sunnuntai 8. elokuuta 2010

Ne munii!

Munakoison kasvatus on ärsyttävää puuhaa: siemenet on minikokoisia, taimikasvatus on aloitettava jo alkuvuodesta, ja kirvat yms. tuholaiset rakastavat nakertaa muniksen lehtiä ja varsia. Näpertäminen kuitenkin palkitaan tänä vuonna muutamalla Black enorman munalla - jokaisessa taimessa kasvaa jo ainakin yksi muna!

Britit kehottavat syömään munakoisot tennispallon kokoisina. Maku on kuulemma silloin parhaimmillan. Kieltämättä ne muutamat munat, mitä ollaan vuosien varrella tennispallon kokoisina syöty, ovat olleet makoisia. Tänä vuonna aion kuitenkin kasvattaa noista hiukan isompia, mikäli ei ongelmia satu matkan varrella. Onhan se noloa joutua syömään Black enorma pienikokoisena, eikö!

Ens vuodelle muistutus, että munakoisot pitää kasvattaa kasvihuoneessa. Selvästikin viihtyvät siellä parhaiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti