Dahliat alkoivat kukkia vasta näin myöhään, mutta ovat kyllä häikäisevä näky syvänpunaisine kukkineen. Ens keväänä pitää muistaa istuttaa ne heti esikasvatuskippoihin, niin alkavat kukkia vähän aikaisemmin.
Vaikka sää on vielä lämmin, tulee jo syksyfiiliksiä. Puutarhalehtiä lukiessa alkaa kynä käydä ja paperille piirtyä ideoita ens vuoden istutuksiin. Kaikki "tried and tested" -artikkelit täytyy lukea tarkkaan ja tehdä merkintöjä hyvistä lajikkeista. Melonia ois hauska kokeilla. Fenkolille pitää jättää reilusti tilaa kasvimaalla, jotta se saa tarpeeksi valoa. Rucolat, pak choit ja mizunat pitää istuttaa kasvarissa isoihin astioihin. Ja joka viikko pitää istuttaa jotakin, jotta syötävää riittää lumentuloon asti.
Varauduin jo kevääseen tilaamalla Kukkarilta isot säkilliset multaa ja kuorikatetta, jotta ei tarvi toukokuussa tuskailla roudan rikkoman tien painorajoituksen takia. Huikeaa palvelua Kukkarilta: tein tilauksen iltapäivällä, ja seuraavana aamupäivänä oli säkit pihassa. Kuorikaterumban vois tietysti aloittaa jo, mutta maa on niin märkää, että kottikärryt uppoavat nurmikkoon, jos niillä nyt lähtee huristelemaan, joten vetreytetään toimistoselkää sitten megalomaanisella kevätlapioinnilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti