sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sun lover

Kyllä on tulppaaniparkaa paiskattu kliseisellä nimellä. Onneksi nimi ei pahenna myöskään tulppaania, vaan Sun lover on todella kaunis: iso, kerrottu, kirkkaanvärinen. Aluksi se on keltainen, muuttuu sitten oranssiksi ja loppuelämänsä viettää veriappelsiininpunaisena.

Ällistys iski ja melkein ahdistuskin, kun Sun loverin vierestä alkoi pukata valkoista tulppaania. Mietin pääni puhki, minkä ihmeen kohtauksen olen syksyllä saanut, kun olen istuttanut isot kasat valkoista tulppaania. Kun kerran puutarhuri joutuu koko talven katsomaan valkoista, ei sitä väriä todellakaan halua enää pihaansa kesällä. Mutta se olikin Angelique, joka sieltä nousi aurinkoon. Näköjään vaaleanpunainen väri tulee näkyviin vasta myöhemmin.

Kasvihuoneestakin kuuluu hyviä uutisia. Gardeners' Worldin Lila Das Gupta oli oikeassa: kasvien huono kunto johtui ravinteiden puutteesta. Vaikka siitä on jo pari viikkoa, kun istutin tomaatit, paprikat ja munakoisot loppusijoituskohteisiinsa, kesti aikansa, ennen kuin juuret ylettyivät imemään ravinteita kasvualustasta. Nyt lehdet rehottavat vihreinä ja elinvoimaisina, ja tomaatit kukkivat kiivaasti. Honkkarista täytyy vielä hakea litrakaupalla vihannespunkkien torjunta-ainetta, mutta muuten näyttää siltä, että satoa saadaan vanhaan malliin. Jahka ens viikolla ei hallaöitä tule.

1 kommentti:

  1. Huh, mä jo hetken säikähtelin, jäätäiskö me ilman sun tomaatti-dijon-piirasta!

    VastaaPoista