maanantai 17. toukokuuta 2010

Tildan Kannustalo

Jos ihmisellä ois tyylitajua, ihmisen puutarhakin olisi toteutettu tyylikkäästi. Välillä sitä kuitenkin eksyy Anttilan Kannustalo-osastolle (siis sille, joka on täynnä romanttista kitschiä made in Taiwan). Eikä siinä mitään pahaa ole, kunhan vain tyyli pysyisi yhtenäisenä. Toisaalta, hyvä akkainlehden toimittaja tai kiinteistövälittäjä pystyisi varmaankin kuvailemaan meidän puutarhan sekamelskaa imartelevin ylisanoin: "Tyylien Tonava", "Yllätysten elämyspuutarha" - sillä tokihan se on yllättävää, että joka ikinen kukkaruukku on erilainen ja että pihalla ei varmaan kahta samanlaista puskaakaan kasva.

Mutta minkä sille voi, kun joskus oltiin satuttu ostamaan nuo koukeroiset kulmaraudat ja niitä viime syksynä tarvittiin lintujenruokinta-automaatteja varten. Ja tyhmältähän toi tolppa ois näyttänyt, jos ei siinä kesällä roikkuisi yhtä koukeroiset amppelit (näyttääkö ne muidenkin mielestä jättimäisiltä riippurinnoilta?).

Orvokit ovat olleet tänä keväänä mukava yllätys. En tiennytkään, että ne kestävät pakkasta noin hyvin. Pitää muistaa ens keväänä myös laittaa piha täyteen orvokkeja. Ja viimeinkin meillä kukkii tulppaanit! Älysin syksyllä istuttaa niitä kuivempiin paikkoihin kuin aiemmin, joten eivät syksyn sateissa mädäntyneet tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti