tiistai 1. helmikuuta 2011

Multarallia

Kukkari se sieltä jo muistutti, että kevät tulee ihan kohta ja kantsii alkaa jo miettiä maanparannusta. No, eihän tuonne lumikasojen keskelle mikään multakuorma vielä mahdu, mutta ihan hyvä, kun muistutuksen lähettivät, sillä keväällä meidän tie routii niin, ettei tänne isommalla ajoneuvolla ole asiaa. Jos multaa tarvii, täytyy tilaus tehdä viimeistään maaliskuussa.

Vielä on onneksi iso paali Kukkarin multaa odottamassa autokatoksen vieressä. Toivottavasti se riittää keväällä, sillä edessä on parin kasvimaalaatikon multien vaihtaminen ja kasvihuoneen asukkien istutus ämpäreihin. Kasvimaiden pohjalle voi onneksi myös tyhjentää kompostit, joten silkan ostomullan varassa ei tarvitse olla.

Yllättävän kauan meidän ihka ensimmäiset kasvimaat kestivät hyvinä ja rikkaruohottomina: 8 vuotta! Nyt alkaa multa niissä olla tuskaisen tiivistä, ja juolavehnä, ohdake ja ruusu rehottavat niin rehvakkaasti, että on toimenpiteiden aika. Ihan mukava päästä suunnittelemaan monivuotisten yrttien paikat uusiksi, tosin voi olla, että toukokuussa olen asiasta eri mieltä, kun yritän lapsata ruohosipuliturppaita ylös ja poistaa niiden juurilta juolavehnät...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti