Pussilehtiä

Brittilehdillä on ärsyttävä tapa mätkähtää postilaatikkoon muovipussiin kietoutuneena. Puutarhalehdet tosin puolustelevat tätä tapaa väittämällä, että pusseista saa hyviä "minikasvihuoneita" ruukkujen päälle. Ärsyttävää roskaa se on silti.

Eilen revin Kitchen Gardenia ulos pussistaan, kun yhtäkkiä pöydälle mätkähti pussillinen Red cherryn siemeniä. Ihan kiva joululahja, kiitos vaan. Red cherry on hyvänmakuinen ja runsassatoinen tomsku, tosin edellisvuoden lukijalahjasiemeniä mulla taitaa vielä olla samasta lajikkeesta.

Kovasti Kitchen Garden lupasi ens vuoden aikana uudistua, joten täytyy katsoa, mihin suuntaan lehti kehittyy ja sitten tilata sitä vielä toiseksikin vuodeksi, jahka ensin tekevät hyvän tarjouksen ja jahka lehti dumppaa vanhat patut pois toimituksestaan. Patut kun tahtovat ennemminkin keskittyä näyttelyvihannesten kasvattamiseen kuin maukkaisiin lajikkeisiin. Patut tuntuvat edelleen olevan sitä mieltä, että ainakin vihannesten suhteen koolla on väliä.

Kesän menu

Chef miettii par'aikaa joulun menua, kun taas puutarhurin ajatukset on jo siinä, mitä meillä syödään kesällä. Arrigon kirja on luettu ja Seeds of Italyltä hankittavat siemenet listattu. Tilausta tosin ei voi tehdä, ennen kuin Thompson & Morganin tilaus tulee, koska Visa-laskusta päätellen kaikki tilattavat siemenet eivät ole päässeet pakettiin mukaan.

Endiiviä ja purjoa nyt ainakin päätyy Seeds of Italyltä kesän ruokapöytään, ja italialaista melonikurkkua kans. Ja vaikka Genovese paras pestobasilika onkin, täytyy kokeilla myös röpeliäistä Bolloso Napoletanoa. Chef voi kietoa sen sisään hyvää mozzaa ja uittaa sitä Laudemiossa.

Tulevan kesän teema taitaakin olla "Röpeliäistä ruokapöytään", sillä mä haluan chefin kokkaavan myös kesäkurpparia Rugosa friulana.

Tuli nälkä.

Puutarhaelämäkerta

Nigel Slaterin ihanaa webbisaittia browsaillessa törmäsin jampan kirjaan Tender (joo, on jo wish listillä Amazonissa). Nigel kuvaili sitä puutarhamuistelmakseen. Ihastuttava ajatus, eikö: kuvata oma kehityskaarensa puutarhurina, ja puutarhan kehityskaari viherturaajan käsissä.

Tätä ainokaista puutarhaani perustettaessa jonkin verran pidin päiväkirjaa siitä, mitä, missä ja milloin istutettiin. Tietysti siinä vaiheessa, kun mopo karkasi käsistä, ei jaksanut enää kaikkea listata ylös, mutta olisipa hieno sellainen kirja, jossa olisi kuvat ja muistelmat joka kasvista. Ja sitten kun me lottomiljonääreinä muutetaan Italiaan, vois kirjan lahjoittaa puutarhan seuraavalle omistajalle.

Tai ehkä se ois vain masentavaa luettavaa: tuo ei menestynyt savessa, tuon söi jänis, tän söi myyrät, tän tappoi talvi, tuo kuoli muuten vain...

Luigi della casan kanssa tehtiin pari vuotta sitten Ifolor-kirja yhteisistä kodeistamme ja puutarhastamme. Oli kova työ penkoa innokkaan valokuvaajan (siis luigi, en minä) otokset kymmenen vuoden ajalta. Hauska oli kuitenkin muistella, miltä piha näytti, kun tämän keskeneräisen talon ostimme, ja miten piha on muuttunut vuosien varrella.

Ehkä joku joskus keksii, miten blogin saa printattua kauniiksi kirjaksi. Siihen kyllä sitten tulee luigin ottamat kuvat.

Lehtien havinaa

Kirjaston ohi kulkiessa tulee aina syrjäsilmällä vilaistua alati kasvavaa lehtipinoa. Syksyllä lupasin, että talven pimeydessä käyn kriittisesti läpi sekä kirjat että lehdet ja laitan kirjaston siistiin kuntoon. Mutta kun niitä on niin paljon - sekä lehtiä että kirjoja. Ihan hirveä homma!


Gardeners' Worldiä olen tilannut vuodesta 2005, joten sitä on iso pino. Ne kun on niin fiksuja, että tarjoavat rouvalle tilausta aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Mietin jo, että en tilaisi sitä enää, kun tilaus vuoden päästä loppuu, vaan alkaisin lukea vanhoja numeroita uudestaan. Puutarhurointi kun ei ole niin rakettitiedettä, etteikö samat asiat toistuisi alan lehdissä vuodesta toiseen. Uuden tilauksen tekeminen olisi rahan tuhlausta.

Vanhojen lehtien plärääminen ei kuitenkaan hirveästi innosta. Toisaalta tietty niistä vois napsia irti ja mapittaa sellaiset sivut, joissa on hyvää asiaa. Mutta sääli repiä kauniita lehtiä. Ja sääli heittää niitä keräyslaatikkoonkaan. Ehkä ne vois niputtaa ja donkata johonkin divariin? Vai harrastaako ihmiset nykyään enää divareja?

Puutarhaharrastus on hyvin moniongelmainen laji.

I'm a lady

Sain kunnian vilkaista Alan Titchmarshin uusinta Alan's garden secrets -sarjaa. Olipa taas kauniisti kuvattu ja miellyttävästi juonnettu ohjelma. Upeita puutarhoja, hauskoja vinkkejä, mielenkiintoista historiatietoa.

Se, mikä sykähdytti eniten oli kun Alan ja lady Salisbury ihastelivat kartanon ruusutarhaa, ja kumpainenkin myönsi, että ruusuista parhain on Charles de Mills. Vähänkö on meikäläisellä aatelinen maku! Toivottavasti Charles suostuu kukkimaan ens kesänä. Ainakin mummokoira on kovasti panostanut Charlesin lannoittamiseen...

Vielä kun jostain löytäisi Monty Donin Italian gardens -sarjan. Harmi, ettei BBC älyä tuottaa puutarhaohjelmiaan DVD:lle. Niitä ois niin ihana katsella näin talvella. Näköjään tuo on kuitenkin kirjana saatavilla. Tarttee ostaa se, jahka se tulee Amazonille asti.

Sisäinen nigelini

Karkaa se mopo muiltakin käsistä: uusimmassa Gardeners' Worldissä Nigel Slater kertoo keittiöpuutarhastaan. Niin on kuin peiliin katsoisi! Tyypillä on ollut puutarha kymmenisen vuotta, kuten meilläkin, ja nyt on puutarha tupaten täynnä hedelmäpuita ja marjapensaita, kun Nigelinkin mopo on pikkasen keulinut taimikaupoissa.

Nigelilla tosin kasvaa viikunoita, medlaria ja mulberryä, mistä täällä voi ainoastaan haaveilla, mutta erityisesti se kuitenkin hehkuttaa luumuja ja keltavadelmia. Ja minä olin just päässyt tekemästä mental notea, että keväällä täytyy hankkia lisää keltavadelmaa! Nigel tosin kutsuu keltavadelmaa hurmaavasti Sauternesin väriseksi vadelmaksi. Ollapa kesä ja käsissä vadelmia ja Sauternesia...

Kerrankin oli myös jutun kuvitus kohdillaan: rupisia omenoita ja kolhiintuneita päärynöitä, ihan kuin oikeassa elämässä, eikä mitään kiiltokuvakasveja. Ja jopa Hinnonmäki oli kirjoitettu oikein, ä:tä myöten.

Ainoa asia, minkä kanssa en ollut lainkaan samaa mieltä oli se, että ennen taimitilauksen lähettämistä pitää nukkua yön yli ja sitten seuraavana aamuna ruksia villeimmät itemit yli. Onko pöhkömpää kuultu! Jos ihminen haluaa ruusumantelin, on ihmisen se ilman muuta tilattava, vaikka se menestyisikin täällä vain yhden kesän.

Purjoa pöytään ja puutarhaan

Luigi della casa teki viikonloppuna herkullisen lisukkeen hirven sisäfileelle: voissa ja Noilly Pratissa uinutta purjoa. Aivan järisyttävän hyvää.

Kun on koko syksyn taas lukenut puutarhalehdistä brittien hehkuttavan purjosatoaan ja siitä tehtyjä ruokia, täytyi ostoslistaan lisätä vielä purjon siemenet. Joskus aikojen alussa kokeilin purjon kasvatusta, ja totesin, että ei ole meikäläisen puuhaa: ensin pitää esikasvattaa sellaista rairuohon näköistä huitulaa, ja sitten jollain ilveellä saada se istutettua kasvimaalle ja vieläpä kasvamaan taivasta kohti, eikä maata pitkin. Ihan mahdoton harjoitus.

Naapurin mummo sanoi kasvattavansa purjoa menestyksekkäästi kasvihuoneessa, mutta sinne on hankala saada tarpeeksi suurta kasvualustaa, jossa mahtuisi kasvamaan useampi kuin yksi purjo. Ehkäpä luigin virittämät harsot tarjoavat vastauksen tähänkin ongelmaan. Harson alla ei tuuli pääse huituloita riepottelemaan.

Nyt täytyy vain odotella Thompson & Morganin seuraavaa alennustarjousta. Sitten menee King Richard tilaukseen - noin mahtavannimisen purjon täytyy tököttää ylväänä jopa meidän pihassa.