perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pihapapuja

Kuten armaisan lankoni blogissa keskusteltiin, Suomesta on vaikea saada minkään valtakunnan papuja - siis tuoreita, eikä mitään tölkkikamaa. Marketeissa näkyy vain kelmuun pakattuja, eteläafrikkalaisia tai kenialaisia pavunpalkoja, jotka eivät herkuttelijaa houkuttele, ja härkäpapu on meillä eläinten rehua, eikä kelpaa ihmisravinnoksi.

Tuossa muutaman kilometrin päässä kasvaa suuret pellolliset härkäpapua. Näky on hämmentävä, kun tietää, että kaikki se herkku menee rehuksi. Vaikka tokihan se on hienoa, että edes eläimet pääsevät nauttimaan luksusgourmetista. Toivottavasti joku myös raastaa niille parmesania tai pecorinoa papuaterian päälle.

Jo ekana kasvihuonekesänä laitoin Borlottoa ja pensaspapua kasvamaan kasvariin. Keltainen vahapapu olikin ihan järjettömän hyvää ja satoisaa. Borlotto ei koskaan oikein kasvarissa viihtynyt, joten muutaman vuoden jälkeen lopetin sen kasvattamisen. Pensaspapua on siitä lähtien ollut joka vuosi kasvarissa, joskus enemmän ja joskus vähemmän menestyksekkäästi.

Salkopapujen kanssa onkin sitten ollut hankalampaa.Joka paikassa sanotaan niiden tarvitsevan paljon lämpöä, joten sinnikkäästi tungin niitä kasvariin, mutta eivät ne siellä viihtyneet. Dolico del metro oli ainoa, joka teki kunnolla satoa, ja tietysti se oli sitten just se täysin mauton lajike. Tänä vuonna tuskastuin papupussieni kanssa ja heitin Blauhildet, Imperio biancot ja Cobrat pihalle. Joku niistä (juu, en tietenkään muista mihin laitoin mitäkin) innostui kovasti itämään, ja kiipeilee nyt kasvarin seinää ja papukaarta pitkin.

Tämänvuotinen ruusupapu Goliath ei tunnu kovin kiivaasti itävän. Täytynee ens vuonna palata Celebrationiin, joka teki valtavan sadon viime vuonna. Härkäpavut Medes ja Express kukkivat jo täysillä ja toivottavasti tekevät hyvän sadon. Viime kesän kuivuudessa härkäpavuista tuli tosi kuivakoita ja sitkeitä. Täytyy tänä kesänä muistaa pitää huolta myös papujen nesteytyksestä, jotta voi sitten itse nauttia niistä virkistävän valkoviinin kera.

3 kommenttia:

  1. Mä en ole onnistunut papujen kanssa koskaan. Ainoastaan viime vuonna palstalla härkäpapu tuotti pienen erän satoa. Joko kylmettyvät pystyyn, mätänevät maahan, tai eivät ehdi kukkia tai tehdä palkoja. Harmillista.

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, harmillisen hankalia kasvatettavia, kun kuitenkin maku on niin ihana.

    VastaaPoista
  3. Meillä pavut niin härkä kuin muutkin on tylysti nakattu vaan avomaalle. Itävät ehkä vähän epätasaisesti (paitsi se härkis, joka viihtyy vallan mainiosti perunain seassa) mutta satoa on saatu hyvin aina.

    Borlotin kanssa kokeiltiin kans muutamana kesänä, mutta ei kovin hääviä tulosta, joten anti olla.

    VastaaPoista