tiistai 12. tammikuuta 2010

Kasvakaa nyt, "#%!

Vähän jo huolestuttaa, kun ei mikään idä. Reilusti toista viikkoa on jo taimilaatikko kykkinyt keittiön ikkunalla, mutta vielä ei näy verson versoa. Liekö ollut ikkunalla liian kylmä näiden pakkasten aikaan. Kunpa nyt eivät olisi mädänneet koko sakki! Paprikansiemenet loppuivat jo, joten uusia ei ehdi enää hankkia. Pitänee taas tilata Kauppilalta taimia keväällä, jos ei esikasvatus onnistu. En ole Tampereen suunnalla nähnyt keväisin vihannesten taimia myynnissä, tai jos jotain onkin näkynyt, on lajike ollut niin lame, ettei ole innostanut ostaa.

Oikein vielä laitoin taimenpottien päälle vermikuliittia. Sillä kuulemma pitää siemenet peitellä. En tosin tiedä miksi, mutta kuulostaahan se paljon professionaalisemmalta kuin pelkkä multaan tyrkkääminen. Kyllä nuo "#%:n siemenet vois jo alkaa itää >:-(

2 kommenttia:

  1. Mennään Pirilään, jonsei itäminen onnistu.

    Mutta koska tammikuu ei ole ehtinyt edes puoleen väliin, älä vielä heitä toivoa! Ne kylvöksethän on vain älykkäitä, kun eivät ilmesty tähän kaamokseen.

    VastaaPoista
  2. Joo, Pirilään pitää ihan ehdottomasti mennä. Kai sieltä jotain lohtupaprikaa saa.

    VastaaPoista