Insalata mista

Viimeinkin ollaan siinä siunatussa tilassa, että saadaan aterioille lisukkeet omasta pihasta - ja vielä jonkin aikaa myös jälkkäri, sillä mansikat kypsyvät niin nopeasti näillä helteillä, että joka päivä täytyy käydä niitä poimimassa. Yllättävän suuria marjoja Polka pukkaa yhä, vaikka kuulemma mansikan taimet pitäisi kolmen vuoden välein vaihtaa uusiin. Meillä tosin myyrät uusiuttavat mansikoiden taimikantaa joka talvi, joten ehkä puutarhurin ei tarvi ikinä moiseen vaivautua.

Ruuan lisukkeet menevät kylläkin fantasiaosastolle, sillä koskaan ei tiedä, mikä yksilö on niin kypsä, että se on pakko käyttää heti paikalla. Eiliseen salaattiin päätyi Burpless-kurkku, joka on kasvihuoneen lämmössä kasvanut ihanan makeaksi. Minibel-tomaatti puolestaan osoittautui ikävän mauttomaksi. Tarvii käyttää sen hedelmät lämpimiin ruokiin ja odottaa, että Sungold kypsyy salaatteihin. Sokeriherne De grace valitettavasti tekee kovin nopsaan herneet sisälleen, joten siitä ei kovin hyvin ehdi nauttia. Toisaalta, naukseria vartenhan meillä sitä kasvatetaan, eikä naukseri pistä pahakseen, jos suuhun osuu muutama mauton hernekin.

Kesäkurppari Nano verde di Milano on mukavan maukas ja napakka tekstuuriltaan. Suikaloin yhden yksilön eilen pannulle paahtumaan, ennen kuin lisäsin sen salaattiin. Salaattiin päätyi myös tuo siveästi jalkojaan ristissä pitävä porkkana (jotain siveyttä sentään tässä puutarhassa! Puutarhuri itse kun maalasi eilen puutarhakeinua niin tohkeissaan, ettei huomannut naisellisen ulokkeensa vapautuneen nirunarutopista. Kyseinen toppi päästi myös sisäänsä paarman. Erittäin voima(sana)annuttava kokemus ja luonnonmukainen kohotusefekti!).

Tänään onkin sitten vuorossa Escarole-salaatista ja pancetasta tehty keitto.

Viidakkoviljelyä

Tänä vuonna jokainen päivä kasvimaalla on seikkailu. Huonosti itäneet siemenet ja kirppakatastrofi saivat puutarhurin keväällä hätäpäissään heittelemään siemeniä sinne tänne, jotta edes jotain ruokaa alkaisi kasvaa. Siistien kasvirivien sijaan kasvimaat ovat yhtä pöpelikköä, jota joutuu päivittäin penkomaan nähdäkseen onko syötävää jo saatavilla. Joitain kasveja olen joutunut siirtämäänkin, kun ovat kovin kituneet toisten varjossa.

Se hyöty tuosta sekasotkusta on, että se saa tuholaisten suuntavaiston sekaisin. Kirpat ovat tehneet joukkopaon, ja kaaliperhoset lepattaneet autuaammille kaalimaille. Olin lentää selälleni hämmästyksestä, kun nykäisin kasvimaalta putipuhtaan porkkanan. Semmoista ihmettä ei meidän pihassa ole näkynyt sitten vuoden 2005. Parina viime vuonna ovat porkkanat päätyneet kasvimaalta suoraan kompostiin, kun ovat olleet niin matoisia (juu, tämä puutarhuri ei todellakaan opi läksyjään, vaan innostuu joka vuosi yrittämään uudestaan ja uudestaan).

Jonkinmoista kiertoviljelyä olen harrastanut, mutta siltikin tuholaiset ovat kohteeseensa löytäneet. Tästä lähtien täytyy ruveta harrastamaan viidakkoviljelyä - ellei sitten muutaman viikon päästä käy ilmi, että pöpelikön keskellä viihtyykin jokin ennen näkemätön terminaattori.

Hyvää nimipäivää kaikille pienille, kuubalaisten sikarien värisille Saimi-koirille!

Ei tarttenutkaan

Miksipä sitä Italiaan lähtisi, kun kotonakin voi olla. Po-joen sijaan voi ihailla tontin päädyn rapaojaa, ja tajarinin tilalla nauttia oman pottumaan Siikliä. Ja sadetta ne lupas Torinoonkin, joten ei edes säätila olis ollut erilainen. Jos nyt vielä alkais puhua italiaa luigi della casalle, niin sittenhän ei yhtään harmittaisi alkumetreille hyytynyt lomamatka. Ei yhtään. ¤%&#""!

Tarttis lähtee Torinoon

Mutta miten täältä nyt minnekään malttaa lähteä, kun just on Charles de Mills puhkeamassa kukkaan! Paleltumisesta, koiranpissasta ja jänön hampaista huolimatta Charlesit lähti hienosti kasvuun, ja tuo yksi on ihan täynnä nuppuja. Pahus vieköön, jos se ehtii ens viikon aikana kukkia itsensä näännyksiin, ja ainoa mitä minä näen, on pari nuupahtanutta terälehteä nurmikolla. Tarttee pyytää anoppia ottamaan kukinnasta kuvia.

Myös liljat ovat nupuillaan, mansikat punertumassa ja herneenpalot täyttymässä. Jompi kumpi kesäkurpitsoista, Nano verde tai Fiorentino, innostui jo pukkaamaan tummanvihreää pötköä. Hyvässä lykyssä ei tarvi reissun jälkeen huokailla tyhjää jääkaappia, vaan voi rauhassa aukaista tuliaisviinin ja miettiä sille mukavaa kasvislisuketta.

Varkaiden paratiisi

Jo pari viikkoa olin katsellut kasvaria epäuskoisena: jumalaton määrä lehtiä, oksia, köynnöksiä, kukkia, raakileita... Energia ei vain riittänyt moisen syherön selvittämiseen, ja ylipäätään näillä helteillähän olis tuonne kuukahtanut alta aikayksikön. Tyydyin siis vain pikaisesti truuttaamaan vettä kasvien niskaan kasvarin ovelta.

Tänään päätin pitää yhden naisen Miss Märkä T-paita -kisan, kun ei kasvariin enää päässyt kuin viidakkoveitsen kanssa, ja urheasti aloin setviä kaaosta ämpäri ämpäriltä, hien noruessa pitkin cleavagea. Tomaateista veistelin lehtiä ja varkaita (ja varkaiden varkaiden varkaita - eikö täällä kukaan hoida kasvaria :-0 ) ja sidoin vaappuvia oksia tukinaruin. Mukavasti oli jo Sungoldia ja San Marzanoa tulossa.

Jack be little -kurppari köynnösti pitkin poikin ja oli tehnyt jo muutaman lapsosen. Kurkkuja tökötti tukiristikossa kolme, ja jokaisessa paprikassa ja munakoisossa oli raakileita. Näköjään joku pölyttäjä on sentään tuon syherön alle eksynyt menestyksekkäästi.

Pari kurkkuämpäriä ja yhden paprikan heivasin pois, kun eivät olleet kunnolla lähteneet kasvuun. Laitoin ämpäreihin pensaspapua kasvamaan. Saa nähdä, ehtiikö vielä tehdä satoa.

Altakasteluruukkukokeilu on tuottanut mielenkiintoisen tuloksen: paprikan ja tomaattien koossa ei ole eroa tavisämpäreissä kasvaviin, mutta altakastelumunakoiso on ihan jättimäinen verrattuna ämpärissä asuviin lajitovereihinsa. Ens vuonna on siis muistettava käyttää altakastelut munakoisoihin.

Pihapapuja

Kuten armaisan lankoni blogissa keskusteltiin, Suomesta on vaikea saada minkään valtakunnan papuja - siis tuoreita, eikä mitään tölkkikamaa. Marketeissa näkyy vain kelmuun pakattuja, eteläafrikkalaisia tai kenialaisia pavunpalkoja, jotka eivät herkuttelijaa houkuttele, ja härkäpapu on meillä eläinten rehua, eikä kelpaa ihmisravinnoksi.

Tuossa muutaman kilometrin päässä kasvaa suuret pellolliset härkäpapua. Näky on hämmentävä, kun tietää, että kaikki se herkku menee rehuksi. Vaikka tokihan se on hienoa, että edes eläimet pääsevät nauttimaan luksusgourmetista. Toivottavasti joku myös raastaa niille parmesania tai pecorinoa papuaterian päälle.

Jo ekana kasvihuonekesänä laitoin Borlottoa ja pensaspapua kasvamaan kasvariin. Keltainen vahapapu olikin ihan järjettömän hyvää ja satoisaa. Borlotto ei koskaan oikein kasvarissa viihtynyt, joten muutaman vuoden jälkeen lopetin sen kasvattamisen. Pensaspapua on siitä lähtien ollut joka vuosi kasvarissa, joskus enemmän ja joskus vähemmän menestyksekkäästi.

Salkopapujen kanssa onkin sitten ollut hankalampaa.Joka paikassa sanotaan niiden tarvitsevan paljon lämpöä, joten sinnikkäästi tungin niitä kasvariin, mutta eivät ne siellä viihtyneet. Dolico del metro oli ainoa, joka teki kunnolla satoa, ja tietysti se oli sitten just se täysin mauton lajike. Tänä vuonna tuskastuin papupussieni kanssa ja heitin Blauhildet, Imperio biancot ja Cobrat pihalle. Joku niistä (juu, en tietenkään muista mihin laitoin mitäkin) innostui kovasti itämään, ja kiipeilee nyt kasvarin seinää ja papukaarta pitkin.

Tämänvuotinen ruusupapu Goliath ei tunnu kovin kiivaasti itävän. Täytynee ens vuonna palata Celebrationiin, joka teki valtavan sadon viime vuonna. Härkäpavut Medes ja Express kukkivat jo täysillä ja toivottavasti tekevät hyvän sadon. Viime kesän kuivuudessa härkäpavuista tuli tosi kuivakoita ja sitkeitä. Täytyy tänä kesänä muistaa pitää huolta myös papujen nesteytyksestä, jotta voi sitten itse nauttia niistä virkistävän valkoviinin kera.

Pinkki ja partainen yllätys

Taas kerran oli puutarhassa täydellinen WTF-hetki, kun huomasin kukkapenkissä (tai no, kukkaviidakko olisi tuolle kokonaisuudelle parempi nimitys) jättisuuren, pinkihkön iiriksen. Olin sen lehtiä jo kolmisen vuotta katsellut ja täydellisesti unohtanut, minkä yksilön siihen olin istuttanut, kun ei se ollut vielä kertaakaan kukkinut. Nyt se yhtäkkiä siinä törötti isoine kukkineen ja kukkanuppuineen.

Oli pakko käydä tsekkaamassa dementikkokansiosta, mikä tuon iiriksen nimi on. Vaihtoehtoja on 2: Elhoch tai Pink taffeta. Kummassakin juurakkopussissa on samanlainen kuva. Mistä lie halpakaupan alelaarista olen sen joskus mukaani poiminut; iirisfriikki kun ei voi iiriksiä vastustaa. Mukavaa, että se suostui kukkimaan, kun toistaiseksi tässä puutarhassa ovat menestyneet ainoastaan siniset ja keltaiset iirikset. Anoppi kyllä toi "mahtavan punaisia" iiriksiä meille, mutta maasäteily lienee meillä jotenkin outo, koska meillä ne ovat kukkineet aina kelta-sinisinä.

Seuraavaksi sitten jännitetään, alkaako viime syksynä istutetut, kerrotut liljat kukkia.