Kärsimätön äippä

Tältä varmaan teini-ikäisten vanhemmista tuntuu. Odotan jo kovasti, että saan tilaa vievät honkkelit pois kotoa aikuistumaan kasvihuoneen puolelle. Kodinhoitohuoneessa joutuu sipsuttamaan sivuttain tomaatintaimien lomassa ja suihkussakin on seurana laatikollinen esikasvatuksia. Keittiössä on onneksi enää vain yksi taimitarjotin tukkeena.

Tomaatit alkaa näyttää siltä, että niiden pitäisi päästä isompiin astioihin kasvamaan, mutta hirvittää niitä tuonne yöpakkasiin pistää, vaikka kasvariin kyllä saa lämmityksen. Kaipa sitä on tartuttava aviomiehen tarjoukseen lähteä kaatopaikalta lapioimaan kompostimultaa, ja laitettava tomaattilapset maailmalle. Itselle on samalla laitettava mental note: tilaa syksyllä ens kevään mullat. Näin parhaimpaan multa-aikaan meidän tiellä on sen verran tiukka painoraja roudan takia, ettei yksikään multafirma uskalla meille kamaa toimittaa. Sinänsä kyllä mahtavaa, että multafirmoja on nyt joka oksalla, eikä tarvi hoitaa bisneksiä sen yhden ainoan kanssa, joka ei ikinä toiminut sovitulla tavalla.

Huomaa hyvin, että eilen oli kevään eka lämmin päivä: kaikki pihalliset naiset pitelevät selkäänsä. On näköjään monessa kukkapenkissä vietetty aikaa epäergonomisessa asennossa. Itsekin käytin maan kosteuden hyväkseni ja revin antaumuksella rikkaruohoja. Miten tyydyttävää, kun mullasta irtautuu pitkä piuha juolavehnän juurta!

Nurmikon lisäksi kukkapenkit on kyllä puutarhan vaativimmat hoidettavat. Kauheasti kitkettävää ja ruopsutettavaa. Vuosikausia saa istuttaa uusia kukkia ja siirrellä vanhoja paikasta toiseen, kunnes kukkapenkki alkaa näyttää hyvältä. Sitten siellä joku pirulainen riehaantuu kasvamaan liikaa ja tukahduttaa muut alleen. En ymmärrä, millä ihmeen ilveellä saan pikkutalvion ja suikeroalpin pois kukkapenkeistä. Keittiöpuutarha on ihanan helppohoitoinen: sen kun vain tyrkkää siemenet multaan, syö kasvit pois ja kääntää maan. Ja seuraavana vuonna sama uusiksi.