Ens kesän teema sen kuin laajenee. Ensin oltiin vain rustiikkisia; sitten lisättiin mukaan vielä viininpunaista väriä. Mutta eihän ruoka ole mitään ilman erilaisia suutuntumia! Niinpä sileiden sokeriherneiden joukkoon lisättiin rosoa ja rupea chefille kesän ruokahaasteeksi.
Seeds of Italyn kesäkurppari Rugosa friulanaa piti tilata jo viime vuonna, mutta se unohtui kyydistä. On kuulemma rumuudestaan huolimatta makoisa. Haluan tosiaankin nähdä tuon kelmeän olmin livenä kasvamassa kasvimaalla (vaikka lupasinkin, että viime kesän jättimäisen kesäkurpitsasadon jälkeen en laita kasvimaalle kuin 1-2 yksilöä kasvamaan).
Ja kun chefin kanssa päästiin tänä vuonna viimeinkin selville kurpitsan syvimmästä sielunelämästä (ikinä en ole noin hyvää risottoa syönyt!), ostoskoriin päätyi myös venetsialaista rupea Marina di chioggian muodossa. Eikä tuo papu Anellino giallokaan siitä sileimmästä päästä ole.
Ostoskoriin päätyi myös sinappia, krassia, fenkolia, borlottoa, kyssäkaalta....
tiistai 20. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Tavarajoulu
Ehtihän ne jouluksi kotiin! Ja saivat postilaatikossa kylmä- ja kosteuskäsittelyn, kun räntää oli päässyt luukusta sisään. Kauhea pettymys, kun suurin osa pussukoista oli geneerisiä T&M -pusseja, eikä niissä ollut nättiä kuvaa. Eihän tuollaiset houkuttele mitään kasvattamaan, ja epäkäytännöllistäkin, kun joutuu takaa lukemaan, mitä siemeniä pussukan sisällä oikein on. Kuvasta sisällön huomaisi kertasilmäyksellä.
Mutta uudesta Shirazista olen ylpeä. Nyt sitä rummutetaan joka lehdessä, kun se on T&M:n vuoden 2012 vihannes (jotenkin musta tuntuu, että tällä työ- ja YT-tahdilla meikäläinenkin kohta ansaitsee saman tittelin...). Toivottavasti se viihtyy meidän pihassa ja tuottaa paljon sattumia salaatteihin ja wokkeihin. Ja toivottavasti naukseri suostuu tummanpunaisia sokeriherneitä syömään - naukserin takia kun meillä sokeriherneitä lähinnä kasvatetaan. Mikä sen kivempi ääni kesäpäivässä kuin herneen rouskuminen partaisessa kuonossa.
Tarkkasilmäisimmät varmaan huomaavat kuvasta pussillisen San Marzanoa. Kitchen Garden se siellä osoitti kohtalon ivaa sujauttamalla pussin lehden mukaan joululahjaksi. Eihän sitä murheenkryyniä mulla ollutkaan ennestään kuin 3 pussia. Joudun siis kasvattamaan sitä ainakin seuraavat 5 vuotta, kun en henno kuitenkaan heittää siemeniä pois.

Pinkki joulu
Luigi della casa tahtoi taloon hyasintin tuoksua, joten kurvasimme kaupan pihaan ja kipitimme kukkaosastolle. Oi, mikä valikoima! Viherturaajalla oli ollut jo pitkään iili saada pinkkejä joulutähtiä, ja löytyihän niitä punaisten ja valkoisten joukosta. Samalla osui katse noihin pinkillä sudittuihin valkoisiin versioihin, joten niitäkin lennähti ostoskärryyn. Ja yks oikein tummanpunainen. Ja amaryllis. Ja sitten niitä hyasinttejakin.
Eikä siinä vielä kaikki: me saatiin palvelua :-0 Ystävällinen kukkatäti huikkasi pakkaavansa kukat valmiiksi, eikä ilmekään värähtänyt, kun lastasin tiskille kukan toisensa jälkeen.
Nyt on pöydät ja ikkunalaudat kukkasia täynnä. Hyasintteja tosin täytyy urakalla kastella, jotta aukaisevat kukkansa ja alkavat levittää joulun tuoksua. Sitten kun chef vielä kerkiäisi työkiireiltään suunnitella joulun menun (savukalkkuna on jo tilattu), oltaisiin yhtä kauppareissua vaille valmiita talvipäivänseisauksen juhlaan.

torstai 8. joulukuuta 2011
Laventelia hangessa
Ja muita välimerellisiä ihmetyksiä. Siskolla kukkii (!) rosmariini parvekkeella, ja meidän laventeli (on siellä pieni rosmariinikin samassa ruukussa) sen kun sinnittelee ruukussaan terassilla, vaikka lämpötila on jo käynyt -10:ssä. Vähän eksoottisempia joulukukkia siis tänä vuonna.
Vielä eilen chef talikoi perunoita lumen alta ja tarjosi niitä chilimajoneesin kanssa. Maku oli yhä kohdillaan.
Kitchen Gardenin mukaan kaikki itseään kunnioittavat puutarhurit tarjoavat joulupöydässä tuoreita palsternakkoja omalta kasvimaalta. Kyllä mä muutaman luirun jätin kasvimaalle ens kevättä varten, mutta eiköhän maa jäädy jouluun mennessä. Eikä niistä luiruista ruuaksi asti olisi kokonsakaan puolesta. Mutta tietysti jos kunnioitus on niistä kiinni, niin tokihan sieltä muutama tahmainen Gladiator täytyy joulupöytään tuoda.
Viimeinen savoijinkaali jäi myös lumen alle. Hyvin sitä näköjään tottui kuraan ja sateeseen, kun ei sen tarkemmin pitänyt sadostaan huolta. Kaali oletettavasti tosin pärjää lumen alla, mutta pitää silti se käydä poimimassa ennen kuin jänikset ehtii apajille.

perjantai 25. marraskuuta 2011
Joulujuhlat tiedossa
Meiliin kolahti kutsu joulujuhlaan, jossa saa hehkuviiniä, panettonea ja lämpimän italialaisen tervetulon. Harmi vain, että tapahtuma on Harrowssa, eikä ihan just nyt ole menoa Lontooseen.
Seeds of Italy se siellä muistutteli olemassaolostaan (ja siitä, että mulla on vielä tomaatti Costoluto di Parma, borlotot & muut pavut ja vihreä kurppari tilaamatta).
Ajatella, jos Suomessa järjestettäisiin vastaavanlaisia tapahtumia (tai jos järjestetäänkin, niin ainakaan Mrs U ei ole ollut kutsulistalla, mikä tietysti on suuri vääryys): pääsisi kesken kamalimman vuodenajan suunnittelemaan puutarhaa ja seuraavan vuoden menua muiden hurahtaneiden kanssa. Hyvässä lykyssä kauppias voitelisi Visan vinkumaan hyvillä tarjouksilla, uusilla ideoilla ja parilla lasillisella hehkuviiniä. Tuolla konseptilla tältä akalta irtoaisi kymppi jos toinenkin.
Harmi, että Suomessa kaupallinen puutarhakausi alkaa vasta huhti-toukokuussa, vaikka lyhyen kasvukauden takia puutarhurit kaivavat esikasvatuspotit esille jo tammikuussa. Jos näistä YT:stä ei selviä työllistettynä, voisi tietysti perustaa konsulttiyhtiö "#%!:n, joka neuvoisi puutarhaliikkeitä, siemenkauppiaita ja TV-yhtiöitä saamaan maksimaalisen voiton: for fxxxx's sake, panostakaa myyntikautenne ja puutarhaohjelmien näyttö talveen, jolloin puutarhurit ovat lähtökuopissaan ja seuraavan vuoden suunnittelu ja ideointi maksimissaan. Turha tarjota meille mitään enää keväällä tai kesällä, kun me ollaan silloin jo ihan pihalla ja kasvihuoneissa, teidän ulottumattomissa. Mitä järkeä tilata tomaatinsiemeniä huhtikuussa, kun esikasvatuksen ois pitänyt alkaa jo 2 kk sitten.
Vaikka kasvukausi päättyi jo kuukausi sitten, puutarhurit eivät vetäydy talviunille. Tästä viisaudesta puutarhaliikkeet saavat maksaa 100 €. Tilinumero ilmoitetaan myöhemmin.

Rusticum rosso 2012
Thompson & Morganin "Just for you Mrs U" tarkoitti kymmenen punnan alennusta siementilauksesta. Kun kerran tässä vesisateen keskellä ei ole pelkoa siementen tahattomasta kylmäkäsittelystä Itellan huomassa, aloin nakutella tilausta.
Shirazin ja Crimson floweredin lisäksi ensi vuoden leguumeiksi valikoituivat vanhat perinnelajikkeet (juu, rustiikkia, rustiikkia) Alderman-herne ja Scarlet empire -ruusupapu, sekä uutuushärkäpapu De Monica ja hyväksi ja nätiksi havaittu parsaherne.
Vanhoista tutuista kasvariin muuttavat keväällä tomaatti Sungold, paprika Gourmet ja kurkku Burpless tasty green. Nämä on niin hyviksi havaitut, etten helpolla niistä luovu. Ja onhan ne jo rustiikkiset näillä seuduilla, jossa niitä on viljelty monta vuotta.
Maailman parhaimman pinaatin jahti jatkuu ens vuonna Apollolla, joka kenties joskus päätyy samalle lautaselle chili Pinocchio's nosen kanssa. Ja koska viime yönä näin enneunen jättimäisistä kukkakaaleista, ajattelin vielä kerran yrittää kukkakaalin kasvatusta All year roundilla. Sen luvattiin olevan helppo kasvattaa. Yeah, right.
Kukkiakin mää tilasin! Älysin yhtäkkiä, että Sweet William tarkoittaa harjaneilikkaa, jonka kukkia ja tuoksua rakastan, joten arvoin aikani lajikkeiden välillä ja päädyin punaiseen Summer sundaeen. Sarvileukoijaakin laitoin listalle, kun Appleblossom on ihanan vanhan roosa ja hörsyläinen, ja sarvileukoijien tuoksu on kesäiltaisin niin mausteisen huumaava. Onnistuin joskus saamaan Appleblossomin kasvamaan, tosin sen kauniit kukkaset peittyivät toisten kasvien lehtien alle. Tupsupäinen, hipahtava unikko Tallulah belle blush näytti sen verran hullulta, että se ansaitsi paikkansa tilauksessa. Ja keski-iän velvoittamana tilasin vielä Durange tangerine -samettikukkaa.
Yllätykseksi monessa siemenpussukassa oli kahden viikon toimitusaika, joten taitavat siemenet tulla sopivasti joululahjaksi itselle.

torstai 24. marraskuuta 2011
Ne on KAAMOSvalot
Luigi koristeli pihan ja blogin kaamosvaloilla (ne EI suinkaan siis ole jouluvalot). Valontuiketta tähän kaamokseen tarvitaankin valaisemaan savilöllöä, joka aiemmin tunnettiin nimellä "puutarha". Tehokkaasti on nurmikko rullautunut pois 12 käpälän alla ja jättänyt jälkeensä neliökaupalla tahmeaa savea.
Mutta kuukauden päästä ollaan jo kovaa kyytiä menossa taas valoa kohti, ja siitä vielä kuukausi, niin paprikat ja munakoisot sukeltavat esikasvatusruukkuihin. Maaliskuussa voi jo ehkä näkyä aurinko ja aamulla olla tarpeeksi valoisaa, jotta pystyy lukemaan Aamulehden etusivun matkalla postilaatikolta kotiin.
Thompson & Morgan pommittaa nyt tosissaan siementarjouksilla. Viimeisin "Just for you" -tarjous oli kyllä niin houkuttava, että pläräsin siemenpussukkani läpi ja kirjasin ylös mitä puuttuu. Lista (pitkä) on tuolla käsilaukussa odottamassa rauhallista hetkeä tehdä tilaus. Vaikka päätinkin ens vuoden teemaksi rustiikkisuuden, ei kai kuitenkaan haittaa tilata uutuussokerihernettä? Shiraz vain on niin hurjan näköinen ja nimeltäänkin houkutteleva. Hmm, jos teemaksi muokkautuisikin rustiikki punaviini, niin voisin tilata myös härkäpapu Crimson floweredin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)