ohella on viihtynyt myös vadelma. Jopa sellaiset puskat, joista ei ikinä ole marjan marjaa tullut, ovat viimein älynneet ruveta tuottamaan satoa. Joka toinen päivä on saanut käydä poimimassa marjoja talteen, jotta voi sitten talven pimeydessä tehdä luigille vattumuffareita. Olenpa näköjään onnistunut kasvattamaan vadelmaa myös etupihan kukkapenkissä. Ja tietystikään istuttamani keltavadelmat eivät ole tänä vuonna tuottaneet yhtään mitään.

Eilen huomasin, että kesäkurpitsat ovat pienen hengähdystauon jälkeen alkaneet taas kasvattaa julmetun suuria kurppareita, joten tänään on edessä soseutusoperaatio. Ja tomaattejakin pitäisi taas keittää kastikkeeksi talvea varten ja basilikaa nyhertää pestoksi. Tähän aikaan vuodesta ei aika käy pitkäksi.

maanantai 8. elokuuta 2011

French onion seller

Tai pikemminkin garlic seller. Ruokaa varten talvivalkosipulia maasta vääntäessäni huomasin, että sipulit alkoivat jo tehdä sivukynsiä. Oli siis aika nostaa ne ylös maasta.

Kovin isoja sipuleita ei tänä vuonna ole tullut. Liekö syynä kuivuus tai lajike. Veikkaan jälkimmäistä, koska makukaan ei ole niin hyvä kuin vuoden 2008 valkosipuleissa. Mutta toki huomattavasti parempi kuin kaupan versioissa.

Rapsuttelin sipuleista multaa pois, irrotin kukkivista yksilöistä siemenet talteen ja aloin etsiä sipuleille kuivumispaikkaa. Luigin pyörä! Mikäs sen sopivampi kuivausteline! Roikkukoot siinä nyt muutaman päivän kuivumassa, ennen kuin nostan ne sisälle.

Sisällä täytyisi sitten keksiä niille säilytyspaikka ja muistaa jättää osa uudelleen istutettavaksi. Parasta tietysti olisi syödä sipulit mahdollisimman nopeasti. Viikonloppuna tehtiin valkosipuli-sahramikeitto ja tänään olisi tarkoitus tunkea ranskalaisen luomukanan hanuriin kourakaupalla valkosipulia. Työkaverit kiittävät, kun huomenna palaan cubicleen hönkimään.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Puhtaanvalkoista ja kirkkaankeltaista

Syyskuvastoja alkoi pukkaamaan postiluukusta ihan urakalla keskelle hellettä. Ensin tsekkasin Korpikankaan luettelon ja totesin, että eipä siellä mitään ollut. Kauppilan luettelo näytti paljon lupaavammalta. Mutta sitten kun jaksoin paremmin syventyä, tulikin ruksittua aika monta sipulipussukkaa Korpikankaalta, eikä yhtään Kauppilasta.

Yritin tällä kertaa pitää värimopon tiukasti käsissä ja suunnittelin valko-keltaisen kokonaisuuden varaston toiselle sivulle. En kyllä ymmärrä, mikä ihmeen hinku tuli valkoisiin tulppaaneihin, sillä olen aina halunnut välttää valkoisia kukkia - Suomessa kun luonto on suurimman osan vuodesta valkoinen. Että sitä ihminen tulee kummalliseksi vanhentuessaan! Oli pakko ruksia tilaukseen mukaan vielä yksi pinkki tulppaani, tosin se istutetaan sitten kauaksi valkoisista ja keltaisista lajitovereistaan.

Ja ei kun tilausta tekemään. Korpikankaan verkkokauppa tosin onnistui juuri silloin tökkimään, joten laitoin tilauksen meilitse ja sain yllättäen erittäin ystävällisen vastauksen, ja kuulemma verkkokauppakin oli pian korjattu.

PS. Olisin hyvin voinut elää ilman sitä kyytä, joka tänä aamuna kyhjötti pihalla, brrr...

lauantai 6. elokuuta 2011

Marsilaisten hyökkäys

Thompson & Morganilta sain Marsin siemeniä ilmaiseksi siitä hyvästä, kun tilaamani kurpitsa oli jo myyty loppuun. Mars on ihan peruskurppari, mutta tokihan sitä piti kasvamaan laittaa, kun ilmaiseksi sai.

Ja kyllä se kasvaakin! Joka paikassa on noita pallukoita möllöttämässä, ja lonkeroitaan Mars levittää niin pitkälle, että valuvat jo ulos kasvimaista. Yksi luikertelee keittiöpuutarhan aidan läpi ja puskee pallukkaa minne sattuu.

Se tässä vain on huono puoli, että meikäläisten tontin tuntien, tässä kuussa tulee ekat yöpakkaset, joten nuo pallukat eivät ikinä ehdi kypsyä. Harsoa on varuilta odottamassa kilometrikaupalla, mutta noin valtavien kasvien ja niiden moninaisten palluroiden suojeleminen hallalta voi olla melkoisen haastavaa.

Vaikka itse en ole osaanut kurpitsasta mitään maukasta ikinä tehdä, ovat parhaat ravintoloissa saadut keitot aina olleet kurpitsakeittoja (paitsi Demon valkopapukeitto, jonka voittanutta ei maailmassa ole), ja siksipä olisi mukavaa, jos saataisiin edes yksi Mars kasvatettua oranssiksi asti. Siemenpussissa tosin mainostetaan Marsia halloween-kurpitsana, joten makuelämys ei liene kummoinen.

perjantai 5. elokuuta 2011

Voitoffeeta tähkässä

Tänä vuonna maisseilla on ollut vähän tukalat oltavat herneiden, parsojen ja korianterin puristuksessa. Kyseinen kasvimaa on ollut sellainen sekamelska, että olen mieluummin kääntänyt katseen muulle kuin alkanut setviä, mitä siellä oikein kasvaa.

Maissintähkiä on tullut kuitenkin mukavasti, ja kun muutamat tähkätupsut alkoivat jo tummua, kaivoin kuorten lomasta jyviä esille ja tökin niitä peukalonkynnellä. Ja kas: jyvistä turskahti maitomaista nestettä! Ei kun kiiruusti chefille ilmoittamaan, että päivän lisuke on muuttunut.

Butterscotchin tähkät olivat ihanan puhtaita - ei puhettakaan viime vuoden kirvainvaasiosta. Chef pisti ne pannulle hetkiseksi uimaan voissa, ja sitten kädet jännityksestä täristen ruvettiin järsimään kullankeltaisia tähkiä. Huikea makeus ja täyteläinen maissin maku! Aivan ihana kokemus, joskin parista tähkästä tuli jo niin täyteen, ettei meinannut pääruokaa enää jaksaa syödä.

Butterscotchia täytyy kasvattaa uudestaan, kun kerran maku on kohdillaan ja lajike on sen verran aikainen, että ehtii kypsyä ajoissa.

torstai 4. elokuuta 2011

Pikku-Jaakot kadoksissa

Kasvarin viidakkotunnelma sen kun tihenee, kun italialainen melonikurkku Carosello tondo di manduria ja pikkukurpitsa Jack be little köynnöstävät ympäriinsä. Pitkiä lonkeroita löytyy sieltä täältä, ja kukkia on ollut jo pari kuukautta runsaasti, mutta vain yksi pikku Jack on toistaiseksi ollut satona (oli kyllä mahdottoman suloinen minikurpitsa!). Minkä lie azerbaidzanilaisen karheikkokärpäsen sitten tarvivat pölyttäjäkseen, kun eivät nämä normaalit kotimaiset kimalaiset kelpaa (Vera Pelle ja luigi ehdottavat tähän tietysti seinäjokelaista p****kärpästä...).

Harmittaa vain, kun nuo vievät tuhottomasti tilaa kasvarista, mutta eivät tuota mitään. Tavis kurkku kyllä pukkaa hedelmää ihan kiitettävästi, joten olosuhteiden täytyisi olla riittävän hyvät. Tai sitten nuo ovat jotain myöhäistä lajiketta, joka tuottaa hedelmää vasta sitten, kun kasvari on jo peittynyt lumeen.

Laitoin ne nyt häätöuhan alle, jos eivät ala parin viikon sisällä tuottaa hedelmää. Varjostavat nimittäin ikävästi paria paprikaa, joissa sentään on runsaasti hedelmiä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Bondagea alelaarista

Sisustuskaupan alesta löytyi kaikille puutarhureille ah, niin tarpeellinen härpäke: sidontanarun pidike! Tähän asti olin ollut täysin epäortodoksinen puutarhuri ja käyttänyt sidontaan chefin paistinarua, mutta nyt päätin ryhtyä suhtautumaan sitomiseen asiaankuuluvalla vakavuudella.

Herraisä, miten paljon puutarhassa onkin sidottavaa! Tujissa kiipeilevät Rouge cardinalit roikkuivat rumasti, joten vyötin ne heti narulla kiinni tujien runkoihin. Lumikärhöt sojottivat miten sun sattuu pergoloiden ristikoissa, joten niihinkin piti näprätä narua. Ja maailman hitaimmin kasvava tuoksuköynnöskuusama oli salaa venähtänyt niin pitkäksi, että se kattoi koko ruusukaaren - jahka sen ensin sitoi siihen kiinni. Luigikin osallistui bondageen, ja keksi sitoa kasvarin kyljessä rojottavat pavunvarret kasvarin kattokouruun.

Kauhavalaisen puukkotehtailijan jälkeläiselle on tietysti noloa käyttää halpahallin euron puukkoa narun katkomiseen, mutta on se nyt ainakin nätin punainen. Vai pitäisköhän tuohon settiin hommata pinkit sakset?

tiistai 2. elokuuta 2011

Munan puutetta

Jo on kumma, kun munakoisot ei muni! Koko kesän ovat kukkineet kiihkeästi, ja mehiläisetkin on nähty niiden kimpussa tositoimissa, mutta munia ei vaan näy eikä kuulu. Aika alkaa käydä vähiin koisojen kanssa, sillä muutaman jouduin häätämään kasvarista ahtauden takia, eikä nuo yölämpötilat enää korkealle kipua - viime yönä oli vain +3.

Edes se julmetun suuri, altakasteluruukussa rehottava munakoiso ei muni, vaikka se alkoi kukkia ensimmäisenä, ja sen suhteen olivat odotukset korkealla, kun tuntui niin viihtyvän isossa ruukussaan. Täytyy seuraavan kerran siemeniä ostaessa varmistaa, että kyseessä on joku extra aikainen lajike, joka munii jo toukokuussa.

Kompensoin huonoa munintaa tilaamalla juuri itselleni Kitchen Garden lehden kahdeksi vuodeksi. Ihan oikeutettu kompensaatio minun mielestäni.

Päivän puutarhavinkki: Ei kannata kylvää salaattia, joka näyttää ihan voikukalta, vaikka se ois kuinka maukas, rapea ja klassinen Caesar-salaatin pohja. On nimittäin tullut kitkettyä melkein kaikki Bionda lente a monterot kasvimaalta, ja kun viimein hoksasin, että näähän on niitä salaatinlehtiä, ihmetteli luigi aamiaispöydässä, miksi tarjoan voikukkaa leivän päälle.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Uusi menu

Pikkuhiljaa alkaa sesonki vaihtua kasvimaalla. Pinaatit, mansikat ja herneet ovat muisto vain, ja nyt aletaan keskittyä papuihin, kurpitsoihin ja juureksiin. Herneet olivat pettymys tänä vuonna. Kelvedon wonderin "siemenet" olivat jo niin iäkkäitä, etteivät itäneet hyvin, ja kasvupaikkakin jäi maissien ja parsojen varjoon. Rondo kasvoi suht. hyvin, mutta siitä ei paljoa iloa ollut, kun se ei ole kovinkaan maukas lajike, ja kehtaa vielä tehdä massiivisen pulleat palot, joiden sisällä onkin vain ärsyttävän pikkiriikkiset herneen pipurat. Ja matoja.

Raitajuuri Chioggia ei itänyt, mutta keltajuuri Burpees golden globe tekee mukavasti iloisen keltaisia mukuloita. Harmi vain, etteivät maistu juuri millekään. Ens vuonna vois kokeilla ihan oikeaa punajuurta, jahka löytää hyvän lajikkeen. Chioggia on ollut niin makean maukas ja vieläpä kaunis marianneraitoineen, että vaikea löytää sille voittajaa.

Palsternakkakin tekee hyvää satoa, ja mikäli ei ihan heti tule yöpakkasia, saadaan jopa oikeita kurpitsoja ruokapöytään, kesäkurppareiden lisäksi (taas tänä aamuna poimin kymmenkunta käsivarren pituista ja paksuista kesäkurpparia odottamaan chefiä). Perunaa on pienen armeijan tarpeiksi asti. Helteitä on onneks luvattu vielä pari kuukautta, niin ei ehkä ihan heti tarvi ruveta miettimään säilöntävaihtoehtoja. Tuoreena kun kaikki maistuu niin paljon paremmalta.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Nimi on enne

Samperin Lungo, kun sen hedelmät eivät nuorina erotu lehtivarsista. Yhtäkkiä sitä vain huomaa, että maata pitkin luikertelee jo käsivarren mittainen kurppari, ja sitten onkin kiirus sitä poimimaan. Chefin kanssa luetaan keittokirjat puhki kohdasta "courgettes" ja yritetään keksiä hyviä reseptejä. Piemontessa sain ihanan kurppariantipaston, joka olisi mahtava osata replikoida. Hyvää oliiviöljyä ja tilkkanen etikkaa siinä oli, ja jotain kivaa maustetta. Minttuakin, ehkä.

Ennenvanhaan ihmettelin, kun isosisko tuskaili valtavan kesäkurpparisadon kanssa, ja puutarhakirjoissakin varoitellaan, ettei kannata istuttaa kuin 1 kurpparipuska vuodessa, kun sen sadosta riittää mainiosti koko perheelle. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut sadon kanssa ongelmia; pikemminkin ollaan jouduttu odottelemaan kurppareita ja tuskailemaan, kun niiden päät alkaa mädätä ennen kuin ehtivät ruokapöytään. Lämmin ja sateinen kesä lienee aiheuttanut sen, että nyt riittää kurppareita koirille soseutettavaksi asti.

Eilen tehtiin kurpparista, pastasta ja pancetasta carbonara, eikä yhtään ihmetelty, miksi The River Café pitää Lungoa parhaimpana kurpparina. Tekstuuri säilyy miellyttävänä, maku on mukavan pähkinäinen, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Tästä taitaa tulla meidän vakikurppari.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Rooma vs Firenze

Sentään jotain positiivista tähän murheelliseen kesään: fenkoli onnistui! Nyt sitä vasta tajuaa, miten onnen potkima sitä puutarhan alkuaikoina oli: kainalossa oli törkeän nuori jamppa (nyt se on jo vajaa nelikymppinen!), tuholaisia ei ollut (jopa ruusukaali onnistui ekana vuonna!) ja kaikki siemenet tuotti satoa pelkästään tyrkkäämällä ne multaan. Fenkoli oli niin takuuvarma, että sitä tarjottiin joka aterialla balsamicossa uitettuna.

Muutaman vuoden päästä fenkoli osoitti nirppanokkaisuutensa, kun se pullukoiden sijaan kasvatti vain pitkiä kuikeloita, joita sitten nokkaa nyrpistellen silputtiin salaatteihin. Viime vuonna ei maailmalta löytynyt kuin yrttifenkolin siemeniä, joista ei kasva mötiköitä ensinkään, vaan pelkästään tillimäistä hörsylää.

Paolo Arrigon kirjassa mainittiin, että fenkoli tarvii paljon valoa, joten istutin sitä tänä vuonna erityisen valoisaan paikkaan - kunnes taustalla oleva aronia ja vieressä kasvava herne päättivät luoda synkän varjon fenkolin ylle. Sen verran valoa jostain onneksi siivilöityi, että fenkoli jaksoi kasvattaa muutaman ison mötikän kuikeloiden rinnalle.

Arrigo on sitä mieltä, ettei fenkolia edes kannata kasvattaa, kun se on kovin hankala, mutta tyypillä ei selvästikään ole pohjalaista geeniperimää. Fenkoli on niin upean makuinen vihannes, että varmasti kasvatan sitä niin kauan, kuin toimistorotan selkä taipuu istutuspuuhiin. Di Firenze näyttää olevan se lajike, joka on parhaimman sadon ja valkoisimmat mötikät tuottanut. Tämän vuoden merkki on Romanesco, joka tekee myös hyvin maukkaita, tosin vihreitä (ei väri fenkolia pahenna), mötiköitä.

Fenkoli on valitettavasti yksi niistä vihanneksista, joita ei ikinä selvin päin voi kaupasta ostaa. Muutaman kerran olen himoissani sortunut marketin fenkoleihin vain todetakseni, että ne ovat pelkkää selluloosaa, joissa ei ole minkään valtakunnan makua. Kuten tomaatit, kurkut ja parsat, fenkoli kelpaa ihmisravinnoksi ainoastaan itse kasvatettuna.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Missoni-mania

Maalaushulluus iski, ja nyt puutarhuri kulkee maanisena suti kädessään ja miettii seuraavaa kohdetta. Kukkatikkaat saivat jo Missonia ylleen, ja nyt on käsittelyn alla köynnösristikko. Kalliiksi tulee tämäkin iili, sillä nythän on ihan pakko hankkia uudet ruukut sekä tikkaille että ristikon eteen. Entiset riemunkirjavat tai siníset eivät sovi alkuunkaan uuteen värimaailmaan. Ja hiukan myös tuo lohenpunainen begonia riitelee tikkaiden kanssa, joten uudet kukatkin vois hankkia.

Lintujenruokintateline näyttää epäsopivan valkoiselta, joten täytyy pikaisesti sutaista se pinkiksi. Sitten jää murheenkryyniksi vain tuo sininen sadevesitynnyri. Tarttuiskohan siihen jonkin tartuntamaali, jonka sitten vois pinkkiyttää...

Parempi prinsessakausi nelikymppisenä kuin ei ikinä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Juomukurppari

Eka "Firenzen pitkä" eli Lungo di Firenze -kesäkurpitsa venähti sen pituiseksi, että päätyi ruokapöytään. Nimestään huolimatta sitä ei kuulemma kannata liian pitkäksi päästää, jotta erinomaiseksi ja pähkinäiseksi kehuttu maku ja napakka tekstuuri säilyvät hyvinä.

Kurpitsan ulkomuoto osoittautui todellakin olevan "ribbed for your pleasure", sillä siitä leikatut, ratasmaiset lantit olivat hauskannäköisiä, suorastaan kauniita, salaatissa. Maku oli raikas, eikä siinä ollut kesäkurppareille tyypillistä ulpukkamaisuutta. Täytyy seuraavaksi koittaa pyöräyttää lungot pannulla ja maistaa niitä lämpiminä. Lungo tosin on niin macho, että tuntuu pukkaavan vain miespuolisia kukkia, joten voi olla, että hedelmät jäävät harvinaisiksi herkuiksi.

Paolo Arrigon kirjassa oli mielenkiintoinen kesäkurppariresepti, jota täytyy kokeilla: kurpparisiivuja kuivataan ensin uunissa ja sitten paistetaan rapeiksi pannulla. Paolo tosin uittaa niitä vielä oliiviöljyssä ja etikassa ja turskauttaa päälle valkosipulia ja minttua. Ei kuulosta pahalta sekään.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Goljatti kiipeää

Skeptikko oli skeptinen, kun luigi tuon ruusukaaren asensi. Ei kai nyt edes ruusupapu noin korkealle luikertelisi. Skepsismi kasvoi kasvamistaan, kun ruusupapu ei alkuunkaan lähtenyt itämään. Mutta yhtenä päivänä Goliath oli saavuttanut jo ensimmäinen poikkipuun ja seuraavana päivänä kurkotteli jo kymmeniä senttejä korkeammalle. Toinen Goliath kiemurtelee ympäri etupihan pergolaa, ja kolmannelle rakensin juuri sillan kahden pikku obeliskin välille, kun se oli kasvanut hyvän matkaa obeliskin yli. Tulipunaisia kukkanuppuja on jo näkyvissä, joten kohtapuoliin saadaan ruusupapuja myös ruokapöytään.

Vahapapukin onnistui yllättämään. Se oli huomaamatta puskenut vartta pitkin kasvihuoneen lattiaa (lattiapinta-alasta on vain murto-osa enää näkyvillä, kun italialainen melonikurkku kasvattaa muhkeita varsia ja lehtiä - muttei hedelmiä) ja tehnyt muutaman pavunkin. Chef voisi tämän päivän grilluuksille kehittää lisukkeen vahapavuista ja kesäkurpitsasta. Challenge time!

Niin, ja sekin yllätti, kun aamulla mittarissa oli vain +5 C. Great.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Paholainen pitäköön Pradansa

Meidän keinu luottaa tänä sesonkina Missoniin.

Keinuparka tuli meille vuosia sitten rescuena; rumana ja likaisena. Luigi sitä pesi ja hioi ja haki monta monituista maalipurkkia, kun yritettiin soinnuttaa keinun sävy talon keltaiseen tiiliseinään. Lopulta oikea keltainen löytyi, ja keinu alkoi näyttää kelvolliselta näyttäytymään julkisesti puutarhassa.

Tänä kesänä keinu oli taas likainen ja rapistunut, joten käännyin designguruni puoleen ja kysyin, minkä väriseksi keinu olisi hyvä maalata. Arvasin, että nainen, jonka mielestä jopa koirien pitäisi olla vaaleanpunaisia, osaisi antaa varman mielipiteen, enkä pettynyt. 3-vuotiaan vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: vaaleanpunainen. Kun siihen vielä lisättiin isosiskon visio Missonin tyyppisestä värityksestä, oli pakko lähteä siltä istumalta Bauhausiin valitsemaan sävyjä.

Seuraavaksi maalausasemalle (ei meillä normaalisti pidetä kulahtanutta bukleemattoa asfaltilla) päätyy kukkatikkaat.