Tunnustuksellista

Pienen ryytimaan puutarhuri antoi ystävällisesti tunnustuksen tämän viherturaajan blogille. Lämmin kiitos :-)

Tunnustettujen tulee tunnustaa seuraavat asiat:

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Puutarhainnostuksen syntymä

Luigi della casa osti vuonna 2002 hoidolleen (ei oltu silloin vielä naimisissa) 6500 neliötä savimaata, jossa kasvoi muutama neliö nurmikkoa, 2 terijoensalavaa ja 1 äitienpäiväruusu. Sen lisäksi turaajalle oli sattunut syntymään pikkosiskoksi megaluokan viherpeukalo, jonka piha oli hurmaava viidakko ruusuja, tulppaaneja, viinirypälettä ja sinisadetta. Sen rinnalla savimaa alkoi aika nopeasti näyttää masentavalta, vaikka voikukat ja ohdakkeet sitä värikkäästi pilkuttivatkin.

Innostusta lisäsi mukava puutarhasuunnittelija, joka piirsi paperille vision siitä, miltä piha voisi joskus eläkeiässä näyttää. Ja kun ensimmäinen kasvimaa oikeasti tuottikin ruokaa suht. vähällä panostuksella, ei viherturaamisesta ollut enää paluuta. Onneksi luigi on väsymättä jaksanut nikkaroida ja ideoida keittiöpuutarhaan kaikenlaista vuosien varrella ja kuskata vaimoa taimitarhalta toiselle.

Puutarhablogin syntymä

Chef aloitti bloginsa kesällä 2009, ja se osoittautui kivaksi tavaksi jakaa ruokakokemuksia klaanin (= siskot + lanko) kanssa. Samoin perustein ja muistini virkistämiseksi perustin oman blogini loppuvuodesta 2009. Oli suorastaan shokki huomata, että tätä lukee joku muukin :-0

Vuosien varrella ollaan usein puhuttu blogiemme yhdistämisestä, jolloin saisi koottua vihanneksen tarinan siemenestä ruokapöytään ja kuvitettua jutut nätisti, kun chef kerran harrastaa valokuvausta. Hannelellahan on juuri tällainen hurmaava hybridiblogi, joka saa huokailemaan ihastuksesta. Tosin siellä tulee aina nälkä. Voi siis olla, että jossain vaiheessa meillekin syntyy hybridi, jahka sille ensin keksitään vetävä nimi (tärkein asia blogissa, eikö?).

Lempikasvi

Lempikasvini ei ole mitenkään erikoinen, kaunis tai harvinainen, mutta ehdottomasti tunnearvoltaan suurin: parsa. Joka ikinen kevät sydän sykähtää, kun yhtäkkiä parsapenkistä pilkistää pieniä alkuja, jotka muutamassa päivässä kasvavat voissa uitettaviksi ja parmesanilla kruunattaviksi. Siitä alkaa ruokakesä.

Puutarhafilosofia

"Eteenpäin, sanoi puutarhuri savimaassa." Kaikkea pitää kokeilla (pankkitilin rajoissa), eikä saa kuunnella sitä suomalaista puutarhagurua, joka kehottaa kasvattamaan vain sitä, mikä tontilla luonnostaankin kasvaa. Harrastuskausi tässä maassa on niin lyhyt, ettei saa jäädä miettimään, ostanko tuota siemenpussukkaa/kukkaa/puuta, kun seuraavan tilaisuuden saa vasta 7 kuukauden päästä. Eikä tämä harrastus ole vaikea: sen kun donkkaa taimen maahan tai siemenet johonkin purkkiin, niin kyllä ne sieltä useimmiten kasvaa. Vain mielikuvitus on kokeiluilla rajana: porkkanoita voi kasvattaa kumisaappaassa, perunoita ämpärissä, kirveliä pesusoikossa, lipstikkaa koristepensaana ja minttua perhosten ilona.

Nolo tunnustus

Tunnustetun tulisi antaa tunnustusta muille puutarhablogeille, mutta nolona tunnustan olleeni blogirajoitteinen ja ajan salliessa lukenut lähinnä ruokablogeja, koska olen ennakkoluuloisesti ajatellut, että suurin osa puutarhablogeista keskittyy koristekasveihin. Tosin jo pikasilmäyksellä Pieneen ryytimaahan huomasin, että siellä oli puutarhuri kokenut samoja asioita Subarctic plentyn kanssa ja löytänyt hyvän chililajikkeen, ja Tontilla käydessäni innostuin orvokkien viljelystä (voi ne koristekasvitkin näköjään inspiroida!). Haastan nyt siis itseni etsimään puutarhablogeistakin suuhunpantavaa.