Rooma vs Firenze

Sentään jotain positiivista tähän murheelliseen kesään: fenkoli onnistui! Nyt sitä vasta tajuaa, miten onnen potkima sitä puutarhan alkuaikoina oli: kainalossa oli törkeän nuori jamppa (nyt se on jo vajaa nelikymppinen!), tuholaisia ei ollut (jopa ruusukaali onnistui ekana vuonna!) ja kaikki siemenet tuotti satoa pelkästään tyrkkäämällä ne multaan. Fenkoli oli niin takuuvarma, että sitä tarjottiin joka aterialla balsamicossa uitettuna.

Muutaman vuoden päästä fenkoli osoitti nirppanokkaisuutensa, kun se pullukoiden sijaan kasvatti vain pitkiä kuikeloita, joita sitten nokkaa nyrpistellen silputtiin salaatteihin. Viime vuonna ei maailmalta löytynyt kuin yrttifenkolin siemeniä, joista ei kasva mötiköitä ensinkään, vaan pelkästään tillimäistä hörsylää.

Paolo Arrigon kirjassa mainittiin, että fenkoli tarvii paljon valoa, joten istutin sitä tänä vuonna erityisen valoisaan paikkaan - kunnes taustalla oleva aronia ja vieressä kasvava herne päättivät luoda synkän varjon fenkolin ylle. Sen verran valoa jostain onneksi siivilöityi, että fenkoli jaksoi kasvattaa muutaman ison mötikän kuikeloiden rinnalle.

Arrigo on sitä mieltä, ettei fenkolia edes kannata kasvattaa, kun se on kovin hankala, mutta tyypillä ei selvästikään ole pohjalaista geeniperimää. Fenkoli on niin upean makuinen vihannes, että varmasti kasvatan sitä niin kauan, kuin toimistorotan selkä taipuu istutuspuuhiin. Di Firenze näyttää olevan se lajike, joka on parhaimman sadon ja valkoisimmat mötikät tuottanut. Tämän vuoden merkki on Romanesco, joka tekee myös hyvin maukkaita, tosin vihreitä (ei väri fenkolia pahenna), mötiköitä.

Fenkoli on valitettavasti yksi niistä vihanneksista, joita ei ikinä selvin päin voi kaupasta ostaa. Muutaman kerran olen himoissani sortunut marketin fenkoleihin vain todetakseni, että ne ovat pelkkää selluloosaa, joissa ei ole minkään valtakunnan makua. Kuten tomaatit, kurkut ja parsat, fenkoli kelpaa ihmisravinnoksi ainoastaan itse kasvatettuna.