perjantai 3. kesäkuuta 2011

"#%!:t kasvaa

Yhdeksän vuotta siihen meni, mutta nyt voi jo sanoa, että kyllä ne "#%!:n kasvit oikeasti kasvaa. Monta vuotta meidän tontti oli pelkkä tyhjä ja tasainen lätty, jossa joka ikinen taimi näytti tulitikun mittaiselta risulta. Nyt on ruusurinteessä enemmän ruusuja kuin horsmaa ja aroniarinteessä enemmän aroniaa kuin leskenlehteä.

Tontin reunamille muka kamalan kauas toisistaan istutetut pensaat ovat jo niin limittäin ja lomittain, että jouduttiin luigi della casan kanssa siirtämään muutama isohko pensas paremmalle paikalle, jotteivät vallan tukehdu toisiinsa. Tukkakoira oli tietysti siirto-operaatioissa mukana kaivamassa, syömässä oksia ja juuria, ja haaveilemassa kompostimullasta, jota pensaiden juurille tungettiin.

Ekojen asukkaiden istuttama angervo on vallannut kompostinurkkauksen, ja mustaviinimarjapuskat ovat niin isoja, että niiden alta nurmikko on viimeinkin tukahtunut. Keltakirjokanukat kohta peittävät viimeisenkin näkymän naapuriin, ja hirvien kertaalleen syömät terijoensalavat ovat muhkeita palloja. Juhannusruusukin on antanut periksi ja alkanut kasvaa.

Melkein tää kohta alkaa näyttää puutarhalta. Mutta ei istutus tähän vielä lopu. Sillisalaattius alkaa jo vähän nyppiä, joten täytyisi keksiä puutarhaan joku toistuva teema (siis muukin kuin että yksikään kasvi ei ole sama tai edes saman värinen), jolla sitoa kasvit yhdeksi kokonaisuudeksi. Joku matala pensas, joka menestyy tiukassa savessa? Helppo perenna pensaiden juurille? Toistaiseksi istutuksia näyttää sitovan vain vuohenjuuri.

2 kommenttia:

  1. Ai vaan 9 vuotta?! Mulla menee varmaan kuule tuplat että mun kentura näyttää joskus puutarhalta.

    Kiva blogi sulla, monet naurut tässä viinilasin kera sain nauraa :)

    VastaaPoista
  2. Juu, ei tämäkään piha hehku vielä sellaista romanttista ja tuuheaa vehreyttä, mutta sentään nuo jänisten ja myyrien nakertamat puskat on jo ihan pensaan näköisiä. Ja just kun sain ekan luumupuun tuottamaan satoa, niin eiköhän se kuolla kupsahtanut. Seuraavaan satoon menee sitten tietysti toiset 9 vuotta...

    VastaaPoista