torstai 20. toukokuuta 2010

Trendivärejä pihalla

Ihanaa, kun pensaiden alla kukoistaa korallinpunaiset tulppaanit. Huiman kirkas väri ja hauskat raidat lehdissä tuovat mukavan kontrastin vielä suht. lehdettömille purppuraheisille.

Täytyi puutarhakansiosta käydä katsomassa, mitä kaikkia tulppiksia olinkaan istuttanut. Kunpa Marilynit jaksaisivat nousta mullasta - en kyllä yhtään muista, mihin kohti niitä istutin... Aika monesta paikasta näkyy tulppaaneja nousevan, joten puutarhuri on ollut ahkera syksyllä.

Nurmikko näyttää taas siltä, että se pitää leikata pikapuoliin, ja rikkaruohot rehottavat aivan älyttömissä määrin kukkapenkeissä. Yritän olla välittämättä ja sen sijaan viettää aikaani vaakatasossa leparissa. Joutaa sitä kitkemistä tehdä myöhemminkin.

Onneksi myös kivat jutut rehottaa: salaatin, retiisin ja parsan lisäksi pihasta saa nyhtää jo minttua, rakuunaa, mitzunaa ja ihan kohtapuoliin myös raparperiä. Sattuikin hyvin, että just on loppumassa viime vuonna tehdyt mehut. Piakkoin saa raparpereista tehdä uutta. Harson alla kaalit on jo hyvän kokoisia, ja viime vuonna istutettu salviakin näyttää toipumisen merkkejä. Olin jo varma, että se oli nitistynyt talven aikana. Jos ei siis katso rikkaruohoja, eikä kurkkaa kasvarin katastrofiin, hyvältä näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti