Kärryllinen onnea

Joillakin vain on ihana aviomies. Viikonloppua kohti mentäessä parempi puolisko päätti, että on aika viedä vaimo Plantageniin, kun puutarhuri on joutunut koko talven kärvistelemään hangen keskellä. En tietenkään vastustanut moista ehdotusta, vaan lähdin matkaan "lompakko auki" -asenteella.

Heti, kun ovesta päästiin sisään, oli vastassa ihanat jalopelargonit, joita rakastan hankkia joka kevät. Niitä lähti mukaan 4. Sitten törmättiin kerrankin kuivissa tiloissa säilytettyihin kompostikuivikkeisiin (normaalisti puutarhaliikkeissä ne ovat koko vuoden ulkona, mikä tarkoittaa sitä, että tähän aikaan vuodesta ne on jäässä ja sulatessaan läpimärkiä). Kun tarkoitus oli tänä viikonloppuna kääntää komposti, napattiin kuivike kärryyn mukaan.

Seuraavassa laarissa oli erilaisia tarjousorvokkeja. No, jos kerran halvalla saa, niin kärryyn vaan! Etupihan ruukkuihin lähti isoja punaisia ja terassille pieniä oransseja. Tarkkaavainen lukija tietysti tällä kohtaa hämmentyy värivalinnoista. Jep, sisäinen hannelelaurini intoutui toteuttamaan itseään, ja kotiin päästyäni huomasin jälleen kerran, etteivät värit soinnu yhteen. Mutta pääasia, että on väriä, eikö?

Aviomies vielä hemmotteli vaimoansa pinkeillä puutarhakengillä (ihan kuin Louboutinit!) ja hellehatulla (jotenkin Chanelin tyylinen, vaikka hinta oli 3 €). Eikä aviomieskään kuivin suin jäänyt: Plantagenissa oli hyvä valikoima grillaustarvikkeita, ja viimeinkin löydettiin tarpeeksi iso halsteri. Lisäksi annoin periksi altakasteluruukuille, joita parempi puolisko on halunnut viimeiset 10 vuotta. Jamppa kun osasi hyvin perustella hankintaa sillä, että ruukkujen väri sopii terassille, eikä vaimoparan tartte koko ajan olla kastelemassa yrttejä.

Oli tälle päivälle toki myös tragediansa. Yksi kukkapenkki oli sen verran sulanut, että pääsin perkaamaan kuolleet kasvinosat pois. Iiristen lehtien alta paljastui karmea näky, jota olen tukka pystyssä odottanut viimeiset 3 vuotta: 2 lehtokotiloa! Tosin onneksi vainaita - joku oli nokkinut etanat itsensä kuorien sisältä. Mutta nyt niitä on siis sitten meilläkin. Valtava kolonna on pikkuhiljaa lähestynyt, ja viime syksynä niitä oli muutaman sadan metrin päässä. Tänä vuonna saadaankin olla tarkkoina, ettei sato mene parempiin suihin. Varovaisia saavat kotilotkin olla, sillä eikös ne ole syötäviä?