Pesto Genovese

Nurmikko alkoi jo näyttää viidakolta, joten tihkusadetta uhmaten surruttelin ruohonleikkurin kanssa pitkin pihaa. Lopulta nurmikkoa oli enemmän sisätiloissa kuin ulkona, kun 8 pieneen tassuun ja omiin kenkiini tarttui tukkokaupalla märkää ruohosilppua.

Seuraavaksi tarmonpuuska kohdistui kesäkukka-asetelmiin, joista osa päätyi jo kompostintäytteeksi, ja kasvimaihin, jotka pukkasivat komeasti vesiheinää ja ohdakkeita.

Intoa riitti vielä kasvihuoneeseenkin, josta pihalle lensivät satoa tuottamattomat pavut ja kukkimisen partaalla olevat basilikat. Bassut olivat kuitenkin vielä suht. hyvässä kunnossa, joten chef teki niistä monta rasiallista pestoa talven varalle. Kitchen Gardenissa ja Gardeners' Worldissä nimittäin väittävät, että pesto kestää pakastamista. Hiukan ollaan skeptisiä asian suhteen, mutta pakkohan tuota on kokeilla, kun ei siinä mitään menetäkään. Chefin pesto on niin huikean hyvää, että lohdullista ajatella sitä talvella, höyryävän pasta-annoksen päällä.

Uskollinen Burpless

Vaikka kesä on ollut hankala vihannespunkkeineen ja helteineen, vanha kunnon Burpless tasty green on tuottanut mukavasti hedelmää - jopa niin paljon, että chef sai muutamasta kappaleesta tehdä etikkakurkkuja talvea varten.

Muutamaa kurkkulajiketta olen kokeillut, mutta Burpless on ollut makein, mehukkain, maukkain, suurin ja silein. Parhaimpina vuosina se on tuottanut niin paljon satoa, että ei olla saatu kaikkea syötyä tuoreena, vaan ollaan tehty kurkkukeittoa ja jopa kuskattu kurkkuja kollegoille.

Yhä Burpless kukkii kovasti kasvarissa, ja ainakin yksi hedelmä sieltä vielä tulee, jahka sadesäästä huolimatta muistan käydä kurkkuja kastelemassa.

Tilliä vaiko kuminaa?

Kasvimaan kruunupäät alkoivat uhkaavasti taipua jo maata kohti, kunnes iski älynväläys: itämaisessa keittiössä käytetään tillinsiemeniä maustamaan ruokaa, joten mikseipä me luigi della casan kanssa kokeiltaisi samaa.

Varovasti napsaistiin makupalat suuhun ja yllätyttiin - tillinsiemenet maistuivat kuminalta! Ja koska kumpikin ollaan kuminafriikkejä, otettiin siemeniä reilusti talteen kuivatettaviksi, jotta voidaan talvella niitä piilottaa ruokiin ja leipätaikinoihin.

Toukokuussa istutetut tillit ovat jo kompostin täytteenä, mutta heinäkuussa istutetut tuottavat vielä satoa - suht. minimaalista satoa, mutta kuitenkin sen verran, että saadaan niistä maustetta etikkakurkuille ja kaloille.

Kesän kevyt kauppakassi

Keittiöpuutarhuroimisen yksi kliimaksi on kaupassa käyminen. Tai siis se, kun ei tartte juuri mitään kaupasta ostaa. Mauttomat ja raa'at/nahistuneet vihannekset, hedelmät ja yrtit saavat jäädä marketin hyllyille notkumaan. Meikämandoliinot ostavat vain kalaa, lihaa ja juustoja - kanssakaupustelijoiden pöyristykseksi, varmaan. Tai no, ehkä ne luulee meitä joksikin alakarppaajiksi tms. ruualla pelleilijöiksi.

Rahansäästöstä on tietenkin turha puhua mitään, sen verran kalliiksi tämä harrastus tulee multineen, lannoitteineen, siemenineen ja taimineen. Mutta toisaalta, sama raha voisi mennä pallon sohimiseen tikulla ympäri Suomen nurmikoita tai paatissa nököttämiseen keskellä tuulista järveä.

Syksyisin oppimiskäyrä kohoaa taivaisiin, kun pitää opetella ostamaan viheraineksia kaupasta. Monen monta kertaa ollaan tultu kaupasta kotiin täysin ilman vihanneksia, kun ei olla muistettu, että kasvukausi on lopussa. Onneksi siihen on vielä piiiitkä aika.

Valkosipulia siemenestä?

Keräsin ainokaisesta kukkivasta valkosipulista siemenet. Että ovat kauniita ja tuoksuvat huumaavasti! Ajattelin donkata ne valkosipulipenkkiin ihan vaan koemielessä, jotta näkee tuleeko niistä mitään. Oishan se huikeaa saada niistä "melkein ilmaista" satoa.

Tämän kesän omat valkosipulit saivat aikaan valkosipulihulluuden. Aiemmin valkosipuli on ollut vain mukava mauste, mutta nyt sitä tekee koko ajan mieli lisää. Viimeiset omat valkosipulit kuullotimme öljyssä ja laapimme sipulit ja öljyt maalaisleivän päälle. Meinasi taju lähteä, kun oli niin käsittämättömän hyvää.

Kaupan valkosipuleissa on aina ikävän tunkkainen, kellarimainen maku. Sydäntä särkee ajatella, että nyt ollaan niiden varassa taas 11 kk, ennen kuin omasta kasvimaasta alkaa saada makoisaa satoa. Vähän lohtua tuo idea kokonaisesta valkosipulipenkistä, josta ens heinäkuussa kiskotaan pulleita sipuleita ruokapöytään. Sitä odotellessa...

San Marzano -älynväläys

Gardeners' Worldissä Monty Don kertoo uudesta Italialaisiin puutarhoihin keskittyneestä TV-sarjastaan (Suomeen tämä sarja asap!!!) ja huomioi, miten vähän italialaiset panostavat maanparannukseen, kasteluun tai lannoittamiseen. San Marzanot saa siellä kasvaa ihan oman onnensa nojassa. Ei siis ihme, että meikäläisen taimet kiukuttelee, kun saavat koko ajan vettä ja ravinteita. Luigi della casakin muistutti, kuinka ollaan Italiassa nähty tomaattien kasvavan keskellä junarataa.

Ens vuonna pitää siis muistaa rääkätä italialaisia tomaatteja ja jättää ne täysin kastelematta ja lannoittamatta. Ehkä sitten satoakin tulee. Tai sitten kastella ne maidolla, sillä blossom end rot johtuu kalkinpuutteesta. Italiassahan maaperä ja vesi ovat kalkkipitoisempia kuin täällä.

San Marzano on blossom end rotin lisäksi yllättänyt järisyttävällä kasvuvoimallaan. Puskat kasvavat isoiksi ja tiheiksi, eikä niitä pysty mitenkään hallitsemaan. Varkaat saavat lisääntyä miten sun sattuu, sillä puskasta ei pysty erottamaan, mikä osa kasvia on mikäkin. Pari ihan ehjää ja kunnollista tomaattia ollaan saatu San Marzanosta maistaa, ja maku oli mahtavan makea ja tekstuuri juuri sopivan lihaisa kastiketomaatille. Harmittaa vietävästi, ettei siitä saada satoa enempää.

Suom. huom. Kuvassa ei ole San Marzano, vaan Black cherry. Meikäläisen San Marzano -kuvia ei kehtaa julkisesti esitellä.

Pakkastanssipäivä

Illan kirkas taivas ja alavilla kohdilla hönkivä kylmyys kertoivat selkeästi, mitä on tulossa. Paljoa ei ollut puutarhassa enää peiteltävää, joten harsotin vain kesäkurpparit ja siirsin parit paprikat kasvariin.

Kuura kimalteli aamulla nurmikolla ja mansikanlehdillä, ja naukseri pääsi aloittamaan talviaamujen rutiininsa: lenkiltä tullessa varastetaan narunjatkeelta hanska. Jos meidän fluffystiina olisi vielä hengissä, olisimme nähneet tänä aamuna pakkastanssin.

Jahka aurinko tuosta alkaa kohta lämmittää, täytyy käydä tekemässä damage check. Voi olla, että korianterit ja ruusupavut ovat kompostivalmiita. Ensi yöksi on luvattu lisää kylmää, mutta sitten alkavat sateet.

Ufot laskeutuvat

Näköjään kesäkurpitsat vain kaipasivat sadetta, sillä nyt niitä alkaa tulla. Hyvän ajankohdan valitsivat: juuri kun bongasin ekat kurpitsat, laski yölämpötilat +4:ään. Pari kurpparia jo mustasi alimpia lehtiään, joten täytyi hakea harsoa suojaksi.

Chef värkkäsi noista sekä omista paprikoista, chileistä ja pavuista makoisan illallisen. Custard white ei tälläkään kertaa pettänyt, mutta nuo keltaiset Scallop mixed -seoksesta olivat vieläkin maukkaampia. Vihreitä palloja en tietääkseni ole istuttanut - ehkä nekin ovat tuosta samasta seoksesta, vaikka muotokieli onkin erilainen. Mutta ihan OK:n makuisia olivat pallotkin.

Olen näköjään onnistunut tänä vuonna kasvattamaan vain ufokurpparia, ja mikäs siinä. Se on maukas ja mukavan monikäyttöinen, kun ei heti lussaannu mauttomaksi mössöksi. Ja onhan se hauskannäköinenkin.

Lapsi harrastaa

Mikä lie meteorisade meidän pihaan osunut, sillä salaperäisiä kuoppia on ruvennut ilmestymään ympäri tonttia. Aluksi niitä oli vain tontin perukoilla, mutta sitten niitä alkoi ilmestyä keinun alle, kesäkeittiön taakse, ja lopulta kasvimaiden väliin ja jopa kasvimaahan.

Toinen uusi ilmestys on pienet, saviset tassunjäljet terassin laatoituksella, olkkarin lattialla ja makkarin sängyllä. Alienko?

No, onhan se kiva, että naukserilla on harrastuksia, mutta tarttiko sen mennä mun korinttipensas kaivamaan juurineen maasta? Etenkin vielä tähän aikaan vuodesta, jolloin juurtuminen ei ihan satavarmaa ole.

Pahaenteistähän tuo kaivaminen on, sillä se enteilee sitä, että myyräkanta alkaa voimistua. Ensi vuonna pitäisi populaation olla taas huipussaan, mikä tarkoittaa järsittyjä pensaita ja puiden runkoja. Pitää jo tänä syksynä varautua myyrien tuloon kunnon suojauksin.

Kyllä luigi keinot keksii

On se hyvä että ihmisellä on oma kotiluigi, joka rientää auttamaan, kun hätä iskee. Ruusupapuparka oli uhkaavasti kaatumassa kyljelleen, sillä alla oleva obeliski jäi sille auttamatta pieneksi, mutta luigi kätevine käsineen häkkäsi tukirakenteen, jolla papu saatiin oikaistua.

Ruusupavun kasvuvimma on ehtinyt yllättää jo moneen kertaan. Lonkeroita luikertelee siellä täällä, ja iski jo hienoinen paniiki siitä, miten kasvukauden loputtua tuo hässäkkä pitää pystyä purkamaan ja pavunvarret laittamaan kompostiin. Mutta onneksi siihen on vielä pitkä aika, onhan?

Satoa ruusupavusta tulee huikeasti, eikä loppua näy, sillä nuo lohenpunaiset kukat ovat pölyttäjien mielestä vastustamattomat. Kimalaiset punkevat kukkien sisään peput piukeina, eivätkä paljoa hätkähdä, kun puutarhuri tunkee sekaan korjaamaan satoa.

Ikiomat salviat

Että mä olen tästä puskasta ylpeä: ihan itte oon sen kasvattanut siemenestä. Ylipäätään oli uskomattoman jännää, että sai salvian kasvamaan siemenestä, enkä olettanut, että se talvehtisi, ennen kuin pikkusisko vinkkasi, että talvehtiminen on näillä leveysasteilla mahdollista. Niinpä yksi syksy peittelin salvian sanomalehdillä ja puiden lehdillä, ja katso: keväällä hän heräsi!

Aika runnellun näköisenä tuo joka kevät paljastuu hangen alta, mutta alkaa sitten pikkuhiljaa kasvaa. Monty Don vinkkasi Gardeners' Worldissä, että kuivat salvian oksat kannattaa polttaa takassa, niin kotiin leviää hyvä tuoksu. No, ei tuo puska vielä niin iso ole, että siitä poltettavaa löytyisi, mutta hyvä idea kumminkin.

Keittiössä salvia ei hirmuisen monikäyttöinen ole voimakkaan makunsa takia, mutta siltikin se on yksi rakkaimmista yrteistä.

Mitä puutarhuri oikeasti tarvii?

1) Hyvän kotiluigin/-donnan
2) Valkoviiniä
3) Lepotuolin
4) Multapläntin
5) Siemeniä
6) Kourallisen pääskyjä
7) Pari tyttökoiraa

Ohje: Heitä siemenet multaan. Mene luigin/donnan kanssa lepotuoliin. Naukkaile kylmää valkoviiniä. Rapsuta tyttökoiria. Katsele pääskyjen akrobatiaa taivaalla. Kun sato on valmis, laita ruokaa.

Kesäheilalle kiitos ihanasta kesälomasta. Rakastan sinua.

My cult following

Sori vaan Titchmarshit, Flowerdewt, Swiftit ja muut. Kyllä sitä muillakin puutarhureilla on groupieita.

Menin muina naisina kasvariin siistimään taas viidakoksi kasvaneita tomaatteja. Tällä kertaa ei ainoastaan valtava tomaattikasvusto estänyt pääsyä kasvarin sisälle, vaan myös erinäiset muut kaiffarit: iso sisilisko, pari pientä sisiliskoa sekä iso viitasammakko. Yritä siinä sitten tehdä puutarhahommia, kun sissarit tuijottavat herkeämättä ja sammakko saa loikkimiskohtauksia muutenkin ahtaassa tilassa.

Kaiffarit ovat kyllä erittäin tervetulleita hoitelemaan kasvarin tuholaiset pois päiviltä. Harmi vain, etteivät taida niille vihannespunkit maistua. Vihannespunkit olivat nimittäin tehneet comebackin ja käyneet ahnaasti yhden munakoison kimppuun. Munakoiso munii sen verran ahkeraan jo, ettei enää myrkkyä viitsi käyttää. Joudumme siis syömään munat pieninä.

Tämä kesä on ollut matelijoille suotuisa. Enpä muista milloin viimeksi olisi sammakoita ollut näin paljon, ja vesiliskokin on palannut lähteeseen viettämään kesän loppua. Käärmeitä ei sentään ole näkynyt ja toivottavasti pysyvätkin poissa jaloista ja tassuista.

Punaisen eri sävyjä

Osaa ne sitten olla herkullisen näköisiä! Eikä maussakaan ole valittamista - etenkin kirsikkatomaatit on kuin pieniä karkkeja. Siitä seuraakin dilemma: kirsikkatomaatteja on ihana kasvattaa, kun antavat hyvän sadon, eivät hätkähdä meikäläisen turaamisesta, ja niitä on kiva napsia ohimennen suuhun, basilikanlehteen käärittyinä. Mutta niitä tulee sen verran, ettei kaikkia jaksa tuoreena syödä, ja ruuanlaittoon nuo ovat liian hapokkaita. Lämmitettäessä tomskujen happo puskee rajusti esille.

Tavistomaateille sen sijaan olisi vaikka millä mitalla jatkokäyttöä: piirakat, pastakastike crudo, keitetty pastakastike, wokit yms. hässäkät. Mutta tuorekäytössä ne eivät ole kummoisia, vaan yllättävän mauttomia, joten niitä on tylsä kasvattaa. Tai sitten mun kohdalle on osunut vain huonoja lajikkeita. Harvoin olen tavistomattien siemeniä edes tilannut, kun yleensä niitä tulee lehtien kylkiäisenä yllin kyllin.

Taas siis nootti ens vuoden simentilauksiin: opiskele tavistomaattien salat. Josko siellä lymyäisi jonkin maukas lajike.

Keittiöpuutarhan laajennus

Näin syks... tai eihän nyt mikään syksy ole, kun toisilla on vielä reilusti lomaa jäljellä. Näin loppukesästä meidän keittiöpuutarha laajenee lähimetsiin. Kun omien kasvimaiden sato alkaa vähetä, tarjoaa metsät ruokaa lumentuloon asti.

Marjanpoimintaan ei meikäläsestä ole. Pienten pipuroiden nyppiminen varvusta ei vaan sovi hermorakenteelle, etenkin kun samoista pipuroista joutuu taistelemaan kahden innokkaan kuonon kanssa.

Sienestys sen sijaan lähentelee jo maniaa. Joka kerta, kun koirien kanssa lähtee lenkille, täytyy mukaan ottaa pussukoita ja sieniveitsi. En vain yksinkertaisesti pysty jättämään hyvää ruokaa metsään mätänemään, vaikka se tarkoittaakin sitä, että loppuilta menee sieniä siivotessa ja ryöpätessä.

Ainoa miinus tuossa keittiöpuutarhan laajennusosassa on hirvikärpäset. Tänä aamuna nypin tämän vuosikymmenen ekan hirvarin pois päästäni. Kuulemma on tulossa erittäin hyvä hirvarivuosi. Nice...

Herukkaähky

Chef Malxn keittiö on muuttunut mehustamoksi. Mustaherukkapensaat notkuvat marjoista ja minttupuskat kukkivat vimmatusti, joten alkoi olla aika tehdä herukka-minttumehua talven varalle. Toki osa herukoista on vielä raakoja, mutta valitettavasti keittiötarhurin pitää palata ens viikolla tuottamaan yhteiskunnalle verovaroja, joten nyt on vielä aikaa ja intoa kykkiä pusikossa.

Chefille valitin herukka-ahdistusta. Koskaan ei ole meidän herukkapuskat olleet näin täynnä marjoja. Osa oksista roikkuu maassa marjojen painosta (chef lupasi viritellä näille jonkin tsydeemin, jotta moiselta vältytään tulevaisuudessa), ja marjoja on niin paljon, että meinaa epätoivo puskea pinnalle: kuka jaksaa nämä kaikki poimia? 4 ämpärillistä olen jo mehustanut, mutta tämä on vasta alkusoittoa. Pusikossa on vielä vaikka kuinka paljon kykittävää. Ja selkä tietysti huutaa hoosiannaa, kun on viimeiset 6 viikkoa ollut vain vaaka-asennossa lepotuolissa.

Positiivista on se, että viimeinkin marjoissa on makua! Oletin niiden olevan kuivakoita käppänöitä (no offence, Kerttu) kuivan kesän jäljiltä, mutta mitä vielä! Marjat ovat suuria ja aromikkaita.

Niin joo, ja naapurin sedälle sorpat, kun en kääntynyt tervehtimään. Sattui yllä olemaan läpinäkyvä toppi, joten setä olisi ehkä nähnyt enemmän kuin on tarvis...

Liikuttavat omput

Pirja-parka on kokenut elämänsä aikana kovia: puutarhuri nykersi sille savimaahan aivan liian pienen istutuskuopan, sitten se jouduttiin siirtämään työmaan tieltä pois ja työmaan loputtua jälleen uudelle paikalle. Ei se ole rumaa tikkua kummemmaksi kasvanut, mutta joka vuosi se on tuottanut omenan tai kaksi. Tänä vuonna omppuja on kokonaiset 5 kpl. Aika suloinen näky.

Myös kaneliomenapuut ovat viimein nöyrtyneet kantamaan satoa. Toisessa puussa on kymmenkunta omenaa, toisessa varmaan 2. Kahdeksan vuotta ollaan tätä ihmettä odotettu. Jossain lukikin, että ne ovat hitaita tuottamaan satoa. Tuollaisissa taimissa täytyisi olla varoitus: ei sovi pohjalaisille. Yksikään pohjalainen kun ei jaksa odottaa jotain himputin omenasatoa vuotta kauempaa.

Toisaalta tietysti hyväkin, ettei satoa tule paljoa, sillä omenaa ei tule paljoa arkielämässä käytettyä. Omenapiirakkaa ei jaksa kovin monta syödä, soseelle ei ole käyttöä, mehustus on kotioloissa hankalaa, joten täytyisi lähteä merta edemmäs mehupuristamoon. Toisaalta, onhan meillä tuo klaanin panimo, johon vois ylijäämäomput lahjoittaa. Jos siis niitä omenoita joskus tulisi.

Pörrääjien baari

Minttua kehotetaan aina kasvattamaan rajatulla alueella, jottei se pääse hervottomasti leviämään. Meillä leviää kolmenlaista minttua hervottomasti etupihan kukkapenkissä. Vaikka sitä keväällä aina tuskailee siellä täällä luikertelevien mintunoksien kanssa, saa tähän aikaan vuodesta palkinnon: minttupuskat ovat täynnä perhosia ja kimalaisia. Laskin kuvan piparminttupuskasta 28 neitoperhosta. Kimalaisia oli niin paljon, että puskan vieressä seisominen oli kuin ois formula-ajoja kuunnellut.

Toivottavasti kyseiset kaiffarit arvostavat antiamme sen verran, että jäävät näille sijoille talvehtimaan. Ens keväänä ja kesänä on niillä taas kova pölytysurakka tiedossa.

Minttu on muuten erittäin oiva lisuke mehuihin. Donkkaan aina ison puskan minttua mehumaijaan marjojen lisäksi.

Ne munii!

Munakoison kasvatus on ärsyttävää puuhaa: siemenet on minikokoisia, taimikasvatus on aloitettava jo alkuvuodesta, ja kirvat yms. tuholaiset rakastavat nakertaa muniksen lehtiä ja varsia. Näpertäminen kuitenkin palkitaan tänä vuonna muutamalla Black enorman munalla - jokaisessa taimessa kasvaa jo ainakin yksi muna!

Britit kehottavat syömään munakoisot tennispallon kokoisina. Maku on kuulemma silloin parhaimmillan. Kieltämättä ne muutamat munat, mitä ollaan vuosien varrella tennispallon kokoisina syöty, ovat olleet makoisia. Tänä vuonna aion kuitenkin kasvattaa noista hiukan isompia, mikäli ei ongelmia satu matkan varrella. Onhan se noloa joutua syömään Black enorma pienikokoisena, eikö!

Ens vuodelle muistutus, että munakoisot pitää kasvattaa kasvihuoneessa. Selvästikin viihtyvät siellä parhaiten.

+25 ja tarttis ajatella syksyä

Ensin tuli Korpikankaan syyskuvasto ja toi mukanaan pettymyksen: niitä samoja, iänikuisia narsisseja ja krookuksia, eikä mitään, mikä aukaisis kukkaronnyörit. Päätin odotella Kauppilaa, joka tulikin yllättävän nopsaan.

Taivaallista! Ihania, erikoisia tulppaaneja ja narsisseja, värien mukaan koordinoituja lajitelmia, sikahalpoja perennanjuurakoita, kerrottuja liljoja ja hyasintteja ja kruununa kaiken tuon houkutuksen huipulla talvivalkosipulia! Olin jo itkua vääntäen miettinyt yhden tämänvuotisen valkosipulin uhraamista ens vuoden satoon - tänä vuonna valkosipulia on tullut kovin vähän, mutta maku on edelleen järkyttävän hyvä. Mutta nyt saa ihan surutta ahmia kaikki valkosipulit, mitä kasvimaalta löytyy, ja sitten syksyllä istuttaa uutta. Aion ostaa sipuleita ison satsin, jotta saan perustettua kunnon valkosipulitarhan. Jospa ens vuonna saataisiin niin muhkea sato, että sipuleita voisi käyttää ihan pääruokana: paahdettuja valkosipuleita, valkosipulikeittoa... Nälkä!

Nyt täytyisi siis kesken hellepäivän patsastella tontilla ja miettiä, mitkä kohdat kaipaavat kukkaloistoa kevääksi. Kyllä mä nyt ainakin niitä oransseja ja punaisia tulppaaneja tilaan, ja sit krookuksia aronioiden alle, ja ehkä muutaman idänsinililjan ja helmihyasintin leviämään tuohon tontinkulmaan. Niin, ja ehdottomasti niitä kerrottuja liljoja; ne oli törkeän hienoja. Ehkä niitä hyasinttejakin?

Eloonjäämistaistelu kasvihuoneessa

Naukserin hopeinen hanuri ja vimmatusti heiluva häntä pilkistivät kasvihuoneen vieressä olevien kasvusäkkien välistä. Selkeästikin nyt oli tosi kyseessä. Nostin toisen säkin kauemmas, ja säkin takana vilahti jotain ruskeaa ja sitten tietysti jotain harmaista, äitille kovin armaista.

Tehokkaalla body languagellaan naukseri osoitti, että saalis oli pujahtanut kasvihuoneen sokkeliin. Kehotin kääpiötä menemään kasvihuoneen sisälle varmistamaan jahdille "kviiks-krunts" -loppu. Juu, ovathan ne myyrät tavattoman suloisia, mutta sen jälkeen kun ne tuhosivat yhden talven aikana kymmeniä pensaita ja pari puuta puutarhasta, ei meikäläisen eläinsuojeluvietti kohdistu enää niihin.

Kasvarissahan se myyrä mennä vilisti, mutta ehti taas pujahtaa sokkelin uumeniin. Naukseri ei luovuttanut koko iltana, vaan aina kun silmä vältti, pujahti takaisin kasvariin viettämään laatuaikaa. Vielä tänäänkin aamulenkin jälkeen täytyi käydä kiertämässä kasvari sisältä ja ulkoa, josko olisi saanut tuoretta aamupalamyyrää.

Naukseri - myyrä: 0-1.

Hyvää puuta

Puutarhuri sai hetkellisen herpaannuksen lomalaiskotteluun, joten Avensis-mies tarjosi ensiapukyydin Puutarha-Mattiin ja lupasi vielä rehvakkaasti kaivaa istutuskuopan. Juuri ennen sulkemisaikaa ja etuseteli käsissä täristen puutarhuri rynnisti hedelmäpuuosastolle ja sai kuin saikin mukaansa sievän kriikunan, josta on jo kolmisen vuotta haaveillut.

Suht. helppo kaivuu-urakka Avensis-miehellä oli, sillä kaatosateesta huolimatta maa vain pölisi. Onneksi kaatosade täytti myös läheisen sadevesitynnyrin, joten kriikunan kastelu on nyt helpohkoa. Maa tosin on niin kuivaa, ettei se vettä ime.

Nyt sitten vain odotellaan sitä päivää, että saa keittää kriikunahilloa eisweiniin.

Sekomehu 2010

Vertit alkoivat tipahdella pensaista, joten oli aika tehdä vuoden 2010 sekomehua. Sekomehun tärkeimmät ainesosat ovat pakasteesta kaivetut viime vuoden marjat ja soseet, sekä mitä tahansa sattuu puutarhasta irtoamaan. Verttien lisäksi puutarhasta irtosi muutama puna- ja valkoherukka. Pakasteesta löytyi omena- ja tyrnisosetta ja vintage-karpaloa vuodelta 2005. Veikkaanpa, että loppuvuodesta klaani ei tahdo meidän aamiaispöydässä maistaa mehua ;-D

Kauniin porkkananpunaista ja persikantuoksuista mehua siitä tuli, mutta maku on melkoisen kirpeä. No, herääpä ainakin työaamuihin sen voimalla. Mehunteko osui hyvään saumaan, sillä viime yönä tuli kaatamalla 36 mm vettä. Aamulla olisi saanut poimia Vertit nurmikon seasta.

Vertti on mahdottoman pehmeän makuinen ja maukas herukka. Ilman noita perintömustaherukoita olisin istuttanut puutarhaan pelkkää Verttiä. Toisaalta, perus mustiksista tulee aromikkaampaa mehua.

Kukkia, vaan ei kurppareita

Kesäkurppareiden taimikasvatus meni tänä keväänä poskelleen. Jostain syystä taimet eivät poteissa kasvaneet kovinkaan suuriksi, mutta virkistyivät kuitenkin huomattavasti, kun pääsivät kesäkuussa parsapenkin multiin.

Kukinta on ollut todella runsasta ja kukat aivan jättisuuria. Mietinkin jo, että joudun kurppareiden kanssa pulaan, kun tunnetusti kesäkurpitsasato on kyllästymiseen asti muhkea.

Vaan kuinkas sitten kävikään: 4 viikon kukinnan jälkeen meillä ei ole ollut vielä yhtäkään hedelmää. Tyypit vain kukkivat ja kukkivat, mutta eivät tuota mitään. Liekö kuivuudella osansa siinäkin. Kohta ruvetaan luigin kanssa friteeraamaan noita kukkia, kun ei niistä näköjään tule sen kummempaa.

Mansikkavahti

Kuuma ja kuiva kesä on tehnyt mansikoista pieniä ja kuivakoita, mutta myös erittäin maukkaita. Parhaimmillaan maku muistuttaa metsämansikkaa. Sato on ollut kiitettävän hyvä; joka päivä marjoja tulee yli litran verran. Sekin on positiivista, että ollaan syöty manssut tuoreeltaan. Vain yhden satsin olen heittänyt pakastimeen. Luigi della casan kanssa ollaan pariin otteeseen testattu mansikkasalaattia, joka on osoittautunut hurmaavaksi yhdistelmäksi eri makuja.

Mansikoiden rönsyilevä kasvutapa on saanut meidän mansikkamaan muistuttamaan lähinnä viidakkoa. Kadehtien katson naapurin mummon viivasuoria mansikkarivistöjä. Nätin mansikkamaan tekeminen vaatii tosin enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä, mitä pohjalaisakalle on suotu. Pitäisi olla katemateriaalia yllin kyllin, ja joka ikinen rönsy pitäisi havaita ajoissa ja leikata pois. Juu, ei sovi meikäläisen hermorakenteelle, kiitos vaan.

Tänä vuonna ei ole tarvinnut mansikoita suojata verkolla, sillä joku on vienyt meidän rastaat. Alkukesästä piha vilisi räkätti-, musta-, laulu- ja punakylkirastaita, mutta näköjään jollakin on näin loppukesästä mielenkiintoisemat antimet heille. Muut tuholaiset luultavasti päätyvät meidän mansikkamaan vahdin suuhun. Mansikkamaalla nimittäin partioi nyrkinkokoinen viitasammakko.

Tomaattiviidakossa

Helteiden hellitettyä puutarhuri uskaltautui pistämään nenänsä kasvihuoneeseen. Tomaatit olivat villiintyneet syherömäisiksi puskiksi, joten oli otettava puukko apuun ja ruveta tutkimaan, mitä siellä oikein on tapahtumassa.

Ihan alkoi hävettää, kun huomasin, että varkaat olivat ottaneet vallan ja ehtineet jo kasvattaa terttuja. Varsinainen runko lojui useimmiten latva maata kohti, ja varkaat kasvaa horottivat ylöspäin. Latvoin suurimman osan tomskuista ja leikkelin turhia lehtiä pois, jotta tomaatit keskittyvät hedelmien tuottamiseen, eivätkä tuhlaa kallisarvoista vettä lehtiinsä. Joku alan guru sanoi, ettei lehtien riipimistä ja latvomista tarvi kotioloissa tehdä, mutta eipä tässä muutakaan keinoa ollut setviä, mitä lehtien lomassa oikein kasvaa. Saavillinen lehtiä lähti kasvarista kompostiin.

Sato on ollut vaatimaton tähän mennessä, ja nekin muutamat kypsyneet tomaatit ovat olleet hyvin paksukuorisia - kuin yrittäisi norsua purra. Meiltä pyydettiin maistiaistomaatteja ja harmitti kovasti, kun oli pakko myydä ei-oota.

San Marzano ja minä emme tule toimeen. Samperin hienohelma kasvattaa vain lehtiä ja heti kun siihen tulee yksikin hedelmä, tyyppi sairastuu blossom end rotiin, eli mädättää tomskun alaosan. Jos yksikin tomsku ehtii kasvaa ja punertua, se mätänee saman tien. Näköjään hän kaipaisi rutikuivaa ilmastoa. No, mi dispiace vaan, San Marzano, this is no Italy!