Kuulumisia kasvimaalta

Syyssatoa on vielä mukavasti saatavilla kasvimaalta. Punajuuret ja palsternakat pullistelevat mullasta, jonkin verran ehkä saadaan savoijinkaalta, korianterit, kirvelit, tillit ja persiljat makustavat ruuan kuin ruuan.

Heinäkuun lopulla olisi pitänyt olla rohkeampi syysistutusten kanssa ja laittaa yrttejä tulemaan reilummin, ja myös salaattia, vaikka tuolloin salaattia kasvoikin yllin kyllin. Ne salaatit ehtivät jo ruveta pukkaamaan kukkavartta ja muuttua puiseviksi.

Pinaatti on näköjään pitkän päivän kasvi, joten sen syysistutus ei onnistunut: muutama lehti nousi maasta, mutta kasvi alkoi heti kukkia. Retiisi sen sijaan tuo mukavia kevätmuistoja aamiaispöytään. Istapp jaksoi yllättäen kasvaa, vaikka kirpat sillä juhlivatkin niin, että lehdet muistuttivat elokuussa haurasta pitsiä. Jotenkin lohdullista, että sama kasvi, joka aloitti kevään, päättää myös syksyn.

Sipuliviikonloppu

Kauppilan tilaus saapui viime viikolla, ja yllätyksekseni huomasin, että olin tilannut ihan sikavähän valkosipuleita. Haaveet valkosipulipenkistä oli romuttua tyystin, kunnes Puutarha-Matti tuli hätiin järisyttävän kalliine talvivalkosipuleineen.

Tämä viikonloppu onkin mennyt istutusten merkeissä. Kriikunapuun ja Charles de Millsien alle istutin oransseja tulppaaneja, joista jo yhden ehti orava kaivaa ylös ja makustella nurkasta. Etupihan kukkapenkin etualalle donkkasin kerrotut liljat, joiden sipulit tosin olivat aika huonon näköisiä. Lintujen ruokintapaikan alle istutin idänsinililjoja, ja aronioiden tyveen krookuksia ja minihyasintteja.

Samaan syssyyn istutin sitten valkosipulitkin, vaikka ensin aioin laittaa ne samaan kasvimaahan valkosipulinsiemenien kanssa, jahka chef olisi saanut kokattua siinä kasvavat palsternakat. Kevät-Ullan on syytä muistaa, että maissipenkin oikealla reunalla kasvaa valkosipulinsiemenet ja jeerapenkki on puoliväliin donkattu täyteen valkosipulia. Ettei taas käy niin, että keväällä tulee täpinöissään istutettua kaikkea toistensa päälle tai kaivettua valkosipulit kokonaan ylös.

Omenat aidan takana

Henkilöllä on järkyttävän kauhea omenakateus :-/ Naapurin omenapuussa kasvaa isoja ja tummanpunaisia omenoita, jotka näyttää ihan kaupan jouluomenoilta. Monta kertaa päivässä pysähdyn ihailemaan puuta, joka notkuu omenoiden painosta. Koskaan en ole nähnyt kenenkään pihalla kasvavan noin valtavan suuria ja noin syvän punaisia omppuja. Mikähän ihme lajike se on? Haluan ehdottomasti meidän pihalle samanlaisen!

Onhan nämä meidän kaneliomenat ihan nättejä nyt, kun ovat vähän saaneet punaa poskiinsa, mutta jos vaihtoehtona on omistaa tuollainen räväkän diivan näköinen omenapuu, niin totta kai sellainen pitää saada! Kunpa vain uskaltais yön hämärissä hiipiä naapurin puolelle tsekkaaman puun yksityiskohdat, jotta vois sitten googlettaa mahdollista lajiketta. Ja ehkä ottaa pienen maistiaisen. Mutta kun niillä on iso rottweiler.

Tikapuilleko?

Nii, on meillä sit vielä tämä punaluumu, joka kans pukkaa kilokaupalla hedelmää, joten erinäiset luumureseptit ovat tosiaankin hakusessa. Kivasti kypsyvät hiukan myöhemmin kuin siniset luumut, joten ihan samalla sekunnilla ei tarvi työstää hirmuista määrää luumuja.

Sinikka on naimisen peruja, vai pitäisikö sanoa vanhenemisen peruja, sillä saimme sen miehen isoäidin pihalta, kun mummu kuskattiin palvelutaloon. Punaluumu on sen sijaan ihan itse ostettu, kun puutarhuri on niin perso kaikelle punaiselle.

Maultaan nuo punaiset ei ole niin makoisia kuin siniset, mutta sen verran hyviä kuitenkin, jotta ansaitsevat paikkansa pihan perukoilla. Ampiaiset tosin tykkäävät kummastakin yhtä paljon. Punainen versio on puuna korkeampi, joten luumut kasvavat ikävän korkealla. Putoaakohan ne sieltä hyväkuntoisina alas vai tartteeks mun lähteä kiipeilemään...

Taistelu sinikoista

Yhtäkkiä luumut olivatkin kypsiä, joten käytiin kilpaa ampiaisten kanssa Sinikan kimppuun. Siniset luumut ovat mahtavan makeita ja mehukkaita, joten ei ihme, että amppareitakin kiinnostaa.

Monessa hedelmässä oli ampiaistuhojen jälkiä, joten täytyy pian googlettaa luumureseptejä, jotta saa nuo käytettyä, ennen kuin menevät huonoiksi. Parhautta tietysti olisi syödä kaikki tuoreena, mutta luumuja tuli tänä vuonna niin paljon, ettei se valitettavasti ole mahdollista.

Miten olis luumu-rommihillo? Valkosuklaaluumut? Tarte Tatin? Kauhee nälkä!

Maissikokeiluja, osa II

Alkukesästä maissinhimo oli kova, mutta satotoiveet karisivat pian, kun helteen kourissa maissinkorret jäivät lyhyiksi ja tähkät kapeiksi. FMI ennusti jo kylmiä öitä, joten iltapäivälenkin jälkeen vinkkasin chefille, että revin maissit maasta ja katson, onko siellä mitään syötävää. Olisi tietysti pitänyt jo siitä tajuta, kun maissien ympärillä pörräsi ampiaisia, että kyllä siellä jotakin makeaa on.

Maissintähkien kuoriminen oli ällöä puuhaa, sillä kuorien sisältä paljastui gaziljoona mustaa kirvaa. Ihan sisälle asti eivät onneksi olleet päässeet bilettämään.

Yllätys oli aikamoinen, kun suurin osa tähkistä oli osittain jo kypsynyt. Paiskasimme ne saman tien paistinpannulle ja nautimme alkupalaksi. Maku oli huikean makea, mutta se täyteläinen maissiaromi puuttui. Syöminen oli mukavaa, kun siemenet irtosivat helposti, eivätkä niiden kuoret jääneet hampaiden väliin jäkittämään. Muutamasta tähkästä tuli maha hyvin täyteen.

Kyllä mä vielä ens vuonna kokeilen maissinkasvatusta. Pakkohan sen on joskus onnistua.

Puutarhan punaposket

Alkuvaikeuksista huolimatta myös paprikasato näyttää hyvältä. Keskikesällä paprikat tiputteli hedelmiään ja hedelmissä oli paljon huonoja kohtia. Nyt satoa on tulossa vaikka millä mitalla, tosin tuskin ehtivät väriä saada ennen pakkasia.

Kuvassa olevien yksilöiden pitäisi mainoslauseen mukaan olla erityisen sopivia grillattaviksi. Raakoina ovat aika mauttomia, mutta erinäisissä kasvishässäköissä ovat kyllä hyvin lunastaneet paikkansa.

Omien muistikuvien mukaan olen istuttanut kahdenlaisia paprikoita, mutta kasvihuoneessa tuntuu kasvavan ainakin kolmea erilaista paprikaa: näitä grillattavia, mustia chilejä ja ihan tavispaprikan näköistä paprikaa, jota tietääkseni en ole istuttanut. Toivottavasti se ehtii saada väriä, jotta lajintunnistus onnistuu.

Chilisatokin on hyvällä mallilla, ja ollaan ehditty jo napsia punertuneita chilejä ruokiin ja kuivattavaksi talven varalle. Chileissäkin tuntuu tänä vuonna kasvavan jos jonkinlaista muotoa ja punaisen sävyä, joten ruokaa laittaessa on aina yllätys, kuinka tulista ruuasta loppujenlopuksi tulee.