tiistai 23. maaliskuuta 2010

Ne kasvaa sittenkin!

Nyt on todistettu, että kaikki puutarhakirjat ja -lehdet on väärässä! Niissä aina kehotetaan istuttamaan siemenet laihaan multaan ja välttämään taimien lannoitusta, mutta eihän taimet sillä metodilla mihinkään kasva. Kolmisen viikkoa olen kastellut tomaatteja, munakoisoja, chilejä ja paprikoita lannoitevedellä, ja tomaatit on kasvaneet jo hurjiin mittoihin ja munakoisot terhakoituneet. Chilit ja paprikat vielä möllöttävät vanhoissa mitoissaan, mutta eiköhän nekin kohta tajua joutuneensa lannoitetuiksi. Tässähän saa piakkoin ruveta kylän tädeille brassailemaan yhtä hienoilla taimilla kuin heilläkin on.

Ens viikonloppuna on taas edessä multaepisodi, kun täytyy siirtää tomaatit isompiin purkkeihin. Seuraavana viikonloppuna alkaakin sitten viimeinen esikasvatusrumba, kun kurkut ja kesäkurpitsat tökätään multiin.

Jahka sää tuosta hiukan lämpenee, laitan retiisien ja salaattien siemenet kasvamaan kasvihuoneeseen kuplamuovin alle. Hyvinä vuosina siihen on päästy jo näihin aikoihin, mutta tänä vuonna taitaa kasvatuksen aloitus mennä huhtikuulle, kun vielä on luvattu kireitä yöpakkasia. Toukokuinen sadonkorjuu jää siis haaveeksi.

3 kommenttia:

  1. Saitko Kauppilan taimikuvaston? Magnolioissa löytyy. Kokeiletko? (On sulla kuitenkin niitä suojaisia nurkkauksia siellä!)

    VastaaPoista
  2. Just olin tulemassa blogaamaan aiheesta :-D

    VastaaPoista