Yläkarppaajan keltainen päivä

Kukapa olisi uskonut, että harmaan ja sumuisen päivän teemaksi nousee keltainen. Ensin aamulenkin jälkeen sai nyppiä tukkakoiran turkista keltaisia koivunlehtiä. Aamupäivän puhdetöinä ompelin koirien hihnoihin keltaiset heijastimet. Sillä välin hihnojen paremmat päät päättivät, että jahka tuo akka tuosta neulansa ja lankansa kerää kasaan, lähdetään kosteutta uhmaten päivälenkille.

Muina naisina rämmimme läpi pöpeliköiden ja metsien, ja haistelimme ah, niin muikeaa mädän tatin tuoksua. Yhtäkkiä jalkojen juuressa ja tassujen alla oli kanttarelleja. Olen samaa mieltä sieniguru Lasse Kososen kanssa, ettei kanttis mikään hääppöinen ruokasieni ole, mutta kun sitä nyt nenän edessä oli, nappasin ne mukaan. Ja niin alkoi päässä muhia ajatus pasta-ateriasta. Tämä nainen kun ei ilman pastaa pärjää paria päivää kauemmin (tässä kohti karppaajat tukehtuvat laardiinsa).

Sen verran älykäs olen jossain vaiheessa heinäkuuta ollut, että olen istuttanut vahapapua ämpäreihin siinä toivossa, että syksystä tulee lämmin, ja saamme vielä toisen papusadon. Iloisenkeltaiset palot vilkkuivat lehtien alta sillä välin, kun suihkuttelin kuraa pois 12 tassusta, joten keltainen pasta-ateria kohosi potenssiin kaksi (kuran himmentämänä).

Ja potenssiin ties mitä, kun kaivoin keltaisesta Martellin pussista spaghettinia, keitin pastat, ryöppäsin keltaiset pavut, paistoin sienet keltaisessa voissa ja raastoin annoksen päälle keltaista, 3 vuotta kypsynyttä Parmesania. Valkoviini valitettavasti oli grüner veltlineriä, joten siinä keltaisuus hiukan onnahti. Tosin viininjuontihan aiheuttaa jossain vaiheessa keltaisuutta maksasairauden muodossa, joten sinällään teema säilyi.

Keltaisuus voi yllättää vielä tänään, sillä Aamulehdessä oli torstaina yllättävän hyvä kurpitsapiirakan ohje. Piirakkaan tuli kurpparin lisäksi chiliä, inkivääriä ja seesaminsiemeniä. Pakko kokeilla.