tiistai 19. tammikuuta 2010

Keittiöpuutarha keittiössä?

Onkohan kukaan ikinä onnistunut kasvattamaan syötävää sisätiloissa? Haaveilin pitkään yrttien ja salaattien kasvattamisesta talvisaikaan - tai edes keväällä - keittiön ikkunalla. Toin parvekelaatikot sisälle, laitoin siemenet kasvamaan ja odotin, että pääsemme maukkaita ja tuoreita yrttejä napsimaan lautaselle. Onhan se paljon kätevämpää kuin raahata mauttomia yrttejä marketista toppatakin suojissa kotiin - etenkin, kun marketin yrtit elävät vain max. viikon.

Kaikista kokeiluista tuli tietysti valon puutteessa honteloita rojottimia, mutta vielä suurempi vika oli punertava ja pölisevä home mullassa ja härmä kasvien pinnalla. Härmä johtunee kuivasta huoneilmasta, mutta eipä se ole ahkerallakaan suihkuttelulla mihinkään hievahtanut. Punaisen homeen alkuperä on tuntematon. Ainoa, mikä on noilta vaivoilta säästynyt, on herneenverso. Mikä lie taika siinäkin!

Jotenkin täytyis sisälle saada kasvihuoneolosuhteet: kosteaa ja viileähköä. Saakohan Suomesta mistään ns. mini cloches, eli läpinäkyviä kupuja, joilla ruukun voi peittää? Niiden sisällä pysyisi kosteus, ja jos ruukut laittais ikkunalaudalle, olisi viileät olosuhteet näillä pakkasilla taattu.

Tai hei, kätevä emäntähän voi tehdä kuvun läpinäkyvästä muovipullosta! Tarviikin heti kokeilla istuttaa basilikaa ja askarrella siihen vissypullosta kupu. Odotas hetki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti