keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Tukkaa ja pelargoneja

Onni on puutarhahullu kampaaja. Ei tarvi kesken kaunistautumisen kuunnella tyhjänpäiväistä höpinää julkkiksista ja urheilusta, vaan voi keskittyä olennaisiin asioihin ja jopa oppia uutta.

Kuten eilenkin. Sain kuulla, että pelargoneja voi huoletta talvettaa suojaisella, lasitetulla parvekkeella, ja hätätapauksessa myös sisätiloissa, kunhan lämpötila on normaalia pari astetta viileämpi, ja jättää kastelun minimiin. Joitakin harvinaisempia pelargoneja voi yrittää talvettaa ihan normaaleina sisäkukkina.

Vuosia sitten jäi harmittamaan hieno, Pirilästä ostettu, mustanpunainen riippapelargoni, joka jaksoi kukkia vielä marraskuussa meidän terassilla. En vain osannut tehdä sille minkäänlaisia talvehtimisolosuhteita, joten dumppasin sen kompostiin. Samanlaista en ole sen koommin löytänyt. Kampaaja sanoi, että se olisi kuitenkin elänyt todennäköisesti ihan hyvin sisätiloissa.

Vois tänä vuonna kokeilla näteimpien pelargonien talvettamista vaatehuoneen ikkunalla, kun se tuntuu olevan kylmin paikka meidän kodissa. Tosin ekaks täytyy tarkkaan tutkia, ettei ulkona ole ruukkuihin pesiytynyt mitään öttiäisiä. Niitä kun ei sisätiloihin halua. Kampaajan pelargonit alkavat jo kuulemma pukata uutta kasvustoa. Varma kevään merkki, eikö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti