Liljat ovat nauttineet kesän kuumuudesta ja tyyneydestä. Sateet ja tuulet ovat olleet sen verran lempeitä, etteivät ole kaataneet liljoja nurin, ja kukinta on ennennäkemättömän runsas. Dementikkopuutarhuri on saanut yllättyä toinen toistaan komeammista liljoista, joskin miinusta on tullut siitä, että päässä alkaa heti soida "liiiiiljan kukka tulipunainen". Juu, alkuperäisbiisissä se on "lumivalkoinen", mutta ilmiselvästä syystä sanoitus muuttuu.Oli meillä se lumivalkoinenkin liljankukka; maailman paras tyttökoira, joka oli syntynyt Liljan päivänä 20.5.1998. Samoin äitivainaan lempikukkia olivat ruskoliljat. Kauniit kukat tuovat siis mukanaan myös ison ikävän.
Korvessa asumisen yksi monista hyvistä puolista on se, että toistaiseksi meillä ei ole liljakukkoja, joten saamme nauttia kauniista kukista ilman ötököiden litsimistä. Siitä hyvästä on liljamopo karannut käsistä jo aikaa sitten. Ekat liljat olivat keltaisia ja tulivat jonkin puutarhalehden kylkiäisinä. Seuraavat olivat noita tummanpunaisia, sitten värivalikoima laajeni pinkkeihin ja oransseihin. Vaikka en puutarhassa mielelläni valkoista kesällä katsele, kun talvella sitä näkee riittämiin, sorruin myös Eyelineriin, jonka vitivalkoisia terälehtiä reunustaa ohut, punainen raita. Tänä kesänä erotin tuon raidan ensimmäistä kertaa - monena muuna kesänä olen ihmetellyt, miksi kukkapenkissä tönöttää valkoisia kukkia ja missä se Eyeliner oikein on. No siinähän se, ihan nenän edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti