San Marzanothan ne vasta vitsikkäitä ovat: mädännyttävät hedelmänsä, kaivavat paksut juurensa ämpärin pohjan läpi kasvihuoneen hiekkaan, kypsyttävät pienimmät hedelmänsä, mutta jättävät suurimmat ilkkumaan vihreinä oksille. Nyt nuo suurimmat olivat niin suuria, että oksat alkoivat taipua maahan.
Vaikka kasvari yhä pullisteli vihreistä tomaateista, en aikonut ottaa raakileita sisätiloihin kypsymään, kun eihän niihin sillä tavalla tule makua ensinkään. Mutta ajatus marzojen paiskaamisesta kompostiin riipaisi, kun kerrankin sai ne kasvamaan suuriksi. Ja kun nuo ovat muutenkin suht. mauttomia kastiketomaatteja, päättelin ettei sisätilamauttomuus suuremmin haitanne ja kannoin marzat keittiöön.
Joskus chefin kanssa kokeiltiin paistaa vihreitä tomaatteja. Ihan hauska kokemus, jota voisi kokeilla toistaa, ellei nuo marzat tuosta ala pikapuoliin kypsyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti