Makoisaa lämpöä

Altakasteluruukut yllättivät tässäkin sadossa: altakastellut chilit olivat huomattavasti suurempia kuin tavisruukuissa kasvaneet sisaruksensa, ja kypsyivätkin aikaisemmin!

Tulisuudesta en pidä - ruuan tulee tuottaa nautintoa eikä kipua - mutta chilin maku on vain niin hyvä, että sitä tulee kasvatettua ja syötyä. Chefin huolellisissa käsissä onneksi Cayenne osoittaa parhaat puolensa: makua on riittämiin, ja tulisuus taipuu pienoiseksi lämmöksi. Cayenneilla ollaan lämmitetty jo loppukesän keittoja ja dippejä, ja lisää on vielä tulossa.

Ne yksilöt, joita ei ehditä tuoreina syödä, saavat kuivua keittiön pöydällä rapsakoiksi. Niitä on talvella sitten helppo murentaa ruokiin mukaan, kunhan ensin kopistelee siemenet sisältä pois (ja jos ois fiksu, niin säästäis siemenet ens kesän istutuksiin).

Kypsä!

Kuulkaa, kypsä se on! Eikä mennyt hallan mukana (toisin kuin perunanvarret). Nyt se tönöttää tuossa keittiön pöydällä odottamassa kohtaloaan. Nigel Slaterin Tenderissä oli hurmaavia kurpitsareseptejä ja nälkää herättäviä kuvia. Tartuttiin chefin kanssa siihen versioon, johon tulee kikherneitä (tai kuten legendaarisessa kokkausohjelmassa sanottiin: kik- eli kahviherneitä. Ei kauhean appetisoivaa.), inkivääriä, korianteria, kardemummaa, kookosmaitoa ja chiliä. Tosin viikonlopuksi luvattiin helteitä, joten voi olla, että kurpitsa saa pitää henkensä ensi viikkoon, kun ei helteitä haluta hukata hellan ääressä seisomiseen.

Chefin makunystyröitä on jäänyt kaihertamaan myös jo edesmenneessä tamperelaisravintolassa tarjottu, Hans Välimäen reseptoima kurpitsakeitto, joten jonkinlainen keitto tulee olemaan kurpitsalistalla seuraavaksi. Jamien kirjassa olikin muheva versio, johon tuli paljon parmesania. Tuosta kurpparista kyllä riittää keittoonkin asti, ja kasvimailla noita palluroita on lisää oranssoitumassa, joten hyvässä lykyssä saadaan käytyä sekä Nigelin että Jamien reseptit läpi ennen pakkasia.

Kirveli - körvel

Urbaanisinkkuaikoina ystävä kutsui kylään ja pyysi ruokahaastetta. Jostain mielen syövereistä putkahti kirveliperunat, jotka osoittautuivat lautasella yllättävän hyviksi. Maaseutunaima-aikoina kirveli unohtui vuosiksi, lähinnä siitä syystä, ettei sitä kaupasta koskaan saa. Mikä lie ruoka-artikkeli sai aiheesta innostumaan viime vuonna, ja ripottelin kirvelin siemeniä ympäri tonttia. Kosteimmassa ja pimeimmässä kukkapenkin kulmassa se kasvaa rehotti pitkälle syksyyn, ja me saimme nauttia kirveliperunoiden lisäksi kirveli-vähän-siitä-sun-tästä.

Tänä vuonna ostin 2 pussillista kirvelin siemeniä ja jälleen istuttelin niitä joka puolelle, mutta missään eivät itäneet. Chef alkoi jo huokailla kirveliperunoiden perään, ja minä kävin toistamiseen roiskimaan siemeniä jokaiseen vapaaseen multaplänttiin. Mutta yhtään kirveliä ei noussut. Kasvihuoneessa ruukkuun istutetutkin olivat laihan näköisiä ruippanoita, eikä niistä mausteeksi riittänyt.

Vasta kun älysin kirveliä istuttaa tuohon kuvassa olevaan peltisankoon, alkoi saalista syntyä, ja nyt siinä rehottaakin muhkea puska, josta riivitään melkein joka aterialle muutama oksa. Ihanan raikas, hiukan anismainen yrtti.

Epätervettä menoa

Näin Kanervan jälkeisenä aikakautena on hirvittävän vaikea puhua omista harrastuksistaan. Aika noloa esitellä itseään uudelle esimiehelleen: "Moi! Mä oon Ulla ja harrastan puutarhanhoitoa ja käsitöitä." Ei kuulosta enää niin tervehenkiseltä ja kirkasotsaiselta vapaa-ajanvietolta kuin mitä vielä muutama vuosi sitten. Täytyy väkisin keksiä kiertoilmaisuja: "Kasvattelen vihanneksia ja kudon." "Mulla on kasvihuone ja kasvimaita, ja talvet istun sisällä kutomassa."

Mutta kyllä näissä sensuroiduissa harrastuksissa on oma viehätyksensä: oli ihana aamulla pistäytyä kasvarissa hakemassa paprikaa ja kurkkua aamiaispöytään, eikä telkkarin katsominen tunnu niin turhalta, kun voi samalla tyydyttää tukkakoiran villasukkafetissiä nyhertämällä luigille sukkia.

Oranssia! Joka paikassa!

Paprikaa on tänä vuonna tulossa hyvin. Oranssi Gourmet on tehnyt isoja hedelmiä, jotka näyttävät ehtivän kypsyäkin. Pari olemme saaneet jo ruokapöytään, ja maku oli tutun makea ja mehevä. Paprikakin näköjään viihtyy altakasteluruukussa, sillä altakasteluruukun hedelmät ovat melkein kaksinkertaisia ämpäreissä kasvaneisiin verrattuina. Pitää muistaa ens vuonna tämäkin seikka.

Toinen oranssi sato kasvaa tyrnipuskissa. Pienin puska jo kypsytti marjansa, joten helteestä ilahtuneena kirmasin niitä eilen poimimaan (viime vuonna marjat kypsyi vasta syyskuun järkyttävässä kylmyydessä, ja tyrnimehu jäädytti poimiessa näpit). Pari marjaa ehdin riipiä (ja saada yhden piikin peukalon kynsinauhan alle), kunnes tajusin, että varpaissa on menossa invaasio. Gaziljoona mustaa muurahaista kiipeili pitkin kenkiä, varpaita ja lahkeita. Villin intiaanitanssin jälkeen siirryin toiseen kohtaan vain huomatakseni, että muurahaisia oli ihan joka paikassa.

Apuun tuli puutarhatuoli, jonka päällä otin Lindaakin paremman kyykkyviulistiasennon ja jatkoin poimimista. Murkut keksivät sillä välin kasvattaa siivet ja lentää tukkaan & puseron alle, eivätkä millään tarkertuneet hyppyhämähäkin massiivisiin verkkoihin, joita tyrni oli täynnä.

Tunnin poimimisen jälkeen kasassa oli ainakin 2 kourallista marjoja, joten kipasin soseuttamaan ne. Turskis vaan, ja sauvasekoitin roiskautti soseet silmille. Ois pitänyt olla syvempi astia. Ja kun käännyin ottamaan uutta astiaa, sauvasekoitin kaatoi loput soseet pöydälle.

Että chefille vaan tiedoksi, minkä takia meidän keittiörätti on tänään oranssi. Mutta sain mä ainakin 2 desiä tyrnimehua aikaiseksi!

Keittiö puutarhassa

Tämän kesän projektina on ollut kesäkeittiön rakentaminen. Ollaan jo pitkään haaveiltu kunnon ulkoruokailutilasta, johon tulisi meidän uskollinen  Misa, sekä autokatoksessa muutaman vuoden odotellut ruokailuryhmä. Chef mielii kesäkeittiöön vielä muurattua grilliäkin, jonka mallia ollaan googleteltu ahkerasti. Kesäkeittiön paikka oli jo alusta asti selvä: pois paraatipihalta ja ohikulkijoiden katseilta, ja suht. lähelle kasvimaita ja -huonetta, jotta saadaan raaka-aineet nopsaan kiikutettua valmistettaviksi.

Tärkeämpien asioiden takia raksaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta ollaan saatu sentään pohjatyöt tehtyä ja betonilaatta valettua. Laatalle tulee kaikki kuuma toiminta, eli grillaus ja savustus; hiekalle asennetaan kivilaatat ja niiden päälle ruokailuryhmä. Ja joo, en saanut lupaa maalata kehikkoa pinkiksi :-/

Kun tähän taloon muutettiin, teetettiin puutarhasuunnitelma, jossa oli kesäkeittiön kylkeen laitettu ristikko viinirypälettä varten. Kokeilemisen arvoinen idea! Ja tietysti muutenkin tuota ympäristöä pitää puutarhoittaa, jottei leskenlehti ja ohdake valtaa liikaa alaa - kumpainenkin kun jo puskee hiekasta läpi. Hyvä syy siis käydä puutarhaliikkeiden syysalessa, kun muualle pihaan ei kasveja enää mahdukaan.

Toisenlaista pihvihärkää

Pari Cuore di buea ollaan saatu jo kypsiksi asti, mutta suurin osa vielä sinnittelee vaaleanvihreinä tertussaan. Kovin suuriksi ei pihvitomaatit ämpärissä kasva, mutta ihan kiva kokeilla niitä kasvattaa, kun eivät näköjään ole kovinkaan nirppanokkaisia.

San Marzanot nimittäin jatkavat temppuiluaan. Vaikka säännöllisesti kastelen niitä, ne ovat edelleen sitä mieltä, että kosteus on liian epätasaista ja mädättävät hedelmänsä. 2 kappaletta olen onnistuneesti neljästä puskasta saanut saaliiksi; loput ovat menneet kompostiin. On kyllä viimeinen kerta, kun niitä kasvatan. Ehkä sitten joskus, kun saadaan kasvihuone 3.0 ja investoidaan kastelujärjestemään, voidaan kokeilla San Marzanoja uudestaan.

Moneymakerkin on tehnyt runsaasti mätiä hedelmiä, mutta tuottaa kuitenkin joka päivä muutaman ihan ehjänkin tomskun. Red cherry ja Sungold kasvattavat runsaasti kauniita ja terveitä kirsikkatomaatteja, ja niitä ollaan jo väännetty kastikkeeksi ja piirakaksi. Oli jännä huomata aiemmin kesällä, kun ensin ahmi mansikoita ja sen jälkeen nappasi suuhunsa Sungoldin, että Sungold on mansikkaakin makeampi. Harmi vain, että ruuanlaitossa se muuttuu silkaksi hapoksi ja korventaa kiilteetkin hampaista.