Nimi on enne

Samperin Lungo, kun sen hedelmät eivät nuorina erotu lehtivarsista. Yhtäkkiä sitä vain huomaa, että maata pitkin luikertelee jo käsivarren mittainen kurppari, ja sitten onkin kiirus sitä poimimaan. Chefin kanssa luetaan keittokirjat puhki kohdasta "courgettes" ja yritetään keksiä hyviä reseptejä. Piemontessa sain ihanan kurppariantipaston, joka olisi mahtava osata replikoida. Hyvää oliiviöljyä ja tilkkanen etikkaa siinä oli, ja jotain kivaa maustetta. Minttuakin, ehkä.

Ennenvanhaan ihmettelin, kun isosisko tuskaili valtavan kesäkurpparisadon kanssa, ja puutarhakirjoissakin varoitellaan, ettei kannata istuttaa kuin 1 kurpparipuska vuodessa, kun sen sadosta riittää mainiosti koko perheelle. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut sadon kanssa ongelmia; pikemminkin ollaan jouduttu odottelemaan kurppareita ja tuskailemaan, kun niiden päät alkaa mädätä ennen kuin ehtivät ruokapöytään. Lämmin ja sateinen kesä lienee aiheuttanut sen, että nyt riittää kurppareita koirille soseutettavaksi asti.

Eilen tehtiin kurpparista, pastasta ja pancetasta carbonara, eikä yhtään ihmetelty, miksi The River Café pitää Lungoa parhaimpana kurpparina. Tekstuuri säilyy miellyttävänä, maku on mukavan pähkinäinen, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Tästä taitaa tulla meidän vakikurppari.