keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Sisäinen nigelini

Karkaa se mopo muiltakin käsistä: uusimmassa Gardeners' Worldissä Nigel Slater kertoo keittiöpuutarhastaan. Niin on kuin peiliin katsoisi! Tyypillä on ollut puutarha kymmenisen vuotta, kuten meilläkin, ja nyt on puutarha tupaten täynnä hedelmäpuita ja marjapensaita, kun Nigelinkin mopo on pikkasen keulinut taimikaupoissa.

Nigelilla tosin kasvaa viikunoita, medlaria ja mulberryä, mistä täällä voi ainoastaan haaveilla, mutta erityisesti se kuitenkin hehkuttaa luumuja ja keltavadelmia. Ja minä olin just päässyt tekemästä mental notea, että keväällä täytyy hankkia lisää keltavadelmaa! Nigel tosin kutsuu keltavadelmaa hurmaavasti Sauternesin väriseksi vadelmaksi. Ollapa kesä ja käsissä vadelmia ja Sauternesia...

Kerrankin oli myös jutun kuvitus kohdillaan: rupisia omenoita ja kolhiintuneita päärynöitä, ihan kuin oikeassa elämässä, eikä mitään kiiltokuvakasveja. Ja jopa Hinnonmäki oli kirjoitettu oikein, ä:tä myöten.

Ainoa asia, minkä kanssa en ollut lainkaan samaa mieltä oli se, että ennen taimitilauksen lähettämistä pitää nukkua yön yli ja sitten seuraavana aamuna ruksia villeimmät itemit yli. Onko pöhkömpää kuultu! Jos ihminen haluaa ruusumantelin, on ihmisen se ilman muuta tilattava, vaikka se menestyisikin täällä vain yhden kesän.

4 kommenttia:

  1. Sinä SAAT tilata mitä haluat :)

    VastaaPoista
  2. Joillakin vain on hyvä aviomies :-)

    VastaaPoista
  3. Tietenkin vaimon pitää saada ruusumanteli, mikä se sitten onkaan, ja kaikkea muutakin mitä vaimo haluaa...

    Miksi siinä jutussa muuten puhuttiin Hinnonmäestä?

    VastaaPoista
  4. Hinnonmäen karviaiset on kovasti myös brittien mieleen.

    VastaaPoista