keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Seeds of Italy

Puutarhalehti yllätti puutarhurin! Muina naisina istahdin työpäivän päätteeksi sohvalle Kitchen Gardenin kanssa, ja siinä olikin todella mielenkiintoinen ja inspiroiva artikkeli Seeds of Italyn omistajasta Paolo Arrigosta.

Monesti olen Seeds of Italyn sivuja käynyt pläräämässä, mutta aina on iskenyt ennakkoluulo päälle: eihän Välimeren kasvit meillä menesty. Arrigo näpäytti artikkelissa rajoittuneita puutarhureita: Italia on paljon muutakin kuin lämpöä ja merenrantaa. Venetossa oli viime talvena ollut -47C! Seeds of Italyn siemenet kasvavat kuulemma hyvin kylmässäkin ilmanalassa.

Arrogo näpäytti puutarhureita myös siitä, että me kasvatetaan vuodesta toiseen massatuotettuja, globaaleja lajikkeita. Italiassa kun kaikki on alueellista: Parmassa kasvatetaan pyöreitä kesäkurpitsoja, jotka täytetään alueen juustolla ja kinkulla ja paahdetaan uunissa. Rooman kesäkurpparit poimitaan pieninä, jolloin niissä on vielä kukka kiinni. Bolognan ruokaihmiset kasvattavat suuria kesäkurppareita, joista saadaan isoja viipaleita friteerattaviksi.

Johan tässä omatunto soimaa niin, että täytyy oikein ajan kanssa mennä katsomaan, mitä siemeniä maailman vanhimmalla perheyrityksellä, Franchilla, on tarjottavana.

Eikä siinä kaikki! Paolo Arrigo on tehnyt kirjan aiheesta "Näin kasvatat italialaista ruokaa". Pakko ostaa se hetimiten Amazonilta. Kalliiksi tulee tämä harrastaminen.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Vähän vaan kurkkasin

Kitchen Gardenissa jo kovasti odoteltiin syksyn siemenluettelojen ilmestymistä, ja kieltämättä itsekin olen salaa antanut yhden aivolohkon haaveilla Thompson & Morganin uudesta luettelosta.

Marraskuu on hyvää aikaa keskittyä seuraavan vuoden sadon suunnitteluun, kun ei ulkoa enää saa nyhdettyä mitään suuhunpantavaa. Kyllä mä silti kävin tänään ihan vain pikkuisen kurkkaamassa, mitä kaikkea kivaa siemenlaatikoista löytyy. Ja laskeskelin, että reilun 3 kk:n päästä saa alkaa jo esikasvatella paprikoita, chilejä ja munakoisoja. Mutta en mä sentään vielä raahannut esikasvatuskennoja esille ;-D

Psyykkaan itseäni kovasti karskiutumaan somia siemenpussukoitani kohtaan, jotta raaskin heittää pois sellaiset, joita ei kannata huonon sadon tai maun takia kasvattaa. Tai ehkä niille sen verran vois antaa armoa, että roiskaisee siemenet johonkin tontin nurkkaan ja antaa darwinismin hoitaa loput.

Täytyis kehittää joku fiksu systeemi mielenkiintoisten lajikkeiden muistamiseen. Puutarhalehdissä on aina kuvauksia erityisen maukkaista lajikkeista, mutta eihän niitä muista sen jälkeen, kun on lehden laittanut kiinni. Pitäisi heti kirjoittaa lajikkeen nimi ylös tai merkata tarralapulla lehden sivut, joissa hyvistä lajikkeista puhutaan.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Aprikooseja tundralle

Kuva on pari päivää vanha: oikeasti noiden kasvimaiden päällä on jo lumipeite. Piti vain postata kuva tänne, jotta muistan keväällä, että tuon vasemmanpuoleisen lootan puoliväliin asti on istutettu valkosipuleja. Harakat siellä kävi jo toiveikkaina kaivelemassa, mutta näköjään valkosipuli ei heidän suosikkeihinsa kuulu, koska saatuaan yhden kynnen ruovittua esille lopettivat urakkansa siihen.

Uskaltauduin vielä kaapimaan kompostista loputkin jätteet jälkikompostoitumaan kasvimaiden uumeniin. Jotenkin sitä jo odotti, että maa olisi jäässä, mutta hyvin lapio vielä multaan upposi. Madot kylläkin vaikuttivat kovin kohmeisilta.

Vapaapäivän pitkän aamiaisen kruunasin makaamalla sohvalla 2 koiran, teemukin ja Gardeners' Worldin kanssa. Meinasi mennä tee väärään kurkkuun, kuin luin, että aprikoosipuut kestävät -30 C:n! No okei, on meillä aika usein pakkasta tuon ylikin, mutta eihän tässä puutarhuri voi muuta kuin suunnata ens keväänä Kauppilaan. Se lienee ainoa paikka Suomessa, josta voi edes kuvitella saavansa aprikoosipuita. Mikseikähän niitä ole aiemmin tänne tuotettu?

Hei, puutarhaliikkeiden tädit! Vaikka tämä maa on elinkelvoton ja masentava, ei teidän taimipihojenne tarjonnan tartte olla samanlainen.

torstai 14. lokakuuta 2010

Toiseksi viimeiset

Järkyttävän kylmän pohjoisviiman viuhuessa käytiin naukserin kanssa nostamassa viimeiset palsternakat kasvimaasta. Maa oli niin kylmää, että parin nykäisyn jälkeen täytyi jo juosta sisälle lämmittämään käsiä vesihanan alla. Muutama juuri oli ulottunut savimaahan asti, joten tartti käydä pyytämässä macho-luigi vetämään ne irti, kun puutarhurin haba ei riittänyt.

Naukserin kanssa siirryttiin sitten tyhjentämään perunapenkkiä, mutta siellä olikin vielä niin paljon perunaa, että parilla talikon kauhaisulla saatiin tarpeeksi perunaa ruokapöytään. Onneksi ens viikoksi on luvattu lämpimämpää, joten ei tarvi pelätä, että maa ehtii jäätyä ennen loppujen perunoiden nostamista.

Kun perunat on saatu napsittua talteen, jäljelle jää vain tuppo silolehtipersiljaa ja pari puskaa salviaa ja timjamia. Sitten nekin peittyvät lumeen, ja puutarhurin täytyy yrittää keksiä jotain siistiä sisätyötä. On tää karu maa puutarhureille ja chefeille.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Kasvualustat vaihtoon

Kasvimaalaatikot ovat olleet hyvä ratkaisu laiskahkolle puutarhurille: kasvualusta on ollut upouusi ja täten myös rikkaruohoton. Raksavastaavalle ne sitävastoin ovat tuottaneet runsaasti työtä, kun joka vuosi kasvimaa laajenee vähintään yhdellä laatikolla. Mutta kun vaimo tahtoo, ja happy wife = happy life.

Nyt alkaa vanhimpien laatikoiden kasvualusta olla jo niin juolavehnän, ohdakkeen ja vesiheinän peitossa, että ens keväänä on edessä multien vaihto. Kompostin lisäämisestä huolimatta tuntuu myös siltä, että kasvualusta on menettänyt tehoaan, kun ei vanhoissa penkeissä oikein mikään jaksa kasvaa.

Jos keväällä iskee megalomaaninen tarmonpuuska, vois vanhimmasta penkistä siirtää timjamin, oreganon ja ruohosipulin uuteen paikkaan, ja yrittää samalla putsata niiden juurelta juolavehnät pois. Samalla sais niiden vanhan kasvupaikan kaivettua ylös ja laitettua sanomalehteä pohjalle estämään leskenlehtien ja ruusujen tunkeutumisen kasvimaalle. Tietysti tarmonpuuska vois iskeä jo nyt, mutta FMI on luvannut lunta loppuviikolle, joten mahtaneeko maa enää sitten olla muokkauskelpoista.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Roosahelttainen herkku

Oltiin jo chefin kanssa luovuttu toivosta löytää tänä vuonna kuusiherkkusieniä, kunnes sattumalta silmä osui polun vieressä möllöttävään valkolakkiin. Pikainen nuuhkaisu varmisti lajinmäärityksen oikeaksi: anis tuoksuu.

Chef sai kuningasidean: kun kerran muutkin sienet tuntuvat kasvavan samalla linjalla lajitoveriensa kanssa, kenties kuusiherkkusieniä löytyisi lisää, jos kävelisi suoraa linjaa pitkin. Ja niinhän siinä kävi. Herkkusieniä oli pulpahdellut pintaan useassa paikassa, melkein 2 kk myöhempään kuin normaalisti.

Kotona sienet heitettiin pannulle sipulin, valkoviinin, kerman ja persiljan kera. Kerrassaan jumalainen muhennos, jota syödessä alkoi ylä-C soida päässä. Dolce vita!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Suljettu osasto

Luigi della casa värkkäsi rouvalle toisenkin pergolan. Nyt on keittiöpuutarha aidattu muusta pihasta ruokaihmisten privaatiksi temmellyskentäksi. Kyllä Alan Titchmarsh oli oikeassa sanoessaan, että iso piha pitää jakaa erillisiksi tiloiksi. Pihaan tulee ryhtiä ja jännitettä, kun ei kaikki ole tasaista, kerralla nähtävää plättyä.

Täytyy keväällä keksiä tuotakin pergolaa kiertämään jokin kaunis köynnös. Ja nyt tietysti ois vielä mahkuja istuttaa muutama tulppaani tolppien juureen tuomaan väriä kevääseen. Aamun pimeydessä visioin pergolaan myös kynttilälyhdyn killumaan ja tuomaan romanttista valoa.

On se hyvä, että ihmisellä on oma raksaluigi, niin saa pihaan kaikkea kivaa ja jännää, eikä tarvi olla vain oman mielikuvituksensa varassa.

torstai 7. lokakuuta 2010

Vihreiden tomaattien haaste

Taas challenge time chefille: kulhollinen raakoja tomaatteja! En nimittäin raaskinut heittää kaikkia raakileita pois, vaikkakaan niihin ei sisätiloissa tule tarpeeksi makua. Etenkin San Marzanot säästin, kun ne olivat hauskan muotoisia ja niihin oli panostettu kovin suurin odotuksin. Oli muuten San Marzano tehnyt sormenpaksuiset juuret ja onnistunut kaivautumaan kasvuämpärin läpi kasvarin hiekkaan!

Kypsimmistä tomaateista tein tomaattipiirakkaa, ja muutaman vihreän tomaatin kokeilin paistaa. Ei hullumpi kokeilu, mutta hiukan oli liian kitkerän makuisia.

Vihreät tomaatit vois tietysti säilöä etikkaan, ja ihan hyviä niistä sillä tavalla tuleekin, mutta en kuitenkaan ole niin suuri etikan ystävä, että tomskuja tulisi käytettyä. Kypsyköön siis tuossa ikkunlaudalla aikansa. Kyllä ne leivän päällä menettelee.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Harmaanuttuinen akrobaatti

Hömötiaiset rupesivat äänekkäästi safkaa vaatimaan, joten laitettiin ruokinta-automaatit paikoilleen. Yleensä meidän pihassa ei talvella pikkulintuja näy, joten ruokimme niitä mielellämme näin syksystä. Saadaan edes vähän aikaa nauttia vilinästä pihalla.

Oravakin on tietysti tervetullut, ja luigi della casa teki sille ihan oman ruokintapaikan. Orkku tosin on sitä mieltä, että on huomattavasti jännempi roikkua takakäpälän varassa tolpan varressa ja nauttia sapuskansa pikkareiden automaatista.

Ens keväänä meillä taitaa nurmikolla kasvaa auringonkukkia. Sen verran ahkeraan orkku käy siemeniä hautaamassa pitkin pihaa. Sieltä täältä löytyy myös sievästi kuivumaan asetettuja voitatteja. Varsinainen keittiöpuutarhuri siis hänkin.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Sesongin loppu

Yhtäkkiä sitä oltiin taas painepesuri kädessä putsaamassa typötyhjää kasvaria. Kasvuämpärit tyhjennettiin kukkapenkkeihin maanparannusaineeksi, kasvijätteet siivottiin lattialta, ja mäntysuopaa truutattiin perään. Pakkanen saa sitten hoitaa lopun desinfioinnin.

Oli kyllä maailmankaikkeuden huonoin kasvihuonekesä. Ainoastaan kurkku ja paprika tuottivat normisadon, ja basilika kasvoi reheväksi altakasteluruukussa. Tomaatit olivat surkeimmat ikinä, eikä munakoisoissakaan ollut hurraamista. Pavuista ei tullut yhtään mitään.

Luigi della casa yhtäkkiä rupesi heittämään parasta sweet talkiaan ja mainitsi kaivurin ja betoniauton. Kaikkea sitä mies saakin päähänsä, kun pukee Rautian raksaliivin ylleen. Nyt syksyllä kuulemma vois valaa betonilaatan uutta kasvaria varten ja vielä ens kesäksi istuttaa tän vanhan siihen päälle, mutta sitten voitais tehdä robustimpi ja isompi kasvari. Kun ei kerran saatu sitä 7 miljoonaa lotossa, niin uus kasvari on kyllä heti toiseksi paras vaihtoehto.

maanantai 4. lokakuuta 2010

2 kg risottoaineksia

Luigi della casan ja kahden alaikäisen huollettavan kanssa lähdettiin muina henkilöinä päiväkävelylle - sieniveitsen ja -kassin kanssa toki, kuten tähän vuodenaikaan kuuluu.

Parin ekan suppismättään yli tuli reippaasti käveltyä, kunnes silmät alkoivat fokusoitua: hemmetti, joka paikassa on suppilovahveroita. Myös jalan/tassun alla. Ja tuolla. Ja tässä. Ja myös tuolla. Ja tuolla.

Kymmenen metrin matkalta poimittiin melkein 2 kg suppiksia. Kamalanmakuinen sienihän se on, mutta risotossa aivan jumalainen, prezzemololla ja noilly pratilla ryyditettynä. Poimiessa mieltä lämmitti ajatus pimeästä talvi-illasta, höyryävän suppisrisoton äärellä.

Yhtä suppisrypästä tavoiteltaessa silmät osuivat mustatorvisieniin: ammottavia, kämmenenkokoisia, pikimustia torvia, suut auki taivasta kohti, länderimummon tassujen alla. Komennuksesta mummo onneksi väisti, joten sienikassi täyttyi täyttymistään.

Vielä muutama kymmenen metriä ennen kotipihaa, koivun juurelta pilkisti kolme herkkutattia. Täydellistä, toukatonta herkkutattia. Luigin kokatessa puutarhuri vietti tunnin sieniä siivoten ja ryöpäten. Talven keitto- ja risottoainekset ovat kohta kasassa.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Suut kurtussa

Gardeners' World on aina varoittanut, että jos kaalimaalla esiintyy clubrootia (oiskohan suomeksi möhöjuuri?), kyseisellä kasvimaalla ei saa kasvattaa kaalta 4 vuoteen.

Arvaa, onks meillä se? No, on!!!

Ei siis riittänyt, että ennätyskuuma kesä, kirpat, kaaliperhosen toukat ja etanat verottivat kaalisatoa - oman osuutensa otti myös möhöjuuri.

Onneksi neuvokas puutarhuri pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Syömäkelpoiset mutta rumat kaalinosat päätyivät koirien ruokakuppeihin, ja kaikki nätit osat menivät omaan mahaan. Chef teki niistä ihan järjettömän hyvää lammaskaalta.

Ens vuodeksi on tietysti vision & strategy, että jo huhtikuussa istutetaan siemenet, katetaan kasvimaat muovilla, maan kuivettua harsolla, ja loppukesästä verkolla, jottei kaaliperhoset yllä aarteisiin munimaan. Minä saan ens vuonna syödä täydellistä parsa-, kukka-, romanescu, ja savoijinkaalta.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Challenge time!

Mitä tehdä vajaasta ämpärillisestä raakoja paprikoita? Siinäpä chefille ruokahaaste täksi viikonlopuksi.

Kasvihuoneessa alkaa olla sen verran kylmät ja kosteat oltavat, että tänä viikonloppuna on tyhjennys edessä. Osa paprikoista olikin jo alkanut homehtua, joten tuli kiire poimia talteen ne, jotka vielä ovat syömäkelpoisia.

Pari paprikaa muhii juuri uunissa savoijinkaalin ja lampaan kera; huomenna osa pilkotaan pizzaan loppujen munakoisojen kanssa, ja maanantaina vois muutaman täyttää ja tunkea uuniin.

Näköjään Suomen ilmastossa paprikat eivät ehdi kypsyä, vaikka kasvatuksen aloittaisi jo tammikuussa ja kesä olisi äärimmäisen lämmin. Joka vuosi muutama yksilö ehtii saada väriä, mutta suurin osa syödään vihreinä. Onneksi itsekasvatetut ovat kuitenkin aina hyvänmakuisia, raakoinakin.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Muhkeaa mustaa

Aroniat tuottavat valtavaa satoa. Pikimustat marjat painavat pensaat suorastaan lanaan, joten muutamasta pensaasta on täytynyt ravistella marjoja jo pois, jottei oksat väänny ihan venkuroiksi.

Kauhea harmi jättää noin suuri saalis käyttämättä, mutta valitettavasti aronian maku ei meikäläisen makuhermoja kutkuta. Viime vuonna annoin pakkasen purra marjoihin makeutta, mutta ei aroniamehusta siltikään tullut tarpeeksi miellyttävää. Kollegat kehuvat aronialikööriä hyväksi, mutta meikäläinen ei ole makeiden juomien ystävä, joten en noita likööriksikään väännä.

Jollekin nuo puutarhassa kyllä maistuvat, sillä siellä täällä on sinisenmustia kakkakasoja, joten eivät marjat onneksi ihan hukkaan mene :-D