sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Missoni-mania

Maalaushulluus iski, ja nyt puutarhuri kulkee maanisena suti kädessään ja miettii seuraavaa kohdetta. Kukkatikkaat saivat jo Missonia ylleen, ja nyt on käsittelyn alla köynnösristikko. Kalliiksi tulee tämäkin iili, sillä nythän on ihan pakko hankkia uudet ruukut sekä tikkaille että ristikon eteen. Entiset riemunkirjavat tai siníset eivät sovi alkuunkaan uuteen värimaailmaan. Ja hiukan myös tuo lohenpunainen begonia riitelee tikkaiden kanssa, joten uudet kukatkin vois hankkia.

Lintujenruokintateline näyttää epäsopivan valkoiselta, joten täytyy pikaisesti sutaista se pinkiksi. Sitten jää murheenkryyniksi vain tuo sininen sadevesitynnyri. Tarttuiskohan siihen jonkin tartuntamaali, jonka sitten vois pinkkiyttää...

Parempi prinsessakausi nelikymppisenä kuin ei ikinä.

1 kommentti: