Seeds of Italy

Puutarhalehti yllätti puutarhurin! Muina naisina istahdin työpäivän päätteeksi sohvalle Kitchen Gardenin kanssa, ja siinä olikin todella mielenkiintoinen ja inspiroiva artikkeli Seeds of Italyn omistajasta Paolo Arrigosta.

Monesti olen Seeds of Italyn sivuja käynyt pläräämässä, mutta aina on iskenyt ennakkoluulo päälle: eihän Välimeren kasvit meillä menesty. Arrigo näpäytti artikkelissa rajoittuneita puutarhureita: Italia on paljon muutakin kuin lämpöä ja merenrantaa. Venetossa oli viime talvena ollut -47C! Seeds of Italyn siemenet kasvavat kuulemma hyvin kylmässäkin ilmanalassa.

Arrogo näpäytti puutarhureita myös siitä, että me kasvatetaan vuodesta toiseen massatuotettuja, globaaleja lajikkeita. Italiassa kun kaikki on alueellista: Parmassa kasvatetaan pyöreitä kesäkurpitsoja, jotka täytetään alueen juustolla ja kinkulla ja paahdetaan uunissa. Rooman kesäkurpparit poimitaan pieninä, jolloin niissä on vielä kukka kiinni. Bolognan ruokaihmiset kasvattavat suuria kesäkurppareita, joista saadaan isoja viipaleita friteerattaviksi.

Johan tässä omatunto soimaa niin, että täytyy oikein ajan kanssa mennä katsomaan, mitä siemeniä maailman vanhimmalla perheyrityksellä, Franchilla, on tarjottavana.

Eikä siinä kaikki! Paolo Arrigo on tehnyt kirjan aiheesta "Näin kasvatat italialaista ruokaa". Pakko ostaa se hetimiten Amazonilta. Kalliiksi tulee tämä harrastaminen.

Vähän vaan kurkkasin

Kitchen Gardenissa jo kovasti odoteltiin syksyn siemenluettelojen ilmestymistä, ja kieltämättä itsekin olen salaa antanut yhden aivolohkon haaveilla Thompson & Morganin uudesta luettelosta.

Marraskuu on hyvää aikaa keskittyä seuraavan vuoden sadon suunnitteluun, kun ei ulkoa enää saa nyhdettyä mitään suuhunpantavaa. Kyllä mä silti kävin tänään ihan vain pikkuisen kurkkaamassa, mitä kaikkea kivaa siemenlaatikoista löytyy. Ja laskeskelin, että reilun 3 kk:n päästä saa alkaa jo esikasvatella paprikoita, chilejä ja munakoisoja. Mutta en mä sentään vielä raahannut esikasvatuskennoja esille ;-D

Psyykkaan itseäni kovasti karskiutumaan somia siemenpussukoitani kohtaan, jotta raaskin heittää pois sellaiset, joita ei kannata huonon sadon tai maun takia kasvattaa. Tai ehkä niille sen verran vois antaa armoa, että roiskaisee siemenet johonkin tontin nurkkaan ja antaa darwinismin hoitaa loput.

Täytyis kehittää joku fiksu systeemi mielenkiintoisten lajikkeiden muistamiseen. Puutarhalehdissä on aina kuvauksia erityisen maukkaista lajikkeista, mutta eihän niitä muista sen jälkeen, kun on lehden laittanut kiinni. Pitäisi heti kirjoittaa lajikkeen nimi ylös tai merkata tarralapulla lehden sivut, joissa hyvistä lajikkeista puhutaan.

Aprikooseja tundralle

Kuva on pari päivää vanha: oikeasti noiden kasvimaiden päällä on jo lumipeite. Piti vain postata kuva tänne, jotta muistan keväällä, että tuon vasemmanpuoleisen lootan puoliväliin asti on istutettu valkosipuleja. Harakat siellä kävi jo toiveikkaina kaivelemassa, mutta näköjään valkosipuli ei heidän suosikkeihinsa kuulu, koska saatuaan yhden kynnen ruovittua esille lopettivat urakkansa siihen.

Uskaltauduin vielä kaapimaan kompostista loputkin jätteet jälkikompostoitumaan kasvimaiden uumeniin. Jotenkin sitä jo odotti, että maa olisi jäässä, mutta hyvin lapio vielä multaan upposi. Madot kylläkin vaikuttivat kovin kohmeisilta.

Vapaapäivän pitkän aamiaisen kruunasin makaamalla sohvalla 2 koiran, teemukin ja Gardeners' Worldin kanssa. Meinasi mennä tee väärään kurkkuun, kuin luin, että aprikoosipuut kestävät -30 C:n! No okei, on meillä aika usein pakkasta tuon ylikin, mutta eihän tässä puutarhuri voi muuta kuin suunnata ens keväänä Kauppilaan. Se lienee ainoa paikka Suomessa, josta voi edes kuvitella saavansa aprikoosipuita. Mikseikähän niitä ole aiemmin tänne tuotettu?

Hei, puutarhaliikkeiden tädit! Vaikka tämä maa on elinkelvoton ja masentava, ei teidän taimipihojenne tarjonnan tartte olla samanlainen.

Toiseksi viimeiset

Järkyttävän kylmän pohjoisviiman viuhuessa käytiin naukserin kanssa nostamassa viimeiset palsternakat kasvimaasta. Maa oli niin kylmää, että parin nykäisyn jälkeen täytyi jo juosta sisälle lämmittämään käsiä vesihanan alla. Muutama juuri oli ulottunut savimaahan asti, joten tartti käydä pyytämässä macho-luigi vetämään ne irti, kun puutarhurin haba ei riittänyt.

Naukserin kanssa siirryttiin sitten tyhjentämään perunapenkkiä, mutta siellä olikin vielä niin paljon perunaa, että parilla talikon kauhaisulla saatiin tarpeeksi perunaa ruokapöytään. Onneksi ens viikoksi on luvattu lämpimämpää, joten ei tarvi pelätä, että maa ehtii jäätyä ennen loppujen perunoiden nostamista.

Kun perunat on saatu napsittua talteen, jäljelle jää vain tuppo silolehtipersiljaa ja pari puskaa salviaa ja timjamia. Sitten nekin peittyvät lumeen, ja puutarhurin täytyy yrittää keksiä jotain siistiä sisätyötä. On tää karu maa puutarhureille ja chefeille.

Kasvualustat vaihtoon

Kasvimaalaatikot ovat olleet hyvä ratkaisu laiskahkolle puutarhurille: kasvualusta on ollut upouusi ja täten myös rikkaruohoton. Raksavastaavalle ne sitävastoin ovat tuottaneet runsaasti työtä, kun joka vuosi kasvimaa laajenee vähintään yhdellä laatikolla. Mutta kun vaimo tahtoo, ja happy wife = happy life.

Nyt alkaa vanhimpien laatikoiden kasvualusta olla jo niin juolavehnän, ohdakkeen ja vesiheinän peitossa, että ens keväänä on edessä multien vaihto. Kompostin lisäämisestä huolimatta tuntuu myös siltä, että kasvualusta on menettänyt tehoaan, kun ei vanhoissa penkeissä oikein mikään jaksa kasvaa.

Jos keväällä iskee megalomaaninen tarmonpuuska, vois vanhimmasta penkistä siirtää timjamin, oreganon ja ruohosipulin uuteen paikkaan, ja yrittää samalla putsata niiden juurelta juolavehnät pois. Samalla sais niiden vanhan kasvupaikan kaivettua ylös ja laitettua sanomalehteä pohjalle estämään leskenlehtien ja ruusujen tunkeutumisen kasvimaalle. Tietysti tarmonpuuska vois iskeä jo nyt, mutta FMI on luvannut lunta loppuviikolle, joten mahtaneeko maa enää sitten olla muokkauskelpoista.

Roosahelttainen herkku

Oltiin jo chefin kanssa luovuttu toivosta löytää tänä vuonna kuusiherkkusieniä, kunnes sattumalta silmä osui polun vieressä möllöttävään valkolakkiin. Pikainen nuuhkaisu varmisti lajinmäärityksen oikeaksi: anis tuoksuu.

Chef sai kuningasidean: kun kerran muutkin sienet tuntuvat kasvavan samalla linjalla lajitoveriensa kanssa, kenties kuusiherkkusieniä löytyisi lisää, jos kävelisi suoraa linjaa pitkin. Ja niinhän siinä kävi. Herkkusieniä oli pulpahdellut pintaan useassa paikassa, melkein 2 kk myöhempään kuin normaalisti.

Kotona sienet heitettiin pannulle sipulin, valkoviinin, kerman ja persiljan kera. Kerrassaan jumalainen muhennos, jota syödessä alkoi ylä-C soida päässä. Dolce vita!

Suljettu osasto

Luigi della casa värkkäsi rouvalle toisenkin pergolan. Nyt on keittiöpuutarha aidattu muusta pihasta ruokaihmisten privaatiksi temmellyskentäksi. Kyllä Alan Titchmarsh oli oikeassa sanoessaan, että iso piha pitää jakaa erillisiksi tiloiksi. Pihaan tulee ryhtiä ja jännitettä, kun ei kaikki ole tasaista, kerralla nähtävää plättyä.

Täytyy keväällä keksiä tuotakin pergolaa kiertämään jokin kaunis köynnös. Ja nyt tietysti ois vielä mahkuja istuttaa muutama tulppaani tolppien juureen tuomaan väriä kevääseen. Aamun pimeydessä visioin pergolaan myös kynttilälyhdyn killumaan ja tuomaan romanttista valoa.

On se hyvä, että ihmisellä on oma raksaluigi, niin saa pihaan kaikkea kivaa ja jännää, eikä tarvi olla vain oman mielikuvituksensa varassa.