keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Makeuden määrä

Maissia on vaikea kasvattaa, kun se ei tahdo ehtiä kypsyä meidän lyhyen kasvukauden aikana, mutta kun Ulla tahtoo.

Puutarhakirjoissa itsekasvatettua maissia kuvaillaan ylisanoin, ja etenkin se fakta, että maissin sokerit alkaa muuttua tärkkelykseksi sillä sekunnilla, kun tähkän poimii, herättää sekä nälkää että uteliaisuutta. Jos kerran kaupan maissit ovat niin makeita, millaiselta mahtavat oman pihan maissit maistua, kun ne saa minuutissa donkattua korresta grilliin.

Viime vuonna esikasvatin Northern extra sweetiä hiukan liian aikaisin, ja tuloksena oli pelkkiä honteloita korsia, jotka taittuivat helposti. Sinänsä se ei haitannut, sillä korret joutuivat hallan kouriin. Ensimmäisestä hallasta ne selvisivät, mutta toisesta eivät.

Muutaman siemenen laitoin suoraan kasvimaahan ja sainkin aikaiseksi pari tähkää, mutta ne eivät ehtineet kypsyä. Toivottavasti tänä vuonna on paempi tuuri säiden suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti