Melkein sukua julkkikselle

Ooh, sain meilin itse Paolo Arrigolta :-0 Leppoisaan tyyliin vetosi joulukiireisiin ja lupasi laittaa oikeat siemenpussit postiin saman tien. Ja tietysti sain pitää ne väärät siemenet. Toivotti myös hyvää uutta vuotta.

Joo, kyllä mä sen verran hellyin noin nopeasta ja ystävällisestä palvelusta, että ehkä mä toistekin sieltä siemeniä tilaan, vaikka lähetyskulut tosiaan on hurjat. Täytyy nyt ensin katsoa, miten hyvin siemenet itää ja kuinka hyviltä lajikkeet maistuu.

Pakkohan niiden on hyvin itää, kun niitä käytetään Gardeners' World -telkkuohjelmassa, ja hyviltä maistua, kun kerran Jamie Oliver ja Hugh Fearnley-Whittingstall niitä ruokiinsa käyttää. Ens kesänä julkkiskokkien rivistöön liittyy meidän chef.

Hopeinen markettikimppu

Yleensä maltan odottaa tammikuuhun, ennen kuin hankin ekat tulppaaniniput, mutta nyt alkoi tehdä mieli jotain keväisempää hyasinttien rinnalle.

Marketissa tulppaanit oli tylysti sullottu rakettitiskin nurkkaan. Kai myyjätkin ajattelivat, ettei kukaan näin heti joulun jälkeen kukkia osta. Tai sitten taktikoivat, että rakettienpaukuttelijat ovat niin höveleitä päätettyään ampua satasia taivaalle, että heltyvät ostamaan pikkurouvalle parit tulppaanit.

Tämä hopeamaalia ympäristöönsä tuhertava asetelma oli nimeltään uuden vuoden kimppu. Valkoisista kukista en niin välitä, mutta nuo sopivat päivän teemaan hyvin: luigi kävi pudottamassa katolta tonnikaupalla lunta, joten ikkunoista ei näy kuin valkoisia kinoksia. Olkoon siis samaa valkoista sisälläkin.

Yeah, but...

Seeds of Italyn tilaus tuli jo! Nopeudesta täys 10, mutta osumatarkkuudesta vähän vähemmän: kesäkurppari Lungo di Firenzen tilalla oli sipuli Rossa lunga di Firenze (melkein ymmärrettävä sekaannus), ja escarole Scarola di verden tilalla oli mangoldi Verde da taglio (no, oli niissä sentään kummassakin sana "verde").

Sipulia olen kyllä halunnut yrittää kasvattaa siemenestä, joten tässähän se tulee kokeiltua, mutta pitää laittaa jampoille reklamaatio. Vaikka kuin ois joulukiireitä ja perimässä Italian-geenejä, niin kyllä siltikin puutarhurille tarttee toimittaa, mitä puutarhuri tahtoo.

Puutarhurin oppivuodet IX

Tuulen ja tuiskun keskellä (kts. rikkinäinen kasvarin pleksi) lohduttaa kummasti, kun suunnittelee chefin kanssa kinkun jatkojalostusta omien ruusu- ja härkäpapujen kera. Eihän ne pakastamisen jälkeen enää niin hirmuisen hyviltä maistu, mutta ovatpa kuitenkin omin pikku kätösin kasvatettu ja siten oletusarvoisesti parempaa kuin kaupan anti.

Näin loppuvuodesta kuuluu tietysti muistella kulunutta puutarhavuotta, jotta hyvässä lykyssä välttyy samoilta virheiltä ensi vuonna.

Esikasvatus meni muuten putkeen, mutta hiukan liikaa lannoitin tomaatteja, jolloin niistä tuli kovin honteloita. Kitchen Gardenissa tosin sanottiin, ettei se haittaa, koska tomaatit voi sitten lopulliseen astiaansa istuttaa sen verran syvään, että ne pysyy tukevasti pystyssä. Tomaattihan köynnöskasvina kasvattaa varteensa juuria. Oli hämmästyttävää lukea, että alkuperäisessä ympäristössään tomskut kasvavat pitkin metsänpohjaa. Mutta siltikin meikäläisen tomskut oli ihan liian honteloita kasvaakseen kunnolla.

Kasvimaat istutettiin normaalia aiemmin, ja saman vois tehdä ens vuonna. Täytyy maaliskuun auringossa laittaa kasvimaiden päälle mustia jätesäkkejä, jotta ne sulaisivat nopeammin, ja sitten suojata istutukset harsoilla. Eikä harsoja saa poistaa kaalien ja porkkanoiden päältä, ennen kuin ne ovat tarpeeksi isoja uhmaamaan kirppoja ja kemppejä. Ja senkin jälkeen pitää kaalien yllä olla verkkoa kasvukauden loppuun saakka, jottei kaaliperhonen pääse munimaan. Ei kauheasti herätä ruokahalua, kun joutuu nyppimään paistuneita perhosentoukkia ruuastaan.

Kukkapenkkejä täytyy myös hyödyntää ruuan istutuksessa. Viime kesänä kirveli suorastaan riehaantui, kun sai kasvaa etupihan kukkapenkin kosteassa savessa. Ruusupapuja vois istuttaa pergoloiden viereen, jotta saavat koko vartensa mitalta tukea.

Ja heti ekana ei saa istuttaa kasvimaita tupaten täyteen, vaan pitää muistaa successional sowing: ensin istutetaan yksi rivi ja sitten parin viikon päästä toinen, jottei samaa kasvia tule yhtäkkiä jumalaton määrä. Niin, ja salaattia pitää muistaa istuttaa vielä heinäkuussa, jotta on syksyllä mitä poimia, vaikka heinäkuussa tuntuukin siltä, että koko kasvimaa on yhtä salaattia. Heinäkuussa on myös hyvä istuttaa porkkanoita - jostain syystä porkkanakemppi ei niitä enää siinä vaiheessa syö.

Luumut pitää muistaa poimia ajoissa. Ja kaikesta irtoavasta roippeesta tehdä koirille sosetta. Keltavadelmaa pitää tilata lisää, ja muistaa vattupenkistä kiskoa ylös se yksi luonnonvattu, joka oli päässyt mukaan puikahtamaan. Siemenperunat pitää ostaa ajoissa, sillä Siikli viedään suorastaan käsistä. Nicolakin on hyvää, mutta Siikli vielä parempaa.

Joka hetkestä pitää tietysti nauttia ja ottaa paljon valokuvia, joita katsella se 7 kk, minkä puutarhuri tässä maassa vuodesta sisätiloissa viettää.

Hyvää uutta kasvukautta!

Esihenkilömme olivat viisaita, kun keksivät joulun juhlistamaan päivien pitenemistä. Mikä sen parempi juhlan aihe, kuin että talvipäivänseisaus on takana, ja olemme matkalla kohti uutta kasvukautta.

Riemukasta ja makoisaa joulua, puutarhurit! Huomenna on päivä jo paljon pidempi kuin tänään, ja ihan kohta alkaa esikasvatus!

Talvipäivän italialaiset vihannekset

Kävin sitten tyrkkäämässä tilauksen Seeds of Italylle. Pitäydyin tiukasti ostoslistassani, enkä vilkuillut sivulle: salaatti Escarole scarola verde (tän voi syödä lämpimänä), mizuna (ei kovin italialaista, mutta unohtui tilata Thompson & Morganilta), fenkoli Romanesco, purjo Gigante d'inverno, kurkku Melone di Manduria, kesäkurppari Lungo di Firenze ja basilika Bolloso napoletano.

Ois kannattanut vilkuilla, sillä nyt röpelöinen kesäkurppari Rugosa friulana jäi kyydistä pois, kun en ollut laittanut sitä listalle. Ärgh. Ja sitä paitsi lähetyskulut on tuolla aivan järkyttävät, joten sillä hinnalla ois pitänyt kyllä tilata paljon enemmän. Laitoin rastin ruutuun, että lähettävät tarjouksia sähköpostiin. Jospa joskus tarjoaisivat ilmaista lähetystä.

Kauhean söpön tilausvahvistuksen ne kyllä laittoi: We hope you enjoy growing, cooking and eating your own Italian ingredients, and we look forward to supplying you with more wonderful Franchi varieties again in the future along with other carefully sourced quality traditional Italian products. Grazie per aver scelto Franchi Sementi, dal 1783, Bergamo, Italia.

Lämmittäähän tuo mieltä näin vuoden pimeimpänä päivänä.

Perusteellisesti kylmäkäsitellyt

Ehtivät ne sittenkin jouluksi kotiin! Ikinä ei ole siementilaus kestänyt näin kauan - lienevät pussukat tössähtäneet hankeen Briteissä useammankin kerran ja saaneet monta kylmäkäsittelyä matkan varrella.

Huligaanit oli jääneet kyydistä pois, kun olivat ehtineet loppua varastosta (tulinko perustaneeksi trendin!), mutta summa korvattiin Visa-laskussa ja tilauksen mukana tuli pahoittelut ja lohdutukseksi 2 pussia muita kurpitsoja; Jack be little ja Mars.

Kurpitsojen kaverina pehmopussissa oli romanesco, palsternakka Gladiator, punajuuret Burpees golden globe ja Chioggia (tai kai noi on oikeammin keltajuuri ja raitajuuri), kyssäkaali Blusta, vanha kunnon kurkku Burpless tasty green, ruusupapu Goliath, korianteri Calypso, pak choi Tri-colour mix (jotta chef saa kesällä värikkäämpiä hässäköitä ruokapöytään), fenkoli Victoria (viimeinkin! Joka ikinen kerta se on Thompsonilta lopussa), parsakaali Aquiles, vahapapu Nani ja basilika Genovese.

Näin hyvän harjoituksen jälkeen onkin kätevä siirtyä tilaamaan Seeds of Italyltä loput. Ahne, minäkö???

Tulkaa, lehtopöllöt, takaisin!

Lumisateen jälkeen maa näyttää niin kauniilta, kunnes silmät alkaa fokusoitua joka puolelle ilmestyneisiin myyränkoloihin. Hemmetti, koko tontti on kuin jättimäinen Emmental-köntti! Naukseri syöksähtelee vähän väliä hankeen ja kaivaa vimmatusti, mutta sen verran on meidän tontin myyrien geeniperimä 8 vuoden aikana kehittynyt, etteivät enää kovin helposti jää saaliiksi.

Naapurin katilla taisi pikalounas onnistua, kun hankeen oli jäänyt muhkea takapuolen kuva, jonka vierellä oli veritippoja. Katti vs. myyrä: 1-0.

Luonto auttaa sen verran, että jäljistä päätellen myös lumikko on käynyt meillä metsällä. Tai sitten se vain mykistyi meidän hienoista jouluvaloista, kun oli terassin ovellakin käynyt koputtelemassa. Vielä kun lehtopöllöt palaisivat kasvimaan ristikolle päivystämään. Niiden pulputus illan pimeydessä on lohdullinen ääni: myyräkannan tehokas karsiminen on käynnissä.

Pussilehtiä

Brittilehdillä on ärsyttävä tapa mätkähtää postilaatikkoon muovipussiin kietoutuneena. Puutarhalehdet tosin puolustelevat tätä tapaa väittämällä, että pusseista saa hyviä "minikasvihuoneita" ruukkujen päälle. Ärsyttävää roskaa se on silti.

Eilen revin Kitchen Gardenia ulos pussistaan, kun yhtäkkiä pöydälle mätkähti pussillinen Red cherryn siemeniä. Ihan kiva joululahja, kiitos vaan. Red cherry on hyvänmakuinen ja runsassatoinen tomsku, tosin edellisvuoden lukijalahjasiemeniä mulla taitaa vielä olla samasta lajikkeesta.

Kovasti Kitchen Garden lupasi ens vuoden aikana uudistua, joten täytyy katsoa, mihin suuntaan lehti kehittyy ja sitten tilata sitä vielä toiseksikin vuodeksi, jahka ensin tekevät hyvän tarjouksen ja jahka lehti dumppaa vanhat patut pois toimituksestaan. Patut kun tahtovat ennemminkin keskittyä näyttelyvihannesten kasvattamiseen kuin maukkaisiin lajikkeisiin. Patut tuntuvat edelleen olevan sitä mieltä, että ainakin vihannesten suhteen koolla on väliä.

Kesän menu

Chef miettii par'aikaa joulun menua, kun taas puutarhurin ajatukset on jo siinä, mitä meillä syödään kesällä. Arrigon kirja on luettu ja Seeds of Italyltä hankittavat siemenet listattu. Tilausta tosin ei voi tehdä, ennen kuin Thompson & Morganin tilaus tulee, koska Visa-laskusta päätellen kaikki tilattavat siemenet eivät ole päässeet pakettiin mukaan.

Endiiviä ja purjoa nyt ainakin päätyy Seeds of Italyltä kesän ruokapöytään, ja italialaista melonikurkkua kans. Ja vaikka Genovese paras pestobasilika onkin, täytyy kokeilla myös röpeliäistä Bolloso Napoletanoa. Chef voi kietoa sen sisään hyvää mozzaa ja uittaa sitä Laudemiossa.

Tulevan kesän teema taitaakin olla "Röpeliäistä ruokapöytään", sillä mä haluan chefin kokkaavan myös kesäkurpparia Rugosa friulana.

Tuli nälkä.

Puutarhaelämäkerta

Nigel Slaterin ihanaa webbisaittia browsaillessa törmäsin jampan kirjaan Tender (joo, on jo wish listillä Amazonissa). Nigel kuvaili sitä puutarhamuistelmakseen. Ihastuttava ajatus, eikö: kuvata oma kehityskaarensa puutarhurina, ja puutarhan kehityskaari viherturaajan käsissä.

Tätä ainokaista puutarhaani perustettaessa jonkin verran pidin päiväkirjaa siitä, mitä, missä ja milloin istutettiin. Tietysti siinä vaiheessa, kun mopo karkasi käsistä, ei jaksanut enää kaikkea listata ylös, mutta olisipa hieno sellainen kirja, jossa olisi kuvat ja muistelmat joka kasvista. Ja sitten kun me lottomiljonääreinä muutetaan Italiaan, vois kirjan lahjoittaa puutarhan seuraavalle omistajalle.

Tai ehkä se ois vain masentavaa luettavaa: tuo ei menestynyt savessa, tuon söi jänis, tän söi myyrät, tän tappoi talvi, tuo kuoli muuten vain...

Luigi della casan kanssa tehtiin pari vuotta sitten Ifolor-kirja yhteisistä kodeistamme ja puutarhastamme. Oli kova työ penkoa innokkaan valokuvaajan (siis luigi, en minä) otokset kymmenen vuoden ajalta. Hauska oli kuitenkin muistella, miltä piha näytti, kun tämän keskeneräisen talon ostimme, ja miten piha on muuttunut vuosien varrella.

Ehkä joku joskus keksii, miten blogin saa printattua kauniiksi kirjaksi. Siihen kyllä sitten tulee luigin ottamat kuvat.

Lehtien havinaa

Kirjaston ohi kulkiessa tulee aina syrjäsilmällä vilaistua alati kasvavaa lehtipinoa. Syksyllä lupasin, että talven pimeydessä käyn kriittisesti läpi sekä kirjat että lehdet ja laitan kirjaston siistiin kuntoon. Mutta kun niitä on niin paljon - sekä lehtiä että kirjoja. Ihan hirveä homma!


Gardeners' Worldiä olen tilannut vuodesta 2005, joten sitä on iso pino. Ne kun on niin fiksuja, että tarjoavat rouvalle tilausta aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Mietin jo, että en tilaisi sitä enää, kun tilaus vuoden päästä loppuu, vaan alkaisin lukea vanhoja numeroita uudestaan. Puutarhurointi kun ei ole niin rakettitiedettä, etteikö samat asiat toistuisi alan lehdissä vuodesta toiseen. Uuden tilauksen tekeminen olisi rahan tuhlausta.

Vanhojen lehtien plärääminen ei kuitenkaan hirveästi innosta. Toisaalta tietty niistä vois napsia irti ja mapittaa sellaiset sivut, joissa on hyvää asiaa. Mutta sääli repiä kauniita lehtiä. Ja sääli heittää niitä keräyslaatikkoonkaan. Ehkä ne vois niputtaa ja donkata johonkin divariin? Vai harrastaako ihmiset nykyään enää divareja?

Puutarhaharrastus on hyvin moniongelmainen laji.

I'm a lady

Sain kunnian vilkaista Alan Titchmarshin uusinta Alan's garden secrets -sarjaa. Olipa taas kauniisti kuvattu ja miellyttävästi juonnettu ohjelma. Upeita puutarhoja, hauskoja vinkkejä, mielenkiintoista historiatietoa.

Se, mikä sykähdytti eniten oli kun Alan ja lady Salisbury ihastelivat kartanon ruusutarhaa, ja kumpainenkin myönsi, että ruusuista parhain on Charles de Mills. Vähänkö on meikäläisellä aatelinen maku! Toivottavasti Charles suostuu kukkimaan ens kesänä. Ainakin mummokoira on kovasti panostanut Charlesin lannoittamiseen...

Vielä kun jostain löytäisi Monty Donin Italian gardens -sarjan. Harmi, ettei BBC älyä tuottaa puutarhaohjelmiaan DVD:lle. Niitä ois niin ihana katsella näin talvella. Näköjään tuo on kuitenkin kirjana saatavilla. Tarttee ostaa se, jahka se tulee Amazonille asti.

Sisäinen nigelini

Karkaa se mopo muiltakin käsistä: uusimmassa Gardeners' Worldissä Nigel Slater kertoo keittiöpuutarhastaan. Niin on kuin peiliin katsoisi! Tyypillä on ollut puutarha kymmenisen vuotta, kuten meilläkin, ja nyt on puutarha tupaten täynnä hedelmäpuita ja marjapensaita, kun Nigelinkin mopo on pikkasen keulinut taimikaupoissa.

Nigelilla tosin kasvaa viikunoita, medlaria ja mulberryä, mistä täällä voi ainoastaan haaveilla, mutta erityisesti se kuitenkin hehkuttaa luumuja ja keltavadelmia. Ja minä olin just päässyt tekemästä mental notea, että keväällä täytyy hankkia lisää keltavadelmaa! Nigel tosin kutsuu keltavadelmaa hurmaavasti Sauternesin väriseksi vadelmaksi. Ollapa kesä ja käsissä vadelmia ja Sauternesia...

Kerrankin oli myös jutun kuvitus kohdillaan: rupisia omenoita ja kolhiintuneita päärynöitä, ihan kuin oikeassa elämässä, eikä mitään kiiltokuvakasveja. Ja jopa Hinnonmäki oli kirjoitettu oikein, ä:tä myöten.

Ainoa asia, minkä kanssa en ollut lainkaan samaa mieltä oli se, että ennen taimitilauksen lähettämistä pitää nukkua yön yli ja sitten seuraavana aamuna ruksia villeimmät itemit yli. Onko pöhkömpää kuultu! Jos ihminen haluaa ruusumantelin, on ihmisen se ilman muuta tilattava, vaikka se menestyisikin täällä vain yhden kesän.

Purjoa pöytään ja puutarhaan

Luigi della casa teki viikonloppuna herkullisen lisukkeen hirven sisäfileelle: voissa ja Noilly Pratissa uinutta purjoa. Aivan järisyttävän hyvää.

Kun on koko syksyn taas lukenut puutarhalehdistä brittien hehkuttavan purjosatoaan ja siitä tehtyjä ruokia, täytyi ostoslistaan lisätä vielä purjon siemenet. Joskus aikojen alussa kokeilin purjon kasvatusta, ja totesin, että ei ole meikäläisen puuhaa: ensin pitää esikasvattaa sellaista rairuohon näköistä huitulaa, ja sitten jollain ilveellä saada se istutettua kasvimaalle ja vieläpä kasvamaan taivasta kohti, eikä maata pitkin. Ihan mahdoton harjoitus.

Naapurin mummo sanoi kasvattavansa purjoa menestyksekkäästi kasvihuoneessa, mutta sinne on hankala saada tarpeeksi suurta kasvualustaa, jossa mahtuisi kasvamaan useampi kuin yksi purjo. Ehkäpä luigin virittämät harsot tarjoavat vastauksen tähänkin ongelmaan. Harson alla ei tuuli pääse huituloita riepottelemaan.

Nyt täytyy vain odotella Thompson & Morganin seuraavaa alennustarjousta. Sitten menee King Richard tilaukseen - noin mahtavannimisen purjon täytyy tököttää ylväänä jopa meidän pihassa.

Kurpitsaiili

Jostain (enkä kuollaksenikaan enää löydä mistä) luin pienehköstä, vihreästä talvikurpitsasta, jossa on hyvä maku ja jota on helppo kasvattaa ja valmistaa. Ajatus kurpitsasta on aivan ihana: söpö mutta robusti vihannes, josta voi syksyn pimeydessä valmistaa höyryävää keittoa.

Totuus on toistaiseksi ollut toinen: kurpitsoiden tekstuuri on ällön jauhoinen ja maku täysin olematon. Ainoastaan siemenet on hyviä, kun ne donkkaa pannulle öljyn, chilin ja suolan kera. Kaikki muu on vain selluloosaa.

Joskus onnistuin kasvattamaan Butternutin, jahka sitä ensin kasvihuoneessa viikkotolkulla ihmettelin, että mikä kurkku tää nyt muka on. Mutta ei senkään maku säväyttänyt.

Nyt ajattelin kokeilla huligaaneja, mikrossa valmistettavia, lapsiystävällisiä kurppareita. No, tuskin luigi della casa niitä mikroon tunkee, mutta halusin kokeilla pienikokoisempia kurppareita sen takia, josko niissä olisi makua ja mukavampi tekstuuri.

Niin siis joo, tein Thompson & Morganille tilauksen, joka siinä tehdessä piteni pitenemistään, kun sivuja pläräillessä muistui mieleen lisää puuttuvia vihanneksia. Kivasti saavat tullessaan taas kylmäkäsittelyn tuolla postilaatikossa.

Myrkynlykkääjä

Johan Thompson & Morgan myrkyn lykkäs: £ 10 off your next online order! Ja minä kun ajattelin tehdä siementilauksen vasta sitten, kun olen lukenut From seed to platen ja miettinyt, mitä tilaan Seeds of Italyltä.

Tuollaista alennusta ei kuitenkaan voi jättää käyttämättä, etenkin kun just olin tsekannut, mitä siemeniä multa tällä hetkellä puuttuu. Tilauslista on jo valmis. Eikä ole mikään synti tehdä siementilausta kahteen eri firmaan, eihän? Vaikka tilais samaa vihannesta mutta eri lajikkeina?

Sen verran täytyy itseä taputtaa selkään, että älysin ottaa kynän ja paperia viereeni, kun aloin lukea From seed to platea. Tulee Seeds of Italyn tilauslista siinä kätevästi tehtyä samalla.

Ruukkuinventaario

Luigin chilipata antoi sen verran energiaa, että innostuin joulusiivoamaan kodinhoitohuoneen. Kukkaruukkuja oli kertynyt pöydät ja kaapinpäälliset täyteen, joten ne joutuivat kiihkeän inventoinnin kohteeksi.

Värikoordinointi ei meikäläiseltä onnistu edes kukkaruukuissa, joten lajittelin ruukut koon mukaan. Pienet lensivät armotta kaatopaikkakuormaan, koska ne ovat niin epäkäytännöllisiä. Ja rumat tietty perässä, sillä kuka nyt rumia ruukkuja haluaa katsella. Paitsi niitä kammottavia altakasteluruukkuja, jotka ylettömästä rumuudestaan huolimatta ovat osoittautuneet välttämättömyydeksi basilikan kasvattamisessa.

Nyt ovat ruukut melkein sievissä pinoissa odottamassa, että vaaleanpunaisiin istutetaan kevään ekat jalopelargonit ja pinkkeihin salviat. Siniset löytänevät tiensä kukkatikkaille. Kirkkaanvihreät vois laittaa kasvihuoneen portaiden viereen ja istuttaa niihin jotain räväkkää kukkaa. Sitten 6 kuukauden päästä.

Inventaario 2010

Hyisen metsälenkin jälkeen puutarhurilla oli 2 vaihtoehtoa: 1) alkaa joulusiivo 2) inventoida siemenpussit. Joulusiivoon on vielä 5 viikkoa aikaa; siemenpussit pitää inventoida hetijustnytkohtasamantien.

Sen verran olen organisoitunut, että siemenlaatikoston yläosa on järjestetty sen mukaan, mitä pitää missäkin kuussa esikasvattaa, ja alaosa sen mukaan, onko kyseessä juures, leguumi, salaatti vai yrtti. Juu, ihan huippusaavutus pohjalaiselta, mutta miksi ihmeessä en ollut keväällä merkannut ylös, mikä pussukka tyhjeni! Hirveä homma yrittää muistella, että mitäs meillä aina kasvatetaankaan. Koko viikonloppu on mennyt siihen, että vähän väliä tarttee juosta siemenlaatikolle merkkaan ylös lapulle "kurkku", "fenkoli", "vahapapu"...

Mutta tässä siis itselle vielä virtuaalinen muistilappu, jahka töissä iskee tylsyys ja veri vetää siemenfirmojen sivuille: romanesco, kurkku, talvikurpitsa, kyssäkaali, parsakaali, fenkoli, palsternakka, vahapapu, mizuna, korianteri, basilika, punajuuri, ruusupapu.

Luigille kans virtuaalinen muistutus, että ens vuonna tehdään rutkasti mizuna-, persilja- ja basilikapestoa pakkaseen, kun ne kerran niin hyvin kestävät pakastusta. Suorastaan pyhä kokemus syödä tähän aikaan vuodesta omista bassuista tehtyä pestoa.

Rucolan irvikuva

Että harmittaa laittaa rahaa kasviksiin tähän aikaan vuodesta. Melkein jo marketissa innostuin hollantilaisista fenkoleista ja kyssäkaaleista, kunnes huomasin niiden nahistuneen pinnan ja tajusin, että maksaisin vain pelkästä selluloosasta. Mitään makuahan niissä ei ole.

Rucolanhimo kävi ylitsepääsemättömäksi, joten ostin oheisen rojottimen, ja samalla hyllyllä basilika tuoksui niin huumaavasti, että nappasin senkin mukaan, vaikka se täytyikin kuljettaa marketista autoon toppatakin alla, jottei pakkanen päässyt sitä runtelemaan.

Kotimainen kaali on sentään hyvää - ja halpaa! Luigi della casa hauduttaa sitä lähestulkoon joka ruuan lisukkeeksi. Juurekset ovat toistaiseksi hinnoissaan, kun kaupat ennakoivat joulun laatikontekijöiden ostoryntäystä, mutta lähempänä joulua ja joulun jälkeen lantut, nauriit ja punajuuret ovat puoli-ilmaisia, ja meidän perhe ahmii niitä kilokaupalla. Helppoa pikaruokaa, kun ei tartte sen enempää itseään vaivata kuin että kuorii ja pilkkoo juurekset, heittää ne pannulle voin kanssa ja turtsauttaa hunajaa perään.

Vaikka onhan ne oman kasvimaan juurekset paaaaaaaljon maukkaampia. Siis sitten taas 7 kuukauden päästä.

Italian-siemenestä Suomen-lautaselle

Monen mutkan kautta Paolo Arrigon From seed to plate, over 100 Italian-inspired recipes mätkähti postilaatikkoon. Pahin kirja keittiöpuutarhurille ikinä! Reseptit on lajiteltu vihannesryhmittäin, ja jokaisen vihanneksen yhteydessä on kasvatusohjeet + selostus eri lajikkeista ja niiden kotipaikoista. Tässähän pääsee itse valkkaamaan, tekeekö ens kesänä takapihalleen Piemonten, Veneton vai Calabrian!

Jahka tuon kirjan on saanut kahlattua läpi, pelkään pahoin, että tilauslista Seeds of Italylle on käsivarren mittainen, ja Visa-parka vinkuu kimakasti. Onni onnettomuudessa, että kirja ehti tulla ennen kuin kerkesin ainuttakaan siementilausta tekemään, sillä nyt pääsee kokeilemaan lajikkeita, joista en ole ennen kuullutkaan. Ja kun kerran italialainen noita lajikkeita suosittelee, voi olla varma, että niissä on makua! Britit kun joskus tuppaavat kehumaan lajikkeita vain siitä ilosta, että ne on komian näköisiä - mausta viis.

Taas se aika vuodesta

Suomipuutarhuri nököttää sohvalla ja yrittää pimeyden keskellä lukea puutarhalehtiä ja -kirjoja. Siellä ne britit ahkeraan istuttavat kaalejaan, härkäpapujaan ja salaattejaan, ja vinkkaavat, että jos nyt vähän sattuu lunta tupsuttaan, niin suojaapa kuule kasvit clocheilla. Täällä on maa umpijäässä, lunta muutaman sentin verran, eikä Suomessa edes myydä clocheja (sellaisia käteviä pleksitunneleita). Ärgh.

Vähästä on suomipuutarhurin ilonsa revittävä: siitä, että kun nyt tilaa akkainlehden puoleksi vuodeksi, niin tilauksen loppuessa jo melkein ehkä jopa pääsee kasvimaata kuopsuttamaan. Tai siitä, että vaikka naapurit nauravat partaansa, niin meillä on jo yhdet jouluvalot ja ikkunalla hyasintteja. Tai siitä, että on laittanut koiranpennun tilaukseen. No, se on oikeasti aika suuri ilo.

Ja koiranpentuhan on tässä tilanteessa suorastaan välttämättömyys puutarhurille: Hesari maalaa uhkakuvia maailmankaikkeuden pahimmasta myyrätalvesta 2011-2012. Kun kerran meidän hienohelma mummokoira ei myyrien päälle ymmärrä, tarvii kääpiö rinnalleen tehokkaan metsästäjän. Ens talveen mennessä pentu on jo sen verran iso, että saa myyräpopulaatiota tuhottua tehokkaasti.

Kolmen vuoden takaiset myyrätuhot ovat vielä hyvin muistissa. Voi sitä lohduttomuuden tunnetta, kun tajusi, että kaikki oli syöty: koristeomenapuut, kaikki pensaat ruusuja myöten, perennat... Kamala ajatella, että ens talvi voi olla vieläkin pahempi. Ja kuin pahan airuena tontinperukoille on muuttanut piisami, joka Wikipedian mukaan on Suomen suurin myyrä. No, se on kummiskin aika söpö, eikä onneksi syö kuin vesikasveja.

Seeds of Italy

Puutarhalehti yllätti puutarhurin! Muina naisina istahdin työpäivän päätteeksi sohvalle Kitchen Gardenin kanssa, ja siinä olikin todella mielenkiintoinen ja inspiroiva artikkeli Seeds of Italyn omistajasta Paolo Arrigosta.

Monesti olen Seeds of Italyn sivuja käynyt pläräämässä, mutta aina on iskenyt ennakkoluulo päälle: eihän Välimeren kasvit meillä menesty. Arrigo näpäytti artikkelissa rajoittuneita puutarhureita: Italia on paljon muutakin kuin lämpöä ja merenrantaa. Venetossa oli viime talvena ollut -47C! Seeds of Italyn siemenet kasvavat kuulemma hyvin kylmässäkin ilmanalassa.

Arrogo näpäytti puutarhureita myös siitä, että me kasvatetaan vuodesta toiseen massatuotettuja, globaaleja lajikkeita. Italiassa kun kaikki on alueellista: Parmassa kasvatetaan pyöreitä kesäkurpitsoja, jotka täytetään alueen juustolla ja kinkulla ja paahdetaan uunissa. Rooman kesäkurpparit poimitaan pieninä, jolloin niissä on vielä kukka kiinni. Bolognan ruokaihmiset kasvattavat suuria kesäkurppareita, joista saadaan isoja viipaleita friteerattaviksi.

Johan tässä omatunto soimaa niin, että täytyy oikein ajan kanssa mennä katsomaan, mitä siemeniä maailman vanhimmalla perheyrityksellä, Franchilla, on tarjottavana.

Eikä siinä kaikki! Paolo Arrigo on tehnyt kirjan aiheesta "Näin kasvatat italialaista ruokaa". Pakko ostaa se hetimiten Amazonilta. Kalliiksi tulee tämä harrastaminen.

Vähän vaan kurkkasin

Kitchen Gardenissa jo kovasti odoteltiin syksyn siemenluettelojen ilmestymistä, ja kieltämättä itsekin olen salaa antanut yhden aivolohkon haaveilla Thompson & Morganin uudesta luettelosta.

Marraskuu on hyvää aikaa keskittyä seuraavan vuoden sadon suunnitteluun, kun ei ulkoa enää saa nyhdettyä mitään suuhunpantavaa. Kyllä mä silti kävin tänään ihan vain pikkuisen kurkkaamassa, mitä kaikkea kivaa siemenlaatikoista löytyy. Ja laskeskelin, että reilun 3 kk:n päästä saa alkaa jo esikasvatella paprikoita, chilejä ja munakoisoja. Mutta en mä sentään vielä raahannut esikasvatuskennoja esille ;-D

Psyykkaan itseäni kovasti karskiutumaan somia siemenpussukoitani kohtaan, jotta raaskin heittää pois sellaiset, joita ei kannata huonon sadon tai maun takia kasvattaa. Tai ehkä niille sen verran vois antaa armoa, että roiskaisee siemenet johonkin tontin nurkkaan ja antaa darwinismin hoitaa loput.

Täytyis kehittää joku fiksu systeemi mielenkiintoisten lajikkeiden muistamiseen. Puutarhalehdissä on aina kuvauksia erityisen maukkaista lajikkeista, mutta eihän niitä muista sen jälkeen, kun on lehden laittanut kiinni. Pitäisi heti kirjoittaa lajikkeen nimi ylös tai merkata tarralapulla lehden sivut, joissa hyvistä lajikkeista puhutaan.

Aprikooseja tundralle

Kuva on pari päivää vanha: oikeasti noiden kasvimaiden päällä on jo lumipeite. Piti vain postata kuva tänne, jotta muistan keväällä, että tuon vasemmanpuoleisen lootan puoliväliin asti on istutettu valkosipuleja. Harakat siellä kävi jo toiveikkaina kaivelemassa, mutta näköjään valkosipuli ei heidän suosikkeihinsa kuulu, koska saatuaan yhden kynnen ruovittua esille lopettivat urakkansa siihen.

Uskaltauduin vielä kaapimaan kompostista loputkin jätteet jälkikompostoitumaan kasvimaiden uumeniin. Jotenkin sitä jo odotti, että maa olisi jäässä, mutta hyvin lapio vielä multaan upposi. Madot kylläkin vaikuttivat kovin kohmeisilta.

Vapaapäivän pitkän aamiaisen kruunasin makaamalla sohvalla 2 koiran, teemukin ja Gardeners' Worldin kanssa. Meinasi mennä tee väärään kurkkuun, kuin luin, että aprikoosipuut kestävät -30 C:n! No okei, on meillä aika usein pakkasta tuon ylikin, mutta eihän tässä puutarhuri voi muuta kuin suunnata ens keväänä Kauppilaan. Se lienee ainoa paikka Suomessa, josta voi edes kuvitella saavansa aprikoosipuita. Mikseikähän niitä ole aiemmin tänne tuotettu?

Hei, puutarhaliikkeiden tädit! Vaikka tämä maa on elinkelvoton ja masentava, ei teidän taimipihojenne tarjonnan tartte olla samanlainen.

Toiseksi viimeiset

Järkyttävän kylmän pohjoisviiman viuhuessa käytiin naukserin kanssa nostamassa viimeiset palsternakat kasvimaasta. Maa oli niin kylmää, että parin nykäisyn jälkeen täytyi jo juosta sisälle lämmittämään käsiä vesihanan alla. Muutama juuri oli ulottunut savimaahan asti, joten tartti käydä pyytämässä macho-luigi vetämään ne irti, kun puutarhurin haba ei riittänyt.

Naukserin kanssa siirryttiin sitten tyhjentämään perunapenkkiä, mutta siellä olikin vielä niin paljon perunaa, että parilla talikon kauhaisulla saatiin tarpeeksi perunaa ruokapöytään. Onneksi ens viikoksi on luvattu lämpimämpää, joten ei tarvi pelätä, että maa ehtii jäätyä ennen loppujen perunoiden nostamista.

Kun perunat on saatu napsittua talteen, jäljelle jää vain tuppo silolehtipersiljaa ja pari puskaa salviaa ja timjamia. Sitten nekin peittyvät lumeen, ja puutarhurin täytyy yrittää keksiä jotain siistiä sisätyötä. On tää karu maa puutarhureille ja chefeille.

Kasvualustat vaihtoon

Kasvimaalaatikot ovat olleet hyvä ratkaisu laiskahkolle puutarhurille: kasvualusta on ollut upouusi ja täten myös rikkaruohoton. Raksavastaavalle ne sitävastoin ovat tuottaneet runsaasti työtä, kun joka vuosi kasvimaa laajenee vähintään yhdellä laatikolla. Mutta kun vaimo tahtoo, ja happy wife = happy life.

Nyt alkaa vanhimpien laatikoiden kasvualusta olla jo niin juolavehnän, ohdakkeen ja vesiheinän peitossa, että ens keväänä on edessä multien vaihto. Kompostin lisäämisestä huolimatta tuntuu myös siltä, että kasvualusta on menettänyt tehoaan, kun ei vanhoissa penkeissä oikein mikään jaksa kasvaa.

Jos keväällä iskee megalomaaninen tarmonpuuska, vois vanhimmasta penkistä siirtää timjamin, oreganon ja ruohosipulin uuteen paikkaan, ja yrittää samalla putsata niiden juurelta juolavehnät pois. Samalla sais niiden vanhan kasvupaikan kaivettua ylös ja laitettua sanomalehteä pohjalle estämään leskenlehtien ja ruusujen tunkeutumisen kasvimaalle. Tietysti tarmonpuuska vois iskeä jo nyt, mutta FMI on luvannut lunta loppuviikolle, joten mahtaneeko maa enää sitten olla muokkauskelpoista.

Roosahelttainen herkku

Oltiin jo chefin kanssa luovuttu toivosta löytää tänä vuonna kuusiherkkusieniä, kunnes sattumalta silmä osui polun vieressä möllöttävään valkolakkiin. Pikainen nuuhkaisu varmisti lajinmäärityksen oikeaksi: anis tuoksuu.

Chef sai kuningasidean: kun kerran muutkin sienet tuntuvat kasvavan samalla linjalla lajitoveriensa kanssa, kenties kuusiherkkusieniä löytyisi lisää, jos kävelisi suoraa linjaa pitkin. Ja niinhän siinä kävi. Herkkusieniä oli pulpahdellut pintaan useassa paikassa, melkein 2 kk myöhempään kuin normaalisti.

Kotona sienet heitettiin pannulle sipulin, valkoviinin, kerman ja persiljan kera. Kerrassaan jumalainen muhennos, jota syödessä alkoi ylä-C soida päässä. Dolce vita!

Suljettu osasto

Luigi della casa värkkäsi rouvalle toisenkin pergolan. Nyt on keittiöpuutarha aidattu muusta pihasta ruokaihmisten privaatiksi temmellyskentäksi. Kyllä Alan Titchmarsh oli oikeassa sanoessaan, että iso piha pitää jakaa erillisiksi tiloiksi. Pihaan tulee ryhtiä ja jännitettä, kun ei kaikki ole tasaista, kerralla nähtävää plättyä.

Täytyy keväällä keksiä tuotakin pergolaa kiertämään jokin kaunis köynnös. Ja nyt tietysti ois vielä mahkuja istuttaa muutama tulppaani tolppien juureen tuomaan väriä kevääseen. Aamun pimeydessä visioin pergolaan myös kynttilälyhdyn killumaan ja tuomaan romanttista valoa.

On se hyvä, että ihmisellä on oma raksaluigi, niin saa pihaan kaikkea kivaa ja jännää, eikä tarvi olla vain oman mielikuvituksensa varassa.

Vihreiden tomaattien haaste

Taas challenge time chefille: kulhollinen raakoja tomaatteja! En nimittäin raaskinut heittää kaikkia raakileita pois, vaikkakaan niihin ei sisätiloissa tule tarpeeksi makua. Etenkin San Marzanot säästin, kun ne olivat hauskan muotoisia ja niihin oli panostettu kovin suurin odotuksin. Oli muuten San Marzano tehnyt sormenpaksuiset juuret ja onnistunut kaivautumaan kasvuämpärin läpi kasvarin hiekkaan!

Kypsimmistä tomaateista tein tomaattipiirakkaa, ja muutaman vihreän tomaatin kokeilin paistaa. Ei hullumpi kokeilu, mutta hiukan oli liian kitkerän makuisia.

Vihreät tomaatit vois tietysti säilöä etikkaan, ja ihan hyviä niistä sillä tavalla tuleekin, mutta en kuitenkaan ole niin suuri etikan ystävä, että tomskuja tulisi käytettyä. Kypsyköön siis tuossa ikkunlaudalla aikansa. Kyllä ne leivän päällä menettelee.

Harmaanuttuinen akrobaatti

Hömötiaiset rupesivat äänekkäästi safkaa vaatimaan, joten laitettiin ruokinta-automaatit paikoilleen. Yleensä meidän pihassa ei talvella pikkulintuja näy, joten ruokimme niitä mielellämme näin syksystä. Saadaan edes vähän aikaa nauttia vilinästä pihalla.

Oravakin on tietysti tervetullut, ja luigi della casa teki sille ihan oman ruokintapaikan. Orkku tosin on sitä mieltä, että on huomattavasti jännempi roikkua takakäpälän varassa tolpan varressa ja nauttia sapuskansa pikkareiden automaatista.

Ens keväänä meillä taitaa nurmikolla kasvaa auringonkukkia. Sen verran ahkeraan orkku käy siemeniä hautaamassa pitkin pihaa. Sieltä täältä löytyy myös sievästi kuivumaan asetettuja voitatteja. Varsinainen keittiöpuutarhuri siis hänkin.

Sesongin loppu

Yhtäkkiä sitä oltiin taas painepesuri kädessä putsaamassa typötyhjää kasvaria. Kasvuämpärit tyhjennettiin kukkapenkkeihin maanparannusaineeksi, kasvijätteet siivottiin lattialta, ja mäntysuopaa truutattiin perään. Pakkanen saa sitten hoitaa lopun desinfioinnin.

Oli kyllä maailmankaikkeuden huonoin kasvihuonekesä. Ainoastaan kurkku ja paprika tuottivat normisadon, ja basilika kasvoi reheväksi altakasteluruukussa. Tomaatit olivat surkeimmat ikinä, eikä munakoisoissakaan ollut hurraamista. Pavuista ei tullut yhtään mitään.

Luigi della casa yhtäkkiä rupesi heittämään parasta sweet talkiaan ja mainitsi kaivurin ja betoniauton. Kaikkea sitä mies saakin päähänsä, kun pukee Rautian raksaliivin ylleen. Nyt syksyllä kuulemma vois valaa betonilaatan uutta kasvaria varten ja vielä ens kesäksi istuttaa tän vanhan siihen päälle, mutta sitten voitais tehdä robustimpi ja isompi kasvari. Kun ei kerran saatu sitä 7 miljoonaa lotossa, niin uus kasvari on kyllä heti toiseksi paras vaihtoehto.

2 kg risottoaineksia

Luigi della casan ja kahden alaikäisen huollettavan kanssa lähdettiin muina henkilöinä päiväkävelylle - sieniveitsen ja -kassin kanssa toki, kuten tähän vuodenaikaan kuuluu.

Parin ekan suppismättään yli tuli reippaasti käveltyä, kunnes silmät alkoivat fokusoitua: hemmetti, joka paikassa on suppilovahveroita. Myös jalan/tassun alla. Ja tuolla. Ja tässä. Ja myös tuolla. Ja tuolla.

Kymmenen metrin matkalta poimittiin melkein 2 kg suppiksia. Kamalanmakuinen sienihän se on, mutta risotossa aivan jumalainen, prezzemololla ja noilly pratilla ryyditettynä. Poimiessa mieltä lämmitti ajatus pimeästä talvi-illasta, höyryävän suppisrisoton äärellä.

Yhtä suppisrypästä tavoiteltaessa silmät osuivat mustatorvisieniin: ammottavia, kämmenenkokoisia, pikimustia torvia, suut auki taivasta kohti, länderimummon tassujen alla. Komennuksesta mummo onneksi väisti, joten sienikassi täyttyi täyttymistään.

Vielä muutama kymmenen metriä ennen kotipihaa, koivun juurelta pilkisti kolme herkkutattia. Täydellistä, toukatonta herkkutattia. Luigin kokatessa puutarhuri vietti tunnin sieniä siivoten ja ryöpäten. Talven keitto- ja risottoainekset ovat kohta kasassa.

Suut kurtussa

Gardeners' World on aina varoittanut, että jos kaalimaalla esiintyy clubrootia (oiskohan suomeksi möhöjuuri?), kyseisellä kasvimaalla ei saa kasvattaa kaalta 4 vuoteen.

Arvaa, onks meillä se? No, on!!!

Ei siis riittänyt, että ennätyskuuma kesä, kirpat, kaaliperhosen toukat ja etanat verottivat kaalisatoa - oman osuutensa otti myös möhöjuuri.

Onneksi neuvokas puutarhuri pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Syömäkelpoiset mutta rumat kaalinosat päätyivät koirien ruokakuppeihin, ja kaikki nätit osat menivät omaan mahaan. Chef teki niistä ihan järjettömän hyvää lammaskaalta.

Ens vuodeksi on tietysti vision & strategy, että jo huhtikuussa istutetaan siemenet, katetaan kasvimaat muovilla, maan kuivettua harsolla, ja loppukesästä verkolla, jottei kaaliperhoset yllä aarteisiin munimaan. Minä saan ens vuonna syödä täydellistä parsa-, kukka-, romanescu, ja savoijinkaalta.

Challenge time!

Mitä tehdä vajaasta ämpärillisestä raakoja paprikoita? Siinäpä chefille ruokahaaste täksi viikonlopuksi.

Kasvihuoneessa alkaa olla sen verran kylmät ja kosteat oltavat, että tänä viikonloppuna on tyhjennys edessä. Osa paprikoista olikin jo alkanut homehtua, joten tuli kiire poimia talteen ne, jotka vielä ovat syömäkelpoisia.

Pari paprikaa muhii juuri uunissa savoijinkaalin ja lampaan kera; huomenna osa pilkotaan pizzaan loppujen munakoisojen kanssa, ja maanantaina vois muutaman täyttää ja tunkea uuniin.

Näköjään Suomen ilmastossa paprikat eivät ehdi kypsyä, vaikka kasvatuksen aloittaisi jo tammikuussa ja kesä olisi äärimmäisen lämmin. Joka vuosi muutama yksilö ehtii saada väriä, mutta suurin osa syödään vihreinä. Onneksi itsekasvatetut ovat kuitenkin aina hyvänmakuisia, raakoinakin.

Muhkeaa mustaa

Aroniat tuottavat valtavaa satoa. Pikimustat marjat painavat pensaat suorastaan lanaan, joten muutamasta pensaasta on täytynyt ravistella marjoja jo pois, jottei oksat väänny ihan venkuroiksi.

Kauhea harmi jättää noin suuri saalis käyttämättä, mutta valitettavasti aronian maku ei meikäläisen makuhermoja kutkuta. Viime vuonna annoin pakkasen purra marjoihin makeutta, mutta ei aroniamehusta siltikään tullut tarpeeksi miellyttävää. Kollegat kehuvat aronialikööriä hyväksi, mutta meikäläinen ei ole makeiden juomien ystävä, joten en noita likööriksikään väännä.

Jollekin nuo puutarhassa kyllä maistuvat, sillä siellä täällä on sinisenmustia kakkakasoja, joten eivät marjat onneksi ihan hukkaan mene :-D

Pinkkiä talon kulmalla

Verbenat oli yllättävän hyvä hankinta keväällä: kasvoivat muhkeiksi puskiksi, eivät hätkähtäneet helteitä, eivätkä tällä hetkellä hätkähdä pakkasiakaan. Kohta ovat puolisen vuotta kukkineet täyttä häkää riemastuttavin pinkein kukin.

Vähällä hoidolla ovat pärjänneet: keväällä laitoin ruukkuihin lannoitetta ja kesällä kastelin silloin tällöin. Puutarhakaupan kyltissä luki, ettei kuolleita kukkia saa nyppiä, joten en ole sitäkään tehnyt.

Ens vuonna noita vois hommata useampaankin ulkoasetelmaan, ainakin talon edustalle ja kenties vaikka portinpieliin, isäukon tekemiin telineisiin.

Gladiaattori kasvimaalla

Chefin kanssa ollaan palsternakkafriikkejä, joten joka vuosi sitä kasvatetaan ja joka vuosi ollaan myös saatu kivasti tulostakin. Palsternakka tuntuu tykkäävän hevosenkakasta, sillä tänä vuonna ovat erityisen isoja ja makoisia, kun saivat keväällä kakkaa niskaansa.

Tai sitten kyseessä vain on erityisen hyvä lajike, Gladiator. Aiemmin ollaan kokeiltu Daggeria ja White Gemiä, jotka ovat myös olleet hyvänmakuisia, mutta eivät kooltaan noin muhkeita kuin Gladiator. Tai sitten se on vain ollut kakasta kiinni.

Yhden rivin palsternakkaa istutin aika myöhään, joten se jääköön mullan alle nököttämään kevääseen asti. Moni kun väittää, että palsternakan maku paranee pakkasen puraistua. Ja onhan se mukava ajatus saada heti roudan sulattua tuoretta palsternakkaa omasta kasvimaasta.

Hopeaa ja oranssia

Kenenkähän kuningasajatus oli istuttaa pihalle tyrnejä? Onhan ne kauniita, hopeisina ryöppyäviä puskia, ja niiden marjat näyttää upeilta kaiken sen hopean keskellä - ja maistuvatkin hyviltä. Mutta voi hesus, mikä nykertäminen niiden marjojen poimimisessa on! Yksi kerrallaan pitää yrittää nitkuttaa niitä irti ja jos puristat liian kovaa, litsahtaa hapokasta marjamehua suoraan silmään. Loput mehuista valuu sormia pitkin ja jäädyttää näpit syyskuun viimassa. Ja sit on vielä ne piikit joita pitää väistellä. Ja ne minipiikit, jotka huomaat vasta parin päivän päästä, kun ne ovat jo ehtineet tulehduttaa sormenpäät.

Eikä siinä vielä kaikki. Jos unohdat marjat vajaaksi vuorokaudeksi keittiön pöydälle a) kulhosta pölähtää pilvi pikkukärpäsiä ja b) marjat ovat aloittaneet käymisprosessin. Tyrniviinaa, anyone?

Jouluisia syysasetelmia

Kesäkukat alkoi jo näyttää ränsistyneiltä, joten auton nokka suunnattiin kohti puutarhakauppaa. Olin jo visioinut havujen täyttämät ruukut, joista nousisi jotain mustanpuhuvaa lehdykkää, mutta plääh, kaupan valikoima oli perinteinen ja pliisu.

Punaiset syklaamit kuitenkin sykähdyttivät sen verran, että päätyivät mukaan, vaikka eivät talvea kestäkään. Täytyy niiden tilalle sitten kehittää jotakin myöhemmin. Jotenkin tuo set-up on kovin jouluinen: tuijat muistuttavat joulukuusta ja syklaamit ovat kuin pienet tontut kuusten juurella.

Hopeavitjat olivat säilyneet koko kesän niin hyvin, että kukkatikkaita purkaessa istutin vitjat vielä roikkumaan noiden isojen ruukkujen etuosasta alas. Näin tuli asetelmasta kaikkien taiteen sääntöjen mukainen.

I've created a monster

Työkuorman alla ei puutarhuriparka ollut jaksanut raahautua kasvariin vähään aikaan. Niinpä oli yllätys, kun kasvarin nurkan oli vallannut jumalaton pöheikkö San Marzanoa. Tomaatteja pöheikön keskellä ei näy kuin vajaa kourallinen, mutta sitäkin enemmän lehtiä ja muhkean paksuja varsia.

Yritin leikellä pahimpia oksia pois, jotta tomaatteja pystyisi havainnoimaan, mutta puska on niin valtava, että lopetin homman lyhyeen. Kasvakoon nyt sitten, vaikkei tomaatteja tuotakaan. Onpahan vielä pala Italiaa kasvarissa.

Gardeners' Worldissä kehotettiin jo tuomaan kaikki paprikat ja tomaatit sisälle kypsymään, mutta kyllä mä vielä sinnittelen niiden kanssa tuolla kasvarissa. Kasvarissa niihin kuitenkin tulee makua - sisätiloissa ainoastaan väriä. Ehkä vielä tulee aurinkoisia päiviä punehduttamaan paprikoiden ja tomaattien poskia.

Terassi talviteloille

Terassikausi on tältä vuodelta päättynyt. Koristeet ja pehmusteet kannettiin varastoon odottamaan kevättä. Kalusteet kasattiin röykkiöksi, jotta jää tilaa tuoda sinne joulukuusi 3 kuukauden päästä. Naukseri vielä toiveikkaasti päivystää oven takana, sillä terassin edessä on ruokinta-automaatti, joka tarjoaa non-stop oravaelokuvaa katseltavaksi.

Terassin kukka-asetelmat ovat vielä niin hyvännäköisiä, etten raaski niitä heittää pois talviasetelmien tieltä. Anopinkieli on kyllä esikuvansa mukainen: kestävä ja sitkeä, eikä jäädy edes pakkasella :-D

Jotain kivaa ja värikästä olisi mukava noihin ruukkuihin laittaa, jahka talvi alkaa lähestyä. Viime vuonna menin jo niin mauttomuuksiin, että mietin muovikukkahärpäkkeitä, mutta paranin onneksi, ennen kuin ehdin moista toteuttaa. Värikkäitä lyhtyjä havujen sekaan? Jotain muuta valosysteemiä?

Kuulumisia kasvimaalta

Syyssatoa on vielä mukavasti saatavilla kasvimaalta. Punajuuret ja palsternakat pullistelevat mullasta, jonkin verran ehkä saadaan savoijinkaalta, korianterit, kirvelit, tillit ja persiljat makustavat ruuan kuin ruuan.

Heinäkuun lopulla olisi pitänyt olla rohkeampi syysistutusten kanssa ja laittaa yrttejä tulemaan reilummin, ja myös salaattia, vaikka tuolloin salaattia kasvoikin yllin kyllin. Ne salaatit ehtivät jo ruveta pukkaamaan kukkavartta ja muuttua puiseviksi.

Pinaatti on näköjään pitkän päivän kasvi, joten sen syysistutus ei onnistunut: muutama lehti nousi maasta, mutta kasvi alkoi heti kukkia. Retiisi sen sijaan tuo mukavia kevätmuistoja aamiaispöytään. Istapp jaksoi yllättäen kasvaa, vaikka kirpat sillä juhlivatkin niin, että lehdet muistuttivat elokuussa haurasta pitsiä. Jotenkin lohdullista, että sama kasvi, joka aloitti kevään, päättää myös syksyn.

Sipuliviikonloppu

Kauppilan tilaus saapui viime viikolla, ja yllätyksekseni huomasin, että olin tilannut ihan sikavähän valkosipuleita. Haaveet valkosipulipenkistä oli romuttua tyystin, kunnes Puutarha-Matti tuli hätiin järisyttävän kalliine talvivalkosipuleineen.

Tämä viikonloppu onkin mennyt istutusten merkeissä. Kriikunapuun ja Charles de Millsien alle istutin oransseja tulppaaneja, joista jo yhden ehti orava kaivaa ylös ja makustella nurkasta. Etupihan kukkapenkin etualalle donkkasin kerrotut liljat, joiden sipulit tosin olivat aika huonon näköisiä. Lintujen ruokintapaikan alle istutin idänsinililjoja, ja aronioiden tyveen krookuksia ja minihyasintteja.

Samaan syssyyn istutin sitten valkosipulitkin, vaikka ensin aioin laittaa ne samaan kasvimaahan valkosipulinsiemenien kanssa, jahka chef olisi saanut kokattua siinä kasvavat palsternakat. Kevät-Ullan on syytä muistaa, että maissipenkin oikealla reunalla kasvaa valkosipulinsiemenet ja jeerapenkki on puoliväliin donkattu täyteen valkosipulia. Ettei taas käy niin, että keväällä tulee täpinöissään istutettua kaikkea toistensa päälle tai kaivettua valkosipulit kokonaan ylös.

Omenat aidan takana

Henkilöllä on järkyttävän kauhea omenakateus :-/ Naapurin omenapuussa kasvaa isoja ja tummanpunaisia omenoita, jotka näyttää ihan kaupan jouluomenoilta. Monta kertaa päivässä pysähdyn ihailemaan puuta, joka notkuu omenoiden painosta. Koskaan en ole nähnyt kenenkään pihalla kasvavan noin valtavan suuria ja noin syvän punaisia omppuja. Mikähän ihme lajike se on? Haluan ehdottomasti meidän pihalle samanlaisen!

Onhan nämä meidän kaneliomenat ihan nättejä nyt, kun ovat vähän saaneet punaa poskiinsa, mutta jos vaihtoehtona on omistaa tuollainen räväkän diivan näköinen omenapuu, niin totta kai sellainen pitää saada! Kunpa vain uskaltais yön hämärissä hiipiä naapurin puolelle tsekkaaman puun yksityiskohdat, jotta vois sitten googlettaa mahdollista lajiketta. Ja ehkä ottaa pienen maistiaisen. Mutta kun niillä on iso rottweiler.

Tikapuilleko?

Nii, on meillä sit vielä tämä punaluumu, joka kans pukkaa kilokaupalla hedelmää, joten erinäiset luumureseptit ovat tosiaankin hakusessa. Kivasti kypsyvät hiukan myöhemmin kuin siniset luumut, joten ihan samalla sekunnilla ei tarvi työstää hirmuista määrää luumuja.

Sinikka on naimisen peruja, vai pitäisikö sanoa vanhenemisen peruja, sillä saimme sen miehen isoäidin pihalta, kun mummu kuskattiin palvelutaloon. Punaluumu on sen sijaan ihan itse ostettu, kun puutarhuri on niin perso kaikelle punaiselle.

Maultaan nuo punaiset ei ole niin makoisia kuin siniset, mutta sen verran hyviä kuitenkin, jotta ansaitsevat paikkansa pihan perukoilla. Ampiaiset tosin tykkäävät kummastakin yhtä paljon. Punainen versio on puuna korkeampi, joten luumut kasvavat ikävän korkealla. Putoaakohan ne sieltä hyväkuntoisina alas vai tartteeks mun lähteä kiipeilemään...

Taistelu sinikoista

Yhtäkkiä luumut olivatkin kypsiä, joten käytiin kilpaa ampiaisten kanssa Sinikan kimppuun. Siniset luumut ovat mahtavan makeita ja mehukkaita, joten ei ihme, että amppareitakin kiinnostaa.

Monessa hedelmässä oli ampiaistuhojen jälkiä, joten täytyy pian googlettaa luumureseptejä, jotta saa nuo käytettyä, ennen kuin menevät huonoiksi. Parhautta tietysti olisi syödä kaikki tuoreena, mutta luumuja tuli tänä vuonna niin paljon, ettei se valitettavasti ole mahdollista.

Miten olis luumu-rommihillo? Valkosuklaaluumut? Tarte Tatin? Kauhee nälkä!

Maissikokeiluja, osa II

Alkukesästä maissinhimo oli kova, mutta satotoiveet karisivat pian, kun helteen kourissa maissinkorret jäivät lyhyiksi ja tähkät kapeiksi. FMI ennusti jo kylmiä öitä, joten iltapäivälenkin jälkeen vinkkasin chefille, että revin maissit maasta ja katson, onko siellä mitään syötävää. Olisi tietysti pitänyt jo siitä tajuta, kun maissien ympärillä pörräsi ampiaisia, että kyllä siellä jotakin makeaa on.

Maissintähkien kuoriminen oli ällöä puuhaa, sillä kuorien sisältä paljastui gaziljoona mustaa kirvaa. Ihan sisälle asti eivät onneksi olleet päässeet bilettämään.

Yllätys oli aikamoinen, kun suurin osa tähkistä oli osittain jo kypsynyt. Paiskasimme ne saman tien paistinpannulle ja nautimme alkupalaksi. Maku oli huikean makea, mutta se täyteläinen maissiaromi puuttui. Syöminen oli mukavaa, kun siemenet irtosivat helposti, eivätkä niiden kuoret jääneet hampaiden väliin jäkittämään. Muutamasta tähkästä tuli maha hyvin täyteen.

Kyllä mä vielä ens vuonna kokeilen maissinkasvatusta. Pakkohan sen on joskus onnistua.

Puutarhan punaposket

Alkuvaikeuksista huolimatta myös paprikasato näyttää hyvältä. Keskikesällä paprikat tiputteli hedelmiään ja hedelmissä oli paljon huonoja kohtia. Nyt satoa on tulossa vaikka millä mitalla, tosin tuskin ehtivät väriä saada ennen pakkasia.

Kuvassa olevien yksilöiden pitäisi mainoslauseen mukaan olla erityisen sopivia grillattaviksi. Raakoina ovat aika mauttomia, mutta erinäisissä kasvishässäköissä ovat kyllä hyvin lunastaneet paikkansa.

Omien muistikuvien mukaan olen istuttanut kahdenlaisia paprikoita, mutta kasvihuoneessa tuntuu kasvavan ainakin kolmea erilaista paprikaa: näitä grillattavia, mustia chilejä ja ihan tavispaprikan näköistä paprikaa, jota tietääkseni en ole istuttanut. Toivottavasti se ehtii saada väriä, jotta lajintunnistus onnistuu.

Chilisatokin on hyvällä mallilla, ja ollaan ehditty jo napsia punertuneita chilejä ruokiin ja kuivattavaksi talven varalle. Chileissäkin tuntuu tänä vuonna kasvavan jos jonkinlaista muotoa ja punaisen sävyä, joten ruokaa laittaessa on aina yllätys, kuinka tulista ruuasta loppujenlopuksi tulee.

Pesto Genovese

Nurmikko alkoi jo näyttää viidakolta, joten tihkusadetta uhmaten surruttelin ruohonleikkurin kanssa pitkin pihaa. Lopulta nurmikkoa oli enemmän sisätiloissa kuin ulkona, kun 8 pieneen tassuun ja omiin kenkiini tarttui tukkokaupalla märkää ruohosilppua.

Seuraavaksi tarmonpuuska kohdistui kesäkukka-asetelmiin, joista osa päätyi jo kompostintäytteeksi, ja kasvimaihin, jotka pukkasivat komeasti vesiheinää ja ohdakkeita.

Intoa riitti vielä kasvihuoneeseenkin, josta pihalle lensivät satoa tuottamattomat pavut ja kukkimisen partaalla olevat basilikat. Bassut olivat kuitenkin vielä suht. hyvässä kunnossa, joten chef teki niistä monta rasiallista pestoa talven varalle. Kitchen Gardenissa ja Gardeners' Worldissä nimittäin väittävät, että pesto kestää pakastamista. Hiukan ollaan skeptisiä asian suhteen, mutta pakkohan tuota on kokeilla, kun ei siinä mitään menetäkään. Chefin pesto on niin huikean hyvää, että lohdullista ajatella sitä talvella, höyryävän pasta-annoksen päällä.