torstai 10. kesäkuuta 2010

Terttua pukkaa

Patsastelin eilen kasvarissa, ja mikä osuikaan silmään: vuoden eka tomaattiterttu! Ihan salaa olivat tomskut popsahtaneet esille, sillä alkuviikosta varkaita napsiessani en noita vielä nähnyt. Lajikkeesta ei ole aavistustakaan, kun aurinko oli haalistanut taimikyltit, mutta joku tavistomaatti tuo on. Sinänsä kyllä työvoitto, koska tomaattien taimet olivat pitkään tosi huonokuntoisen näköisiä, eivätkä ne vieläkään terhakkuudellaan vakuuta.

Myös kesän eka chili kiemurtelee vihreänä kukkapurkissa. Perheen chef odottaakin sen kypsymistä jo malttamattomana, sillä viime vuoden chilit loppuivat maustekaapista pari viikkoa sitten. Eilenkin piti jättikatkiksiin tehdä tulisuutta cayennepippurin avulla, kun ei vielä ole omaa tulta saatavilla.

Vihannespunkit on ainakin toistaiseksi lannistettu 6-0. Kiitos kuuluu Neudorfin tymäkälle suihkeelle. Kasvarissa alkaa siis näyttää jo melko hyvälle. Munakoisoja ja kesäkurppareita en uskalla vielä kasvarista ulos nostaa, sillä ens viikoksi on luvattu inhaa keliä. Toistaiseksi mahtuvat hyvin elämään kasvarissa, joten pitäköön siellä hauskaa vielä jokusen viikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti