Karvoja kurkussa

Viidakoksi kasvarin muokanneet minikurpitsa ja melonikurkku alkoivat jo olla heikossa hapessa, joten rupesin niitä siirtämään autuaille kompostimaille, kun kerran eivät olleet satoakaan tuottaneet. Hirveä urakka setviä niiden toisiinsa takertuneita lonkeroita, etenkin kun ovat niin piikikkäitä pirulaisia kumpainenkin. Luigin hanskat ja oksasakset osoittautuivat parhaimmaksi arsenaaliksi, joskin käsivarret raapiutuivat niistä huolimatta kauniin kirjaviksi.

Viimeistä melonikurkkuämpäriä siirtäessäni huomasin ämpärin takana nököttävän, suloisen karvapalleron: ihka elävä Cetrolo melone! Täytyi heti kiikuttaa se chefille ihmeteltäväksi. Varovasti viilsimme vauvanvihreän kuoren halki, ja sen sisältä paljastui täydellinen risteymä kurkkua ja melonia: raikas, makeahko, rapea ja miellyttävä pullero. Tosin hyvin karvainen sellainen. Mainio lisä salaatteihin, mutta liian makea chefin hapanleivän päälle.

Söisinkö lisää? Si, certamente! Kasvattaisinko uudestaan? Ainoastaan sen takia, että siemeniä on vielä jäljellä. Kauhea vaiva ja paapominen moisen tilaa vievän pörrön takia.